Se yksi äitikaveri

Eilen oli kaunis ilma ja kävin kävelyllä ja leipomolounaalla sen ainoan tuttavan kanssa, jolta minun tulee kysyttyä että nähtäisiinkö tällä viikolla. Kyseessä oli ranskalainen S ja häneenkin olen tutustunut tavallaan lasten kautta kun hän kyseli facebookryhmässä seuraa muista äideistä ja kävi ilmi, että asutaan melkein naapureina ja meidän vauvoilla on vain kuukausi ikäeroa. Näistä yhdistävistä tekijöistä huolimatta ollaan tavattu vain ehkä kerran kuukaudessa mutta onhan sekin jotain.

Tällä viimeisellä kävelyllä puhuttiin muun muassa siitä miten vaikeaa on saada aikuisiällä ystäviä ulkomailla kun itsellä ei ole "ketään" ja kaikilla paikallisilla jo ne omat luultavasti lapsuudessa tai nuoruudessa muovautuneet ystäväpiirit. Tuntuu että ainoat mahdolliset ystäväehdokkaat ovat melkein ne toiset yksinäiset ulkomaalaiset. Enkä oikein usko, että nämä islantilaiset edes ymmärtävät sitä ettei minullakaan oikein ole täällä ystäviä. Onhan täällä muitakin suomalaisia mutta kaikilla on vähän ne omat juttunsa ja kuvionsa ja tuntuu omituiselta "tyrkyttää" itseään jonkun toisen elämään osalliseksi. Koska tuttuja minulla riittää mutta sellaista ystävää kyllä välillä kaipaan.

Onhan sekin mukavaa että on paljon tuttuja. Täällä meidän kaupunginosassa on jo oikeastaan aika paljon ihmisiä, jotka tunnen niin hyvin, että moikataan jos nähdään kaupassa ja saatetaan jokunen sananenkin vaihtaa. Tulee sellainen olo että on osa yhteiskuntaa ja se tuntuu hyvältä. Puhun sen verran hyvää islantia, että juttelen aina islantilaisten kanssa islanniksi ja minusta he pitävät minua "yhtenä heistä" tai ainakin sellaisena "hyvänä" ulkomaalaisena :D

Välillä kriiseilen siitä missä haluan elää tässä maailmassa ja pohdin suomeenmuuttoa tai jopa johonkin ihan muuhun maahan muuttoa mutta toisaalta en ehkä haluaisi menettää tätä kuulumisen tunnetta kun sellaisen olen onnistunut saamaan. Toki lasten ja työn myötä tulisi niitä tuttuja ihan missä vaan ettei sen puoleen. Jos en ole kunnon ystävää täällä vielä tähän mennessä saanut itselleni järjestettyä niin ehkä voisin koettaa onneani muualla. Suomessa olisi niitä oikeita ystäviä mutta emme välttämättä päätyisi heidän kanssaan edes samaan kaupunkiin asumaan ja muutenkin juttelen heidän kanssaan päivittäin kiitos nykyteknologian. Ehkäpä en edes tarvitse täällä niitä oikeita ystäviä niin pahasti koska minulla on ne "oikeat" ystävät siellä ruudun ääressä, joita sitten tapaan ihan livenäkin pari kertaa vuodessa.

Maisemia kävelyreittimme varrelta. Tämä ranta on tätä meidän asuinalueen rantaa ja minusta se on kaunis. Itse asumme niin ettemme näe ikkunasta yhtään mitään jatuonne rannan tuntumaan muuttaisin ihan mielelläni merta katselemaan.