sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Leipomispäivä

Eilen innostuin leipomaan oikein urakalla eikä siinä loppujen lopuksi hirveän kauan mennytkään. Ensin mä tein tonnikalapiirakan ja samalla kun se oli uunissa niin miehen avustuksella tehtiin muffinssit valmiiksi ja saatiin ne uuniin heti perään. Tein sillä samalla hyväksi todetulla reseptillä muffinssit kuin viime lauantainakin. Ja sitten tein vielä pari pellillistä hampurilaissämpylöitä ja kun ne oli uunissa me paistettiin jauhelihasta pihvit sämpylöiden väliin meille iltaruuaksi. Tonnikalapiirakka, osa muffinsseista sekä loput pihveistä ja hampparisämpylöistä meni pakkaseen. Nyt on sitten jotain mitä tarjota jos sattuu yllätysvieraita tulemaan ja hamppareita syödään vielä pitkään noista leivistä :) Tällä kertaa mä tein hiukan isompia leipiä kun viimeksi niistä tuli melkoisia miniburgereita.

Aikaisemmin päivällä me käytiin hakemassa koiranruokaa eläinkaupasta. Samalla reissulla käytiin hakemassa lounaaksi pitakebabit Agali Steakhousesta kun niillä oli semmonen tarjous. Yksi perinteinen kebabbi 2,45 €! Se on uusi paikka ja mä olen jo pitkään halunnut käydä siellä ja nyt toi tarjous oli aika hyvä syy siihen :) Vaikutti tosi hienolta paikalta vaikka se onkin pieni. Sieltä siis saa kebabbien lisäksi kaikenlaista liharuokaa mm. 500 g jättiläispihvin! Kannattaa käydä testaamassa. Tänään tarttis tehdä monen monta rästiin jäänyttä raporttia suomenkielen ja viestinnän kurssille. Onneks se opettaja on tosi rento ja mukava eikä hiillosta palautuspäivien kanssa. Mä vain itse yleensä tykkään tehdä asiat pois alta ajoissa. Tänään tulee olemaan luultavasti tosi upea päivä ilmojen osalta. Mä jo innostuin tekemään pitkän aamulenkin koirien kanssa tossa seitsemän aikaan kun aurinko oli just noussut ja lämmitti kivasti. Niin mukavaa käppäillä tuolla aikaisin aamulla kun on niin hiljaista eikä muita näy missään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)