Marraskuu on ollut melko pimeä ja lunta ollaan saatu vain ripaus parina päivänä. Mutta ei haittaa! Saa mun puolesta vaikka olla tulemattakin. Täällä ei edes joulupukit kulje poroilla. Toki lapsista olisi hauskaa leikkiä lumessa että ehkä sittenkin joo.
Tämä loppuva viikko oli sillä lailla erikoinen, että perhepäivähoitaja oli ennenkuulumattomalla ylimääräisellä lomalla. Hän vei katsokaas tyttärensä rippilahjaksi Yhdysvaltoihin katsomaan NBA koripallopeliä. Koripalloilija kun on tämä nuori neito. Ja minä olin kolme päivää kotona terveen taaperon kanssa ja voi että kun oli ihanaa! Tuli ihan sellainen äitiyslomaolo tässä. Ja kauhea vauvakuume. Ihan hirveää. Tämä on varmaan sellainen tauti, josta ei koskaan parane. Tuntuu että pahenee vaan, mitä isommaksi M tulee. Hän on nyt kuusitoista kuukautta ja aivan näillä näppäimillä oppimassa kävelemään. On ollut kyllä niin helppoa kun tuo liikkuminen on lähtenyt noin rauhallisesti käyntiin. Enkä ole oikeastaan yhtään ollut huolissani siitä. Hän on niin kovin fiksu ja taitava muuten että ei mikään ihme, jos jollain osa-alueella on pitänyt vähän himmailla. Hän puhuukin jo paljon ja laulaa "laa laa, pai" :D
Työpaikan terassi.
Korpit dyykkaamassa.
Työpaikan ikkunasta näkyi kun nouseva aurinko värjäsi vastapäiset rakennukset niin kauniisti.
Meillä sairastettiin pitkään ja hartaasti mutta nyt ei ole ketään kipeä ja toivotaan, että asia pysyy näin.
En tiedä mikä on mutta minua on viime aikoina väsyttänyt ihan sairaasti ja tuntuu, että kaikki hommat mystisesti vaan kasaantuu, kun nukun kaikki illat.
Käytiin koko perhe pimeällä syysretkellä tässä ihan kaupungissa ja aika jännää oli.
Mikähän olisi kivempaa kuin jään rikkominen??
Eräänä aamuna kuu istui tämän rakennuksen katolla.
