lauantai 13. joulukuuta 2008

Kiva viikonloppu

Onpas ollut mukava viikonloppu tai vastahan on lauantai ilta mutta tähän mennessä ainakin. Eilen perjantaina kävin koulussa olemassa aamulla ja sitten kodin kautta lähdettiin miehen kanssa shoppailemaan pitkästä aikaa. Käytiin ensin Ikeassa ja sieltä tarttui mukaan kivasti kaikkea pientä ja jopa nekin jutut mitä lähdettiin sieltä hakemaan eli kattolamppu makuuhuoneeseen ja kokovartalo peili eteiseen. Semmoiset kaks kivaa mutkalla olevaa "krab" peiliä ostettiin siis. Syötiin kans siellä mutta vähän harmitti kun mentiin ostamaan viherpippuripossu annokset kun se ei ollut yhtään hyvää :/ Multa jäi jopa syömättä paljon vaikka en yleensä jätä mitään. Mutta viisastuttiin taas vähän eikä ens kerralla oteta sitä vaan suosiolla herkutellaan hodareilla kassojen jälkeen :)

Ikean jälkeen mentiin Myllyyn pitkästä aikaa ja käytiin eläinkaupassa ja Prismassa. Ostettiin vähän suomalaisia karkkeja ja olutta miehelle Islantiin viemisiksi: karhua, Finlandia-marmeladia ja Fazerin itsenäisyys suklaata. Paloi taas hiukkasen rahaa sillä reissulla... Mutta joulun jälkeen alkaa pihistely ;)

Kauppojen jälkeen ajettiin suoraan Mynämäkeen eli mies tuli mukaan tänne maalle kun tänään aamulla lähdettiin aikasin hakemaan sohvaa meille yksiltä tutuilta Nousiaisista. Oli tosi kivaa saada seuraa tänne kun pikkuveljellä oli ne pirskeet ja muutenkin kun ei olla paljoa nähty viime aikoina. Pirskeet sujui suht hyvin vaikka vähän omituista olikin.... Eikä se sit kai ollutkaan NIIIN kauheeta että me "aikuiset" oltiin paikalla :D Aamulla siis herättiin aikaisin ja lähdettiin hakemaan sitä sohvaa. Tää perhe on muuttamassa Irlantiin ja heidän täytyy päästä eroon huonekkaluista, mitkä ei lähde mukaan. Sohvan lisäksi siis hassusti lähti mukaan pakastin, yöpöydät, kirjahylly, pieni lasipöytä ja keittiökamaa sekä ens viikolla tulee vielä mikro! Osa ostettiin ja osa saatiin ja varsinkin pakastimesta olen tosi innoissani :) Juotiin vielä kahvit siellä ja oli mukavaa rupatella. Sitten lähdettiin kotiin ja kannettiin kaikki kahdestaan kolmanteen kerrokseen ja soviteltiin paikoilleen. Ihanaa kun saa järjestellä uusia juttuja. Ei malta odottaa että pääsee huomenna kotiin taas viikoksi ja saa ihmetellä uusia juttuja ja alkaa täyttämään pakastinta. Ajelin siis takaisin tänne Mynämäkeen vielä yhdeksi illaksi.

Arkistosta miehen äidin I:n tekemää lammas pataa/keittoa. Oli niin kamalan hyvää että :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)