torstai 31. tammikuuta 2019

Tammikuu tiivistettynä

Tammikuu oli kaikkien mielestä hirveän pitkä mutta ei minusta mitenkään erityisen. Samanlainen kuukausi kuin kaikki muutkin. Paitsi että minulla oli tietysti synttärit :D Taas on vuosi vierähtänyt ja alan vissiin jotenkin jo tottumaan näihin kolmosella alkaviin lukuihin. E ainakaan aiheuttanut mitään ihan hirveitä paniikkioireita tämä ikääntyminen tällä kertaa XD

Meillä joulu venyi tänä vuonna vähän pitkäksi suomireissun takia ja viimeiset joululahjat saatiin vasta loppiaisena miehen siskon luona. Yhteensä lapsilla oli siis kolme lahjasessiota tai oikeastaan neljä, sillä anopin oli jostain syystä välttämättä annettava heille lahjat myös ennen Suomeen lähtöä. Minusta tämä lahjahömpötys menee kyllä aika överiksi koska lapset eivät todellakaan edes leiki kaikilla leluillaan ja suurin osa makaa jossain kaapissa unohdettuina suurimman osan ajasta. Oltiin miehen kanssa niin kamalia, ettei edes ostettu M:lle joululahjaa tänä vuonna :P Hän kun ei siitä mitään vielä ymmärrä ja sisaruksilta perittyjä vauvaleluja riittää. Lisäksi kaikki sukulaiset tietysti ostivat hänelle jotain niin ei hän ihan lahjoitta silti jäänyt.

Överiksi mentiin myös juhlavaatteiden kanssa, sillä kaikki lapset saivat KAHDET uudet juhlavaatteet. Tytöille en meinannut mitään uutta hankkia, sillä E mahtui vielä viimevuoden mekkoon ja M saisi laittaa saman mekon, joka E:llä oli ensimmäisenä joulunaan. I:lle piti ostaa juhlapaita ja se oli sitten siinä minun puolestani. Mutta anoppi halusi välttämättä ostaa tytöille joulumekot ja mekot he sitten saivat (kuva alla). Sitten mentiin mekkojen ja paidan kanssa Suomeen ja TADAA oma äitini oli myös ostanut lapsille uudet jouluvaatteet :'D En kestä. Päätin sitten niin, että lapset pitivät jouluna Suomessa mummun ostamia vaatteita ja uutena vuotena Islannissa amman ostamia vaatteita. Asiassa minua häiritsee se, ettei tuollaisia jouluvaatteita tule pidettyä kuin sen kerran pari ja sitten ne jäävät jo pieneksi. Kauheaa tuhlausta sanon minä. Ollaan onneksi saatu E:lle (ja myöhemmin M:lle) kauheasti serkuilta pieneksi jääneitä mekkoja, eikä olla jouduttu ostelemaan sellaisia itse.

I ei ole perinyt samassa määrin vaatteita ainoalta poikapuoliselta serkultaan, joten hänelle joudun ostelemaan uusia juttuja nyt kun hän on jo vähän vanhempi. Onneksi täällä avasi ovensa ensimmäinen laatuaan oleva lastenvaatekirppis ja olen sieltä löytänyt tosi kivoja edullisia juttuja hänelle.

Ai niin tammikuusta piti puhua... Tammikuun sää oli Islantilaiseen tapaan hyvin vaihteleva. Tammikuun alkupuolella oli yhdeksän astetta lämmintä ja loppupuolella jo hanget korkeat nietokset. Tämän talven kylmyysennätys on tainnut olla -11 astetta. Täällä on silti monesti tosi kylmä, vaikka miinusasteita ei olekkaan paljon. Tuulee ja tuuli on sellaista kylmää ja kosteaa. Ilma yleensäkin on avonaisen meren takia aika kosteaa. Suomessa kun on kylmä niin ilma on sellaista kuivaa ja seisovaa.

Ne joulumekot...
Tammikuun iloja: vesilätäköt.
Costcon huoltoasemalla on aina jonoa.


Mitähän täytin? :D
Pelkään M:n jäätyvän päiväunillansa ulkona mutta aina hän on sieltä ihan lämpimänä sisälle saapunut. Tässä kaikki on villaa sukkia lukuunottamatta.
Meillä on aika paljon näitä ihmisten neulomia vauvanvaatteita. Näihin kaikkiin pipoihin kuuluu myös paita ja tästä puuttuu vielä ainakin kolme pipo/paita settiä,
Sitten tuli taas talvi.
Talvi yllätti anopin pyykit...



Onkohan sillä lämmin hmmm?? :D

Jotkut ne osaa! Yhtenä päivänä hain I:n tämän näköisenä hoidosta. Yksi opettajista oli tehnyt kun hiukset olivat olleet silmillä.
Tässä näitä kirppislöytöjä. Nämä ovat kaikki sellaista 5-6 vuotiaan kokoa mutta hyvä varautua jo tulevaan.