perjantai 7. toukokuuta 2010

Puistoilua

Kävimme Even kanssa koirapuistossa eilen. Samalla otettiin kuvia Halisten koskelta ja Aurajoelta. Olen muuten ihan varma että näin kalan hyppäävän kosken alapuolella. Siellä olikin perhostelijoita niin kuin melkein aina kun vaan saa kalastaa. Koulukaverit on saaneet meritaimenia just siitä missä näin sen hypyn. