Heinäkuu tiivistettynä

Heinäkuu saapui ja sen mukana meidän heinäkuinen prinsessamme. Viimeiset päivät olivat vähän tukalia mutta saivat aikaan tulosta ja sairaalassa vietetty aika jäi lyhyeksi. Kätilöt olivat lakkoilleet ja uhkailleet joukkoirtisanoutumisilla jo pitkään ja niinhän siinä sitten kävi, että iso joukko synnytyssairaalani kätilöistä lopetti työnsä juuri sinä päivänä, kun mulla oli laksettu aika :D Se ei näkynyt itse synnytysosastolla mutta vuodeosastolla? oli lähes autiota. Niinpä meidätkin lähetettiin jo kahdentoista tunnin päästä kotiin kun kaikki oli ok. Tultiin vierailuajan jälkeen synnyttämään ja lähdettiin kotiin ennen seuraavan päivän vierailuaikaa hehe. Lapset olivat hoidossa vielä toisenkin yön niin saatiin rauhassa kotiutua tämän uusimman kanssa. Täällä on tapana, että kätilö tekee monta kotikäyntiä synnytyksen jälkeen ja sen jälkeen vielä terveydenhoitaja niin, että ensimmäisen kerran täytyy lähteä vauvan kanssa terveyskeskuksen "neuvolaan" vasta kuusiviikkoisena. Tavallaan ihan kiva mutta minä kyllä vähän stressaan niitä kotikäyntejä. Kodin on oltava aika tip top, joten ensimmäinen asia mitä kotiutumisen jälkeen tehtiin oli siivoaminen :'D Sitten vasta soitin kätilölle, että kotiuduttu on, saa tulla käymään.

Vauvan kanssa meni kaikki hyvin ja koska saatiin kätilöltä vihreää valoa niin päätettiin ajaa parempaa säätä etsimään Húsavíkiin. Vauva oli kaksi ja puoli viikkoa vanha kun lähdettiin ajamaan vajaa 500 km mutta ihan hyvin se meni joitain vähän huonompia hetkiä lukuunottamatta. Loppukuu menikin sitten siellä. Sää ei ollut niin hyvä kuin oltiin toivottu, mutta päästiin sentään yhtenä päivänä kokemaan edes seitsemäntoista asteen lämpöä. Käytiin autolla Húsvíkin vuorella ja koitettiin ulkoilla sen minkä pystyi. Mies ja lapset kävivät ahkerasti uimassa kun taas minä päivystin kämpillä vauvan ja jälkivuodon kanssa... Välillä oli vähän ankeaa kun vauva itki eikä mikään auttanut mutta yöt hän nukkui kyllä hyvin ettei siinä mitään. Aina se uuteen tilanteeseen sopautuminen ottaa aikansa.

 Erään sateisen päivän auringonlasku. Kuva otettu meidän talon edustalta.

Lundeyn saari Húsavíkissa.

 Näkymät Húsavíkin vuorelta.

 Skjálfandin lahti. Tällä puolella Húsavík ja toisella puolella Kinnarfjöll vuoret.

 Yritetään osua Húsavíkiin aina kun on Mærudagar kaupunkitapahtuma. Tässä lapset lähtivät miehen ja serkkujensa kanssa naapurustoon karkkijahtiin.

 Nämä kaksi <3

 Isoisoäitiä moikkaamassa ja näyttämässä uutta perheejäsentä.

 Auton takapenkillä on nykyään aika tiivis tunnelma. Vauvan kaukalo on kyllä keskellä, koska tämä järjestely ei toiminut sitten ollenkaan. Meillä on aika iso auto, mutta silti näiden kaikkien istuimien saaminen takapenkille on haaste.

 Tämä se on jaksanut kukkia monen monituista kertaa.

 I ja pikkusisko M

 Viisi perheenjäsentä, viisi pinoa puhdasta pyykkiä <3

 Vaatekaappikaaos :D No ei. Kaikella on kyllä paikkansa ja ihan hyvin ne mahtuu. Nuo tuon valkoisen kaapinkin päällä säilytettävät lastenvaatteet vaan tuottaa vähän ongelmia.

Synnytyskertomus

Lukekoon ken haluaa :D

Tosiaan kolmas synnytys takana ja sekin taas ihan erilainen kuin kaksi aikaisempaa. Tai siis kaikki synnytykset ovat olleet ihan erilaisia. Niitä kaikkia yhdistää vain epiduraali :P Tämän kolmosen kanssa luulin, että synnytys käynnistyisi niin kuin kahden muun kanssa. Että yhtenä päivänä vain alkaisi ja illalla menisin sairaalaan ja seuraavana aamuna/päivänä lapsi syntyisi. Mutta tämä tavallaan alkoi jo jonkin aikaa aikaisemmin ja silleen salakavalasti. Laskettuna päivänä kaikki oli vielä ihan mallillaan eikä oikeen mitään merkkejä mistään. Käytiin perinteisesti vielä sinä päivänä uimassakin ja kaikki ok. Sitten sen jälkeen oikeastaan alkoi esiintymään supistuksia rasituksessa mutta ne sitten aina levolla loppuivat kuitenkin. Parin päivän päästä niitä alkoi tulemaan vähän levossakin mutta ei vieläkään mitään liian tuskaisaa. Kävin paljon suihkussa ja kuuma suihku helpotti oloja paljon. Särkylääkettäkin otin että sain nukuttua. Odotin koko ajan että koska tulee se päivä, että synnytys alkaa kunnolla enkä tiennyt että pitäisikö sitä yrittää vaan levätä vai rasittaa itseään niin, että synnytys alkaisi. Neuvolassa viikoilla 40+2 kätilö neuvoi vaan lepäilemään minkä voi ja keräilemään voimia. Lepäile siinä sitten noiden kahden kanssa :D

