torstai 25. elokuuta 2016

Kirkon kansainvälisessä vanhempainryhmässä

Kävin eilen I:n kanssa tutustumassa yhteen "mammakerhoon", joka järjestetään Reykjavíkin isoimman kirkon tiloissa keskellä kaupunkia ja jossa oli kyllä muutama pappakin mukana. Kokoontumisessa oli kaksi islantilaista seurakunnan työntekijää vetäjinä ja pari muutakin islantilaista mukana. Loput olivat sitten sekalainen seurakunta meitä ulkkareita. Tarjolla oli kahvia, teetä ja pientä syömistä ja ohjelmana vapaata seurustelua/leikkiä ja lyhyt laulutuokio. Uskonnosta ei puhuttu muuten kuin että laulutuokion aluksi rukoiltiin ja muutama laulu oli uskonnollinen. En kuulu kirkkoon itse, joten vierastin vähän tätä osuutta. Olen muutenkin niin sisäänpäinkääntynyt outo hyypiö, että en oikein osannut eläytyä niihin leikkeihin ja loruihin yhtä sisäänpäinkääntyneen puolivuotiaani kanssa :D Varmasti ne on tosi hyviä ja hyödyllisiä mutta ei ne vaan oikeen oo mun juttu. Varsinkaan kun mun lapseni ei tajua vielä oikeen mistään mitään. Mutta ei se mikään hassumpi kokoontuminen kuitenkaan ollut. Voisin mennä vielä kokeilemaan mutta otan kyllä jonkun toisen suomimamman mukaani :P Voitaisiin sitten yhdessä kyräillä ja olla sisäänpäinkääntyneitä hehheh... Kokoontumisen jälkeen kävelin kirkolta yhtä katua alas eräälle kulmakaupalle/kioskille ostamaan islannin kansallisruokaa eli hodaria ja cokista ja nautin lounaani lämpimässä auringonpaisteessa turistien kuhinaa ihmetellen. Kaikki kuvat ovat siis sen saman kadunpätkän varrelta.

Tällaista ravintolaa en olekaan ennen huomannut. Onkohan se uusi... Nainen meni katolle kastelemaan nurmikkoa :D
 Rok tarkoittaa tosi kovaa tuulta.
 Tuolta punaisesta vihreäkattoisesta talosta ostin hodarini.
 Ruohoa katoilla ja ruohoa pöydillä.



 Punaisella hodaritalolla käännyin kuvaamaan tulosuuntaani. Siellä se kirkkokin eli Hallgrímskirkja.
 Tähän istuin turistien jatkeeksi ja salakuuntelin suomalaisia turisteja :D


tiistai 23. elokuuta 2016

Kahvittelua ja kuvauksia

Kävin lasten kanssa erään suomalaisen äidin ja vauvan kanssa kävelemässä ja kahvitelemassa Álafossin tehtaiden luona olevassa kahvilassa Mosfellsbærissa. Oli tosi mukavaa ja lapsetkin tuntuivat kovasti nauttivan. E simahti autoon kotimatkalla ja nukkui kunnon päikkärit vaihteeksi. Huomenna taidan mennä yhden toisen suomiäidin kanssa tsekkaamaan erään kansainvälisten vahempien ryhmän kokoontumisen. Sellainen ns. perhekerho, kai. Veraistuki on kyllä niin hieno asia näissä lapsijutuissa. E:n kanssa sitä ei niin hirveästi ollut. Kävin kyllä Húsavíkissa mammakerhossa aina välillä mutta en tuntenut oikein mitään yhteyttä niihin ihmisiin ja olin ainut ulkomaalainen. Jotakin erittäin positiivista siis tässä Reykjavíkissa asumisessa :)

Kahvilan lähistön maisemia.
 Kahvila oli tuossa vaaleansinisessä talossa.

