maanantai 30. elokuuta 2010

Fossiilirannalla

Yhtenä päivänä mies vei mut tällaiselle rannalle aika lähellä Húsavíkia, Tungulending nimiseen paikkaan. Siellä oli semmosia mäenseinämiä, joissa näkyi tosi selvästi miten meren pohja on joskus ollut ihan eri korkeudella ja missä kohtaa on ollut tulivuorenpurkauksia jne. Näkee niin kuin Islannin saaren geologisen historian läpileikkauksen. Siellä missä on ollut merenpohja on kivettyneitä simpukoita ja voi sieltä löytää jotain jännempääkin hyvällä tuurilla. Lisäksi siellä on vanha laituri/satama, jonne on joskus tuotu ainakin rasvakalaa käsiteltäväksi.

Lundey taustalla.

Tie alas rannalle.

Laiturin vieressä kävi koko ajan kova kolina kun vesi pyöritteli rannan kiviä. Onkohan meri viskannut nuokin kivet laiturille?





Muutama kivi, joidenka sisällä on niitä simpukoita tms.

Kiivettiin seinämää ylös ja tutkittiin kiviä.


Tästä kuvasta näkyy aika hyvin miten hiekka on kivettynyt simpukoiden kuorien sisään ja ympärille kovaksi.

Tässä oltiin jo tosi korkealla ja simpukkakiviä löytyi siltikin paljon.




Simpukat esiintyi tuommoisina vyöhykkeinä useassa eri korkeudessa.

Kaikki valkoinen oli simpukankuorta.



Ja ihan ylhäällä oli tällaisia sileitä pyöreitä kiviä, joita ei synny muualla kuin meressä.




Mäen vieressä virtasi pieni joki pienessä kanionissa.



Tässä näkyy meidän mutkittelevat jäljet. Meinattiin mennä tästä alas mutta usko loppui puolivälissä ja palattiin takaisin. Ei haluttu liusua alas jokeen asti.



Apilat hevosenkengän muodossa, tietty :)


Variksenmarjoja syötiin jokunen. Niitä kerätään paljon Islannissa ja samoin juolukoita kun tavallisia mustikoita ei ole niin paljon.




Joki ja seuraavan mäen seinämä.



Joen pohjassakin oli yksi kohta semmosta simpukkakiveä.


Sitten käveltiin hetki rannalla.
Tämän kaverin löysin astumalla sen päälle mutta kaveri oli kyllä kuollut jo aikasemmin :/




Ihana vanha vene, jonka molemmin puolin oli jotain seinän perustuksen tapaista. Ollut ehkä joskus venevaja siinä...








Sitten ajeltiin ylös rannalta niitylle ja jahdattiin lampaita kuvien toivossa.


Nepä juoksi meitä karkuun sopivasti ajotielle.

Tässä en kuvannut hevosia vaan yritin saada aidan tolpalla istuva linnun kuvattua. Ihan liian kaukana :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)