Koirat

Mulla on kaksi koiraa. Sekarotuinen kahdeksan vuotias leikattu uros Indi ja kolmevuotias siperianhuskynarttu Eve. Mun perheellä oon ollut siperianhuskyja kauan ja isälläni on kennelnimi. Jossain vaiheessa aloin kinumaan omaa "erilaista" koiraa itselleni. Vanhemmat suostuivat ja yhtenä sunnuntaiaamuna bongasin Turunsanomien myydään palstalta kivan kuuloisen rotuyhdistelmän pentuja. Emä oli samojedi/collie ja isä suomenpystykorva/lapinkoira ja pentuja oli uros ja narttu vapaana. En tänäkään päivänä tajua miksi otin uroksen ensimmäiseksi koirakseni mutta uskon isälläni olleen jotain vaikutusta asiaan... Even taas ostin isältäni kun meille oli tullut kahden pennun pentue ja isäni oli myymässä narttua pois. Kun muutin pois kotoa koirat tulivat tietysti mukanani kaupunkiin vaikka olivat olleet ulkokoiria suurimman osan elämästään. Välillä on ollut todella hankalaa niiden kanssa kun ne ovat tuhonneet omaisuutta ja tehneet tarpeensa sisälle jatkuvasti. Nykyään kaikki tuollainen on jäänyt pois ja meitäkin on kaksi ihmistä saman katon alla ettei niiden tarvitse olla paljoa yksin.

Mutta niitä ei ole koulutettu... Ne on saaneet kasvaa maalla, missä lenkit tapahtui suurimmaksi osaksi vapaana metsässä juosten eikä haitannut vaikka ne tekikin joskus omia retkiään. Muita koiria ei ikinä tullut lenkillä vastaan ja ihmisiäkin todella harvoin. En siis ole pienestä pitäen niitä opettanut kulkemaan kauniisti taluttimessa tai käyttäytymään oikein vastaantulevien koirien kanssa. Muutenkin niiden kanssa toimiminen on sellaista päätöntä koheltamista minun itseni ja koirien osalta. Minä olen luonteeltani vielä sellainen, että ärsyynnyn helposti jos asiat eivät suju niin kuin pitäisi. Lisäksi olen kamalan ankara itselleni "huonosta" käyttäytymisestä koiria kohtaan. Eli homma menee niin että lähden vaikka ulos koirien kanssa ja lenkin aikana tapahtuu kaikenlaista hölmöilyä (koirat tekevät jotain mitä en halua niiden tekevän) ja minä sitten tilanteesta riippuen toimin jotenkin estääkseni sellaista hölmöilyä. Ongelma on siinä että koiria on kaksi enkä pysty keskittymään yhteen sataprosenttisesti. Reagoin huonosti koska ärsyynnyn ja silloin koulutustilanne on väkisinkin huono. Indi ei ota mitään tosissaan eli lyö kaiken leikiksi ulkona. Muutenkin siitä on tullut koko ajan vaan pentumaisempi ja riiviömpi mitä vanhemmaksi se tulee. Eve taas on ihan pää tyhjää täynnä. Se elää pelkästään alkukantaisten viettien varassa eikä se osaa ajatella yhtään omilla aivoillaan. En mitenkään saa sitä käsittämään mitä haluan. Ihan kuin sillä olisi joku suojakenttä pään ympärillä, joka sinkoaa kaiken opetuksen ja ohjeistuksen ulkoavaruuteen. Ja sitten on vielä mies, joka toimii koirien kanssa ihan erilailla kuin minä ja hänen suhteensa noihin kahteen on muutenkin ihan omituinen. Hän ei esimerkiksi siedä yhtään että häntä nuollaan. Mua ei taas haittaa ja erityisen huomionhakuinen Indi on tietenkin ihan sekaisin että ketä saa nuolla ja häiritä ja ketä ei. Yleensäkin mies suhtautuu koiriin erittäin välinpitämättömästi ellei hän tee niiden kanssa jotain. Minä taas seurustelen ja huomioin niitä paljon enemmän muuten vain. Mies ei myöskään tajua koirien käyttäytymisestä mitään koska hänen perheessään ei ole koskaan olut mitään eläimiä. Meillä taas on aina ollut koiraa, hevosta, kissaa ja jyrsijää ja olen seurannut niin pitkään koirien käyttäytymistä varsinkin laumana. Niin kyse ei ole siitä ettenkö minä tietäisi tai osaisi käydä kiinni noihin ongelmiin koirieni kanssa mutta minulla ei vaan ole resursseja siihen ainakaan tällä hetkellä... Ennen kaikkea minun pitäisi hellittää itseni kanssa koirien kanssa. Asuispa vaan jossain, missä olis iso aidattu piha...

Eve pentuna.