maanantai 2. maaliskuuta 2009

Bloggaamisväsymystä

En oikein jaksa kirjoittaa niin usein kuin vaikka joulukuussa. Toisaalta se on hyvä, että mulla on muutakin elämää mutta tavallaan haluaisin kirjoittaa useammin. Mutta sitten ajattelen ettei tässä arjessa ole kovin paljoa sanottavaa. Mies sanoi että hyvä blogi on sellainen, mihin tulee uusi postaus ainakin kerran pari viikossa mutta ei myöskään liian usein. Riippuu tietenkin kuinka paljon lukijalla on aikaa viettää blogien parissa. Toisaalta jos kirjoittaa vaikka sellaista kuulumiset blogia niin kerran kuussakin on jo jotain ja sitten voi kerralla kirjoittaa enemmän. Ehkä en ota stressiä tästä kaiken muun lisäksi :)

Lauantaina mä kävin Indin kanssa hakemassa risuja maljakkoon. Oli niin kaunis ja keväinen ilma, että halusin meille tänne sisälle myös palan kevättä oksien muodossa. Pian ne alkaa pukkaamaan pieniä söpöjä vihreitä lehtiä. Indikin tuntui nauttivan kun sai osakseen huomiota vaikka yleensä se varastaa kaiken Evenkin huomion... Se on sellainen "hei minäkin olen tässä minä minä minä heeei!" tyyppi. Sen jälkeen mentiin käymään siellä hammaslääkärissä. Mua jotenkin hirvitti siellä odotushuoneessa niiden kaikkien ihmisten puolesta. Ykskin tyttö oli tullut kun se oli kaatunut jäällä selälleen ja hampaat oli jotenkin kalahtaneet yhteen ja verta tuli. Ja toinen nainen tuli huoneesta pidellen suutansa ja naama ihan punaisena :/ Mutta miehelle ei onneks tehty mitään "pahaa" ja mä olin mukana koko toimituksen ajan. Ensin mä mietin että onko se sopivaa ja hölmöä mennä mukaan ja kysyinkin sitten siltä hoitajalta että saanko mennä mukaan. Se katsoi mua vähän hassusti ja sanoi että joo jos hän (mies) haluaa. En kai mä nyt sinne tunkis jos toinen ei haluais höh... Sit kun mä istuin siellä niin miettisin että miks ihmeessä en sais olla mieheni mukana hammaslääkärissä herranjestas!? Sen kivun aiheuttaa kai liian kova purenta ja sitten yks viisaudenhammas sais lähteä. Tänään koitin sitten varata aikaa miehelle kunnon hammaslääkärikäyntiä varten mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Se laitettiin jonoon ja puolen vuoden päästä olis sitten aika... Voi sitä kipulääkkeiden määrää jos niin kauan tarttee odottaa! Sitten se nainen kertoi jostain särkyajoista että joka aamu voi soittaa ja pyytää särkyajan sille päivälle. Mutta en tajua miks se ei voinut laittaa miehelle sellasta särkyaikaa sitten vaikka huomiseksi koska sitä oikeesti särkee aikalailla... Mä luulen että me käännytään yksityisen puoleen tässä kohta vaikka se maksaakin.

Sunnuntaina tehtiin pizzaa, samoin tänään. Hyvvää! Syöpöteltiin sitä pizzaa ja katseltiin Skins jaksoja. Heh, me tykätään näköjään brittiläisistä teiniohjelmista. Koulussa on kauheesti kaikenlaisia juttuja selvitettävänä ja kesän harjoittelupaikan saanti stressaa. Noh viimeinen neljännes lähti käyntiin tänään että kohta on eka vuosi pulkassa. Sainpa mä harjoittelupaikan tai ei niin kesäloma on tulossa väkisinkin :)

Koirat ottaa arskaa parvekkeella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)