 Lauantaina lähdin iltasella ostamaan karkkia, maitoa ja suklaakakkua (miehen pyyntö) läheisestä,  24/7 auki olevasta tavaratalosta. Siellä oli vielä alen loppurutistus menossa ja päädyin hankkimaan itselleni vähän tamineita :) Minulla ei ollut puhelinta mukanani ja vaatteita sovitellessani stressasin kovasti että onkohan se I siellä herännyt ja karjuu tissejä paikalle mutta ei onneksi ollut. Palasin kotiin yhdet farkut ja pari mekkoa/tunikaa rikkaampana. Alen takia lompakkokaan ei juuri köyhtynyt. Yritin ottaa mekoista vähän kuvia mutta en oikeen osaa poseerata tai sitten mallissa on vikaa :D Ekan kuvan otti mies aika epäinnostuneena ja loput otin itse. Pitää vielä mainita, että nuorena inhosin isoja pitkiä varpaitani ja kammosin niiden esittelemistä ihmisille :D Nykyään olen ihan sinut varpaideni kanssa ja pitkillä varpailla saa hyvin poimittua tavaroita lattioilta. Johonki minä muuten olen taas huvennut sillä tuo eka mekko on kokoa 34!!



 Meidän tallin söpöin miesmalli ;)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Seinätarrat ja nukkuminen

Ostettiin oksia ja lintuja sisältävä seinätarrasetti jo joskus keväällä aikeenamme liimata ne eteisen kenkälaatikoihin mutta se sitten jäi. Ajattelin että lisä väri ahtaaseen eteiseen tekee tilasta vain täydemmän oloisen. Yhtenä iltana päätin sitten repäistä ja tein niistä pienen puskan olohuoneen kulmaan E:n pöydän yläpuolelle. Seinällä oli jo ennenstään yksinäinen lintutaulu, joka sai nyt kivasti seuraa. Lintuja olisi ollut vielä kuusitoista lisää noiden seinälle päässeiden lisäksi. Halusin kuitenkin pitää puskan melko yksinkertaisena.


 Meidän talon seinät on ihan täynnä näitä ällöttäviä vaaksiaisia ja niitä eksyy sisällekin tasaiseen tahtiin. Eräänäkin iltana metsästin tällaista makuuhuoneesta lasten jo mentyä nukkumaan. En tiedä mikä niitä tässä talossa oikein viehättää.

Nukkumisesta puheen ollen meillä on päästy jo siihen pisteeseen, että lapset menevät usein samaan aikaan samaan huoneeseen nukkumaan. Vähän riippuu että mihin aikaan I on herännyt viimeisiltä päiväuniltaan ja onko E sattunut nukkumaan kyseisenä päivänä. Mutta siis tänäänkin olivat molemmat jo sammuneita siinä kahdeksan aikaan. Jätän nykyään pyykkien viikkauksen noihin nukkumaanmenoihin niin voin hääriä siellä huoneessa viikkaamassa ja laittamassa vaatteita kaappiin samalla lapsia valvoen. En oikeen viitsi jättää heitä yksin koska pelkään E:n joku kerta vielä tukehduttavan I:n laittamalla sille vaikka jonkun tyynyn naamalle. E tekee sitä tosi paljon suutuspäissään, vaikka tietää saavansa minutkin siitä suutuksiin. Laittaa siis I:n naaman päälle jotain. Onneksi ei ole ainakaan vielä nukkumaan mennessä mitään sellaista yrittänyt. Mutta samalla valvon myös että E pysyy suht hiljaa ja autan I:tä peiton yms. kanssa. I nukahtaa aika helposti ja melkein ilman apua. Avulla tarkoitan että laitan peittoa paremmin kun se potkii sen huonosti tai laitan tuttia takaisin suuhun. Joskus jos I on ihan yliväsynyt ja alkaa itkemään nostan hänet syliin rauhoittumaan ja laitan sitten takaisin. Olen tosi tyytyväinen siihen miten helposti sen saa nukahtamaan yöunille.

