Puut jo kovasti kellastuu, tuntuu että vettä sataa taukoamatta ja aamun ja illan työmatkat menee pimeässä ajellessa. Se on tullut syksy. Kohta ne hiiret jo pyrkii roskiskaappiin ja täytyy alkaa lämmittämään taloa. Voi kesä, olisit saanut olla vähän pidempi vielä kun minä olin koko kesän töissä enkä päässyt oikein kunnolla sinusta nauttimaan. Vaikka onhan syksykin hieno ja omalla tavallaan tunnelmallinen. Tykkään kyllä kaikista vuodenajoista ja ne on ehdottomasti rikkaus. Se vaan harmittaa kun tuntuu että niistä ei nyt tällaisena työläisenä enää pääse kunnolla nauttimaan.
Niin, valmistuin sitten joulukuussa sairaanhoitajaksi ja maaliskuun alusta olen ollut kokopäiväisesti töissä. Näillä näkymin vietän tiiviisti aikaani nykyisellä työpaikallani ainakin seuraavan vuoden vielä että seuraavatkin vuodenajat taitavat vähän mennä ohi... Tiedättekö, olen viimeksi ollut täyspäiväisesti töissä 2012 kesällä ja sekin oli vain määräaikainen kesätyö. Olen kyllä tehnyt täyspäiväisesti työharjoitteluja opintojen aikana mutta ne ovat olleet maksimissaan kuuden viikon pätkiä ja palkattomia. On ollut minulle itselleni ja perheelle vaikeaa sopeutua tähän että olenkin yhtäkkiä paljon poissa kotoa. Kolmivuorotyö myös tekee sen että saatan olla kotona kun lapset eivät ole ja taas pois kun he ovat tai joudun nukkumaan päivällä kun lapset ovat kotona.
On ollut vähintäänkin haastavaa. Se riittämättömyyden tunne kun palaat kotiin töistä väsyneenä ja kotona olisi viisi lasta (sekä aviomies ja lemmikit), jotka mielellään haluaisivat ja/tai tarvitsisivat minun huomiotani tavalla tai toisella. Ymmärrän, että tämä on nyt tällainen vaihe kun opettelen uutta ammattia (sillä oikeastihan se oppiminen alkaa vasta työelämässä, sen todellakin näen nyt) ja se vie jaksamisestani ison osan enkä voi sille mitään että kovin ihmeellisiin kotielämäsuorituksiin en nyt veny.
Syksyssä on se ihana puoli että tuo puutarha tai miksikä tuota puolivilliä metsän ja pihan yhdistelmää nyt kutsuisi, lopettaa vihdoin sen hillittömän kasvamisensa eikä tarvitse enää tuntea huonoa omaatuntoa ja ahdistusta siitä että se rehottaa ihan villiintyneenä enkä jaksa tai kerkeä hoitaa sitä. Eikä metsä huuda minua poimimaan marjojaan enää. Nyt saa jotenkin huoahtaa vähän siitä kesän intensiivisestä kasvusta. Omenapuussa taitaa olla pari omenaa vielä jäljellä. Taidan hakea ne tänään pois sieltä roikkumasta. Se onni meillä on että meillä on vain yksi vanha puu, joka tuottaa vain sellaisen määrän omenia että kaikki menee käyttöön saman tien eikä tarvitse miettiä mitä loppujen kanssa voisi/jaksaisi tehdä. Meillä on myös luumupuu tai kriikuna, en osaa sanoa. Se tuotti tänä vuonna paljon ja iso osa meni huonoksi kun ei me niitä syöty niin paljoa eikä kellään ollut jaksamista säilömiseen tms. Silti haaveilen uudesta omenapuusta ja päärynäpuusta tänne pihalle. Saa nähdä.
