perjantai 16. heinäkuuta 2010

Elämää maalla

Aijai on siellä maalla vaan niin mukavaa näin kesällä. Ulos ja sisään voi kulkea yhtenään ja valita pihalta mieleisen paikan oleskeluun. Välillä voi sitten tehdä jotain pieniä askareitakin, jotta illalla jaksaa syödä grillattuja ruokia. Eläimetkin osaavat nauttia kesästä ja hakeutua varjoon kun tulee liian kuuma. Meillä on isot tarhat koirille, joissa riittää varjoa ja hevonenkin saa itse valita mieleisen paikan kun vapaana kerran on.

Indi ei oikein välittäisi muista uroksista. Huomaa katse :)

Hei mamma ethän silittele niitä muita kun mun on niin vaikea puolustaa sua täältä aidan takaa.

Yksitoistavuotias Boris ei Indin hötkyilystä jaksa välittää. Se keskittyy karistamaan talviturkkinsa pois syksyyn mennessä.

Myös Sublolla on turkintiputus kesken. Sublo on Even isoisä.

Pimu ja Sublo tarkkaavaisina.

Wanhaa, wanha mänty ja wanhat reet mäntyä vasten.



Perroa ei reet kiinnosta.

Voishan niihin vaikka koipeaan nostaa.

Mutta tyydytäänpä vain vilvoittelemaan männyn varjossa.


Ensimmäiset mustikat ovat kypsyneet ja syöty!

Joku oli korviaan myöten kukan sisässä. Ei näyttänyt päätään.





Taas on aika pitää taukoa puun alla.


Viileä nurmikko tuntuu niin hyvältä.



Pääskyset ja Lumene pitävät kotia saman katon alla.


Lammen asukkeja.





Sammakolla oli jo takajalat ja "normaalit" silmät :)

Indi ei nyt muusta välitä kuin rakkaasta säänpieksemästä tennispallostaan.


Aijjai....

Eve hihittelee Indille. Kuka nyt tuommoisista typeristä leluista välittää??

Sillä on ihan pallo hukassa...

Even mummu Akela voisi kyllä vähän maistaa sitä palloa, jos se vaikka sattuisi vierimään viereiseen tarhaan.

Marjatauko! Oman maan mansikoita ja mustikoita :)


Ja taas levätään.


Mutta mitäs tuolla on? Pikillä ja Lumenella on selvästi jotain salaisuuksia.

Täytyy ottaa selvää!

Joo jatkakaa vaan. Älkää musta välittäkö...

Äh, ihan tylsiä vanhuksiahan ne oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)