Jos illat menee hyvin niin yöt voisi kai mennä paremmin. Meillä nukutaan kyllä mutta syödään myös aika usein ja nukutaan äidin vieressä. Tai ihan äidissä kiinni paremminkin. I on ehkä kahtena yönä elämänsä aikana alkanut jotain huutamaan mutta muistan E:n huutaneen jossain vaiheessa tunnin pari melkein joka aamuyö. Eli sinänsä on mennyt hyvin ja nukun itsekin sen vieressä hyvin. Se siis siirtyy omasta sängystään mun viereen ensimmäisen tai toisen syötön jälkeen. Se on oikeastaan aika ihana unikaveri ja oikeen haaveilen välillä iltaisin siitä että saan kömpiä sen viereen ja nukahtaa sen ylisöpöä nukkuvaa vauvanaamaa katsellen. E:kin nukkui mun kanssa tosi paljon mutta silloin koin sen enemmän rasitteena jotenkin. En tiedä miksi. Vauva oli ihan yhtä söpö ja ihana mutta en saanut jotenkin nukuttua niin hyvin silloin.

maanantai 15. elokuuta 2016

Húsavíkissa

Onhan siitä jo puolitoista viikkoa vissiin kun tultiin kotiin pohjoisesta. Oltaisiin oltu vielä pidempään mutta säät olivat vain niin epäsuosiolliset. Joka päivä satoi ja lahden toisella puolella olevia vuoria ei tainnut kertaakaan näkyä pilviverhon takaa. Käytiin ahkerasti uimassa ja sukulaisilla kylässä mutta muuten ei kyllä päästy pohjoisen ihanuuksista nauttimaan. Flateyn saarellekin oltaisiin kovasti haluttu mutta veneessä oli joku osa rikki. Oli kuitenkin mukavaa ja meitä oli monta kun käly lapsineen oli appiukon luona ja miehen pikkuveli asuu nykyään isänsä luona myös.

Moni asia on Húsavíkissa muuttunut meidän muuton jälkeen. Kaupat on vaihtuneet, palveluita laajennettu tai korjattu. Turistimäärät varmaan entisestäänkin lisääntyneet. Uutta teollisuuttakin rakennetaan ja samalla työpaikkoja. Akureyrissakin näki paljon muutoksia sen läpi ajettaessa. Kun viisivuotta sitten sinne muutettiin oli vain yksi pieni valasretkifirma ja nyt niitä oli kolme vai neljä, hienot uudet laiturit ja lipunmyyntipaikat yms. Uusia kävelyteitä vuonon rantaan jne. Siellä olisin voinut piipahtaa paremminkin. Nyt käväistiin vain jätskillä Brynjassa.

Tässä päivässä täällä kotosalla ollaan vähän flunssaisia. I:llä oli yöllä vähän lämpöä, kaikki ollaan aika räkäisiä ja pärskitään vuorotellen.

Kuvia en paljoa ottanut mutta tässä joitakin Húsavíkin puistosta. Käveltiin sen läpi ja annettiin sorsille leipää.






 Käly täytti vuosia ja teki herkullisen kakun meille.
 Húsavíkissa oli kaupunkifestivaalien takia alennusmyynnit ja päädyin ostamaan itselleni kengät ja neulepaidan.



tiistai 9. elokuuta 2016

Uusia perheenjäseniä

Ihan tällaiset pikaterkut tässä vaan. Pitää rientää hakemaan E:tä hoidosta. Tänään palattiin arkeen kesäloman jälkeen ja huh huh kun olikin aika erilainen kesäloma, kuin mitä on tottunut. E on nyt vain puoli yhteen hoidossa ja aika rientää aamupäivisin. Innolla kuitenkin lähden häntä jo hakemaan. Piti tässä vain laittaa kuvia meidän uusista jutuista :)

Kaksi vuotta tässä asuttu ja vihdoin löydettiin viimeinenkin valaisin kattoon!
E rakastaa kaikkea liilaa ja halusi Bauhausista tällaisen phalaenopsiksen.

Äiti sai taas tällaisen alennusmiltoniopsiksen, joka ei voi niin hyvin mutta katsotaan jos vaikka saisi sen pidettyä hengissä :) Purkissa luki kyllä miltonia hybrid mutta siinä oli miltoniopsiksen kukkien kuva ja muiden vielä kukkivien kasvien perusteella tämä ei ole miltonia.

Ja vaikka tämän kesän piti olla kesäkukaton niin terassin lakkauksen jälkeen teki mieli koristaa sitä jotenkin ja kun nämä olivat 50% alessa niin...
Ovathan ne nyt ihania!
Ja tämäkin on aika ihana :)