maanantai 30. elokuuta 2010

Beautiful blogger-award

Sain Avletolta tällaisen hienon kunnianosoituksen ja tämä onkin ihan ihka ensimmäinen laatuaan, minkä olen saanut. Sain myös toiselle blogilleni sellaisen ja se blogi kiittää myös mutta en laita tätä nyt sinne kuitenkaan. On kivaa kun on lukijoita ja saa lukea kommentteja ja jakaa juttuja muiden kanssa :)

Tämän "palkinnon" saamiseen kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään ja koitan nyt tässä keksiä jotain mitä en olisi jo täällä kertonut hmmm...

1. Pakoilen kaikkia ikäviä asioita aina viimeiseen saakka ja jotenkin aina onnistun keplottelemaan kaiken parhain päin sittenkin.

2. En yleensä lue kokeisiin vaan opin ja muistan asiat luentojen perusteella.

3. Minulla on ollut arpi vasemmassa silmäkulmassa neljänneltä luokalta asti ja monet luulevat että mulla on levinnyt ripsivärit silmäkulmaan :)

4. Minulla on myös pitkä arpi mahassa kun liu'uin kerran lapsena männyn runkoa pitkin alas sieltä puusta.

5. Ajan mielummin normaalivaihteista autoa kuin automaattivaihteista.

6. Jos minä saisin valita niin menisin varmaan baariinkin kumisaappaissa. Kumisaappaat ovat maailman parhaimmat kengät säähän kuin säähän.

7. Heitän joskus muovikippoja roskiin koska ne ovat olleet jääkaapissa niin kauan, etten enää uskalla edes avata niitä ja katsoa mitä niissä on... :D

Likaiset koiruudet tuli aamulla takaisin kotiin. Evellä ihan hirveä karvanlähtö päällä :/ Olis nyt vaan jättänyt ne karvansa sinne maalle...


Käytiin kaupungilla päivällä asioilla ja ostoksilla ja törmättiin söpöön oravaan yhdellä pihalla. Mies tykkää hirveesti oravista :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)