sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kalastamassa

Ensimmäisenä sunnuntai-iltana Húsavíkissa mentiin miehen ja Á:n kanssa kalastamaan ihan vain satamaan. Saatiin se aiemman postauksen makrilli, pieni turska ja kampela. Kaikki sai jotain :) Aurinko jopa pilkahti esiin jossain vaiheessa vain mennäkseen taas pian piiloon. Mutta ei se mitään. Hauskaa oli kuitenkin.


Ensimmäinen paikka, josta ei tullut mitään.

Nähtiin kuitenkin paljon meduusoja.


Pojat kalassa.

Joku kävi kääntymässä laiturilla hienolla autollansa.




Nämä kauniit vuoret jäi koulukavereilta näkemättä kun oli niin sumuinen päivä silloin kun kävivät Húsavíkissa.

Nämä pojat hyppelivät märkäpuvuissaan veteen.








Siirryttiin toiselle laiturille.

Pohjalla näkyi meritähti.




Gentle Giantsin valaspaatti palaamassa kotisatamaan.


Myrskylintu lähdössä lentoon.

North Sailingin paatti tulossa kotiin.


Pojat istuu kalassa ja minä kiipeilen aallonmurtajalla. Oli vain kaksi vapaa mukana tuolla reissulla.





Mies koukkusi kampelan ylös :)

Oli aika hyvän kokoinen mutta päästettiin takaisin.

Myrskylinnuista oli seuraa.

Ja tällaisiakin meduusoja näkyi silloin tällöin.



Bloggari itse kalastaa.



Á:n tyylinäyte.

"Älä kuule tuu mua neuvomaan" ilme.

Asenteella!


Taas meduusa.


Ja myrskylintu ilta-auringon kajossa.


Heii nyt nappaa!


Mieletön turska!

Tyypillä oli leuka ihan epämuodostunut joko syntymästä tai sitten loukannut sen johonkin. Päästettiin takasin kuitenkin.

Mieheni kalassa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)