maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ruokaa!

Viikonloppu meni menojaan sitten. Yhtäkään kouluhommaa en tehnyt enkä edes ajatellut tekeväni :) Muutenkin oli kovin saamaton loma, mitä nyt vähän imuroin ja pyyhin pölyjä kun alkoi ahdistamaan liikaa. Siis henkisesti, ei hengityksellisesti ;) Mies tiskasi, kun lupasin tehdä sille muffinsseja TAAS mutta kuinka ollakkaan olin unohtanut hankkia lisää muffinssivuokia. Niinpä muffinsseista tulikin suklaakakku, eikä yhtään hassumpi sellainen. Innostuin muka vähän koristelemaankin sitä mutta se nyt oli vähän niin kuin lapsi opettelisi piirtämään. Vähän kyllä kiinnostais alkaa harjoittelemaan tuota kakkujen yms. tekemistä mutta se vaatii hieman paneutumista asiaan. Onneksi tämä netti on täynnä toinen toistaan uskomattomampia kakkublogeja! Mies sanoi että toi kakku oli melkein niin kuin äitinsä tekemä chocolate death, eli niin suklainen kakku ettei sitä ole turvallista syödä kuin pienen palan :D Se oli kai jonkin sortin kohteliaisuus.


Tänään kokoustettiin oppilaskunnan hallituksen merkeissä ensi kertaa uudella kokoonpanolla ja sen kyllä huomasi. Taitaa alkaa ihan uusi luku Smolttien historiassa nyt, tai ainakin syksyyn mennessä :) Heii muuten mahdolliset ensisyksyn iktyonomiopiskelijaihmiset! Minä sitten tuutoroin teitä syksyllä että ottakaa vaan yhteyttä jo etukäteen jos joku juttu askarruttaa mieltä. Noh kuitenkin innostuin niin siitä perjantaihedelmä hommasta että ostin sen hedelmän jo tänään mutta paljastan sen toki vasta perjantaina :) Syötiinkin se jo ja ehkä tuosta ateriakuvasta joku arvaa mikä se on...



Kävin tänään kirjastossa palauttamassa yhden kirjan ja tarkoitus oli löytää joku ranskalaisesta ruokakulttuurista kertova opus ranskan kurssia varten. Mutta eipä löytynyt... se sijaan löytyi mielenkiintoinen ranskalaisen kirjoittama englanninkielinen keittokirja. Siinä on tosi kattavasti kerrottu erilaisista ruuanlaittoonliittyvistä jutuista. Esimerkiksi kuvien kera miten eri eläimet paloitellaan raakoina tai kypsinä ja erilaisista hedelmistä ja vihanneksista juttua vitamiini- ja kaloripitoisuuksineen. Kirja on niin kuin reseptikirja varustettuna hyvällä informatiivisella osuudella ja kauniilla kuvilla. Laitan tähän teille muutaman nähtäväksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)