Perjantaina kun viikkoja oli 40+4 alkoi oloni olla jo aika tukala enkä oikein tiennyt että miten monta päivää jaksaisin enää sellaista ettei saa kunnolla nukuttua ja supistukset olivat jo melko kivuliaitakin muttei mitään sellaista että synnytys olisi kunnolla käynnistynyt. Vatvoin siinä sitten miehelle että pitäiskö lähteä vai ei ja tunsin oloni "tyhmäksi" kun halusin lähteä jo sairaalaan, vaikka synnytys ei selvästi ollut kunnolla käynnissä. Päätettiin sitten että mennään nyt näytille ja pahinta mitä voi tapahtua on, että meidät lähetetään kotiin. Soitin kuitenkin ensin ja alkoi jostain syystä itkemään puhelimessa :D Kätilö kyseli supistusten väliä enkä osannut sanoa oikeen mitään kun minusta ne tulivat liian harvoin että niitä olisi kannattanut mitenkään kellotella. Taas tunsin itseni vähän tyhmäksi. Saatiin silti lupa tulla näytille. Mies vei lapset toiselle puolelle kaupunkia siskolleen ja minä keräsin kamppeita mukaan. Sitten mies tuli hakemaan minua ja automatkallakin tuli vain muutama lievä supistus, joita mieskään ei huomannut kun luuli ettei ollut supistellut yhtään. Kaksi edellistä matkaa sairaalaan ovat olleet todella tuskaisia ja olen ollut 5 cm auki sairaalaan saavuttua. Nyt sitten pystyin ihan hyvin itse puhumaan ovipuhelimeen ja kaikki oli ihan ok ja hävetti ihan vaivata heitä näin turhaan. Edellisillä kerroilla mies on hoitanut puhumisen ja itse olen keskittynyt supistuksissa kärvistelyyn. Sairaalaan saapuessa kello taisi olla päälle kahdeksan illalla.

Vanhempi naiskätilö otti meidät vastaan ja siinä käyrillä maatessani tuli vaan sellaisia aika lieviä supistuksia aika harvakseltaan mutta hän meinasi kuitenkin tehdä sisätutkimuksen varmuuden vuoksi. Olin sitten kahdeksan senttiä auki ja kätilö sanoi että hän oli kyllä meinannut lähettää meidät kotiin ensin mutta ettepäs lähdekään. Sisätutkimuksen jälkeen supistukset alkoivatkin heti paheta ja asiat alkoivat edetä. Mulla oli pienessä limpsapullossa koko ajan kuumaa vettä ja se auttoi kun pidin sitä häpyluulla tai muissa omituisissa paikoissa. Päätin kokeilla ammetta ja olla ilman epiduraalia kun olin niin lähellä sitä maagista kymmentä senttiä. Amme ei kuitenkaan oikeestaan auttanut ja tulinkin aika pian pois ja pyysin epiduraalia :D Sen saamisessa kuitenkin aina kestää ja pyydän sitä aina liian myöhään niin että se tunti mikä siinä usein menee että sen sitten saa niin se on aika järkyttävä.

Mulla on nyt nämä kaksi viimeisintä tulleet väärässä tarjonnassa. I ihan kasvotarjonnassa ja jäikin jumiin ja otettiin keisarinleikkauksella pois ja tämä uusin avosuisessa tarjonnassa. Väärä tarjonta aiheuttaa erilaista ja aika kovaa kipua takapuolessa ainakin mulla. Niinpä oon ollu aika tosi tuskissani ja tuntenut ponnistuksen tarvetta saamatta kuitenkaan lupaa ponnistaa kun ei ole olleet ne kymmenen senttiä täynnä. Nyt sattui niin että ainut helpotus tuntui olevan ponnistaminen mutta kun kätilö vieressä sanoi ettei saa niin tiennyt miten olisin ollut. Sitten selvisi vauvan tarjonta ja oli kuin deja vu olisi ollu I:n synnytyksestä. Tuli lisää porukkaa koittamaan miten se vauva siellä on ja kun on opetussairaala niin on aina opiskelijoita mukana. Ajateltiin miehen kanssa että jaahas, taas keisarinleikkaukseen mutta synnytyslääkäri sanoi että kyllä se saadaan syntymään alakautta.

