keskiviikko 10. marraskuuta 2021

2021 ja tuleva elämänmuutos

Jaahas. Siis mihin tämä vuosi on vilahtanut?? Anteeksi nyt vaan mutta mä kyllä ihan vähän aikaa sitten tänne jotain kirjoitin :'D Minä en vaan ole sellainen super energinen joka paikkaan kerkeävä ja jaksava supermama vaan koetan jotenkin saada tehtyä sen mitä täytyy ja muu saa jäädä. Jospa se tästä kun älyäisi vain jättää tuon lisääntymisen vähemmälle ja nauttia kasvavista lapsista ja kokonaisista yöunista aina silloin tällöin. No ehkäpä tämä herra N nyt oli se viimeinen ja neljä ihanaa tervettä lasta olisi enemmän kuin tarpeeksi hehe. 

Mitäs tänä vuonna on tapahtunut sen jälkeen kun tammikuun lopulla viimeksi kirjoittelin. Hmmm. No kärsin jonkinasteisesta synnytyksen jälkeisestä masennuuksesta, joka kyllä alkoi jo raskauden aikana, piti pientä taukoa siinä vauvan syntymän tienoilla ja pärähti vielä pahemmin päälle siinä synnytyshormonien ja jouluhulinoiden laannuttua. En kyllä syytä pelkkää raskautta siitä vaan siihen johti kyllä aika monta asiaa ja vain kai sellainen yleinen kuormittuminen myös. Kaipa se on aika yleistäkin että korona-ajan raskaudet ja vauva-ajat ovat aika yksinäistä ja osittain raskasta aikaa. 

Herra N on ollut tietenkin aivan ihana pikku söpöläinen niin kuin nuo vanhemmatkin mutta hänpä ei mitään tutteja huolinutkaan ja kun viimeiset kaksi olivat sellaisia tuttihulluja niin tämä äiti oli vähän peukalo keskellä kämmentä. Kylläpä on helppoa muuten kun vauva huolii tutin ja sen avulla saa vauvan rauhoittumaan esimerkiksi päiväunille. N:n kanssa nuo unihommat ovat olleet todella hankalia ja tuntuu että tässä on ollut joku E-deja vu nyt käynnissä koska E ei huolinut myöskään tuttia, minkä takia nukuttamiset olivat aina aika hankalia ja he myös syntyivät aivan samalla kellonlyömällä.

Hoidonaloittamisessa N on taas seurannut veljensä I:n jalanjälkiä ja aloittanut meidän "omalla" ihanalla tutulla tädillä jo 9 kk:n isässä. Tai no 9,5 koska hän oli siinä alussa niin paljon kipeänä ettei aloituksesta oikein tullut mitään. Muutenkin kaikki mahdolliset pöpöt ovat meitä kiusanneet tänä syksynä ja etenkin korvatulehdukset pikkumiestä että huhhuh. Kolme antibioottikuuria kuukaudessa on aika paljon alle vuoden ikäiselle! N on hoidossa 8-14, E koulussa 8:30-13:40 ja I ja M päiväkodissa 7:30-14:30. Itse olen taas töissä 8-13 ja haen siitä sitten töiden jälkeen kaiken jälkikasvun ja kotona ollaan siinä kolmen aikoihin. Mies on töissä viiteen ja tulee siitä sitten kotiin kun pääsee. Ja minä olen töissä myös joka toinen viikonloppu. 

Olen vanhainkodissa tai hoitokodissa töissä ja paikka on sama missä olin myös ennen äitiyslomaa. En muista olenko koskaan sanonut missä olen nykyään töissä. Teen tavallaan aika lailla lähihoitajan hommia mutta ilman mitään alan koulutusta. Työ tekijäänsä kuitenkin opettaa ja meillä on aina joka vuorossa sairaanhoitaja vähän katsomassa meidän kouluttamattomien perään. Meillä on paljon kaiken maailman opiskelijoita ja ulkomaalaisia töissä ja kummasti ne hommat hoituu ilman kaiken maailman pätevyyksiä. Mutta minä olen vähän sellainen että kaipaan sellaista teoriapohjaa tuekseni ja niinpä olen hakenut ja alustavasti päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi. En viitsinyt lähihoitajaksi lähteä koska pelkään työn olevan liian fyysistä pidemmän päälle. Muuten pidän kyllä siitä työstä.

Ja koska täällä ei saa opintotukea enkä koe jaksavani tehdä töitä opiskelun ja perheen ohessa niin päätin hakea ammattikorkeakouluun siellä koti Suomessa :) Kyllä! Yksitoista vuotta Islannissa tulee täyteen tammikuun 10. ja minä meinaan raahata perheeni kania myöten sinne Suomeen kokeilemaan että minkälaista se elämä siellä Suomessa on tällaisena lapsiperheenä. Meinataan myydä asunto ja pari autoa, päästä eroon suuresta osasta omaisuuttamme ja hypätä vähän syvään veteen ja katsoa että kannatteleeko hyvinvointivaltion kelluke meitä vähän aikaa. Tavoitteena on ostaa jotain omaa kattoa pään päälle mutta ensi alkuun on varmasti tyydyttävä johonkin väliaikaiseen ratkaisuun.

Fiilikset ovat todella sekavat tällä hetkellä. Innostus ja pelko vuorottelevat mielessä ja niin monesta asiasta ja ihmisestä luopuminen on aika katkeransuloista. Tänään juuri katselin isomman poikani iloa kaverinsa kanssa jalkapalloharjoituksen päätteeksi ja surkuttelin mielessäni miten kamalaa on kun erotan lapsen ystävistään ja raahaan jonnekin toiseen maahan aivan tuntemattomien keskelle. Mutta pakko vain uskoa että jos on saanut ystäviä täällä niin voi saada ystäviä myös siellä ja lapset ovat vielä pieniä ja sopeutuvat. Minäkin muutin todella monta kertaa lapsena ja minulla on hyviä ystäviä :)

Meillä oli tosi kiva Halloween täällä. Onkohan se tapa rantautunut enemmänkin Suomeen tämän minun poissaoloni aikana? Meidän naapurustossa oli esimerkiksi yhteinen kahden tunnin "karkki tai kepponen" tempaus, jolloin lapset kiersivät taloja, jotka olivat ennalta laittaneet osoitteensa Facebookissa olleeseen listaan. Yhteen porraskäytävään oli tehty oikea kummitustalo ja se oli ihan oikeasti vähän pelottavaa :D