Tässä vaiheessa olin sitten saanut sen epiduraalin ja kyllä oli täydellistä. Paras tunne maailmassa :D Paitsi että menin aivan täysin tunnottamaksi tisseistä alaspäin enkä pystynyt tekemään jaloillani mitään. Näin kävi viimeksikin enkä tajua miksi. Nyt nukutuslääkäri meinasi, että olisi vahingossa tehnyt mulle spinaalipuudutuksen. En siis tuntenut yhtään mitään. En supistuksia kun piti ponnistaa enkä mitään. E:n kanssa sain epiduraalia kerran avautumisvaiheessa mutta sen vaikutus lakkasi ponnistusvaiheeseen mennessä ja tunsin kaiken ja kaikki meni ihan hyvin. I:n kanssa mulla oli epiduraali vaikuttamassa semmoiset kymmenen tuntia kun odotettiin että ehkä hän siitä vaihtais asentoa enkä pystynyt kävelemään. Nyt sain epiduraalia siis yhden annoksen ja kaikki tunto ja liikuntakyky meni jaloista heti. En sitten saanutkaan ollenkaan lisää epiduraalia missään vaiheessa sen ensimmäisen annoksen jälkeen ja silti olin ihan puutunut pitkälle synnytyksen jälkeenkin.

Sitä vauvaa sitten yritettiin vähän kääntää sieltä alakautta ja muuta ja en vieläkään tiedä että saatiinko se kääntymään vai syntyikö se naama väärään suuntaan osoittaen mutta piti vähän auttaa imukupilla häntä (tai mua?) kummiskin. Lääkäri meinasi tehdä välilihan leikkauksen mutta ei sitten tehnytkään, vaikka tosin repesin sitten kyllä jonkin verran. Mutta tuossa tilanteessa mulla oli ihan sama että mitä siellä tapahtui tai tehtiin. Luotin henkilökuntaan kyllä ihan 100 % niin kuin aina. Enhän edes tuntenut mitään niin ei ollut väliä. Ponnistin vain kun mulle sanottiin että ponnista nyt :P Olin ihan sängyn laidalla ja jalat semmosessa telineessä ja käsillä otin kiinni sellasesta poikkiputkesta :'D ja ihmisiä kans siinä jonkun verran kun imukupin takia piti olla lastenlääkäri ja sitten oli kätilö ja synnytyslääkäri ja anestesialääkäri kävi vähän väliä sen mun kokonaan puutumisen takia ja sitten niitä opiskelijoita tietenkin. Mutta mulla oli itseasiassa ihan hauskaa :D Paras lapsen syntymä varmaan jos ottaa huomioon kivun ja työn määrän. Tuntui lähinnä joltakin huviretkeltä. Tottakai esimerkiksi E:n syntymä oli hieno kokemus kun kamalan raskaan tunnin ja ja kahdenkymmenen minuutin pituisen ponnistusvaiheen jälkeen sain sen vauvan vihdoin ulos mutta tällä kertaa ponnistusvaihe oli ehkä 20 minuuttia eikä tullut oikeestaan edes hiki. Jälkeenpäin oli alapää tietenkin aika kipeä ja turvonnut ja kaikkea "ihanaa". Hän syntyi sitten lopulta yhden jälkeen yöllä eli noin viiden tunnin sairaalassaolon jälkeen.

Ja tyttö sieltä tuli! Ei siis tiedetty sukupuolta etukäteen. Vauvan tultua ulos mahasta se itki ja itki kunnes pääsi syömään :D Siinä hän sitten söi aika hyvän tovin ja viihtyi oikeastaan suu kiinni tississä seuraavan vuorokauden. M oli 4170 g ja 53 cm pitkä ja näin ollen isoin vauvani tähän mennessä. Melkein kilon painavampi ja kolme senttiä pidempi kuin sisarensa E syntyessään. Isoveli I oli 4000g ja 52 cm. Kolme lastani ovat syntyneet järjestyksessä raskausviikoilla 40+3, 40+4 ja 40+5 :'D

Ja sitten niitä oli kolme

Meidän perhe täydentyi ja täydellistyi ihanalla pienellä tyttärellä. Kaikilla on taas vähän uuden opettelua tämä elo uuden lapsen ja uuden sisaruksen kanssa mutta eiköhän se tästä ala sujumaan :) Blogiakin täytyy vähän nyt äitiysloman myötä herätellä eloon ja päivitella kuluneen talven tekemisiä ja menemisiä tänne. Jospa saisin sen jopa ihan ajan tasalle, saas nähdä. Elämme niin sanottuja ruuhkavuosia :D E täytti kesäkuussa viisi, kolme viikkoa siitä syntyi pikkuinen M ja I "täyttää" elokuussa kaksi ja puoli vuotta. Nyt olen kyllä sitä meiltä että meidän lapsiluku taitaa olla täynnä :) Näissä riittää puuhaa vielä moneksi vuodeksi ja ajatus siitä, että tämä oli nyt tässä, ei enää jotenkin kauhistuta. Olen jotenkin valmis uuteen aikakauteen, jossa on kyllä vielä pienten lasten hoitoa mutta ei enää raskauksia, synnytyksiä ja tätä ihan pikkuvauva-aikaa. Ihanat puolensa toki niissäkin mutta kaikkea aikansa.

Kuvassa isoveli I ja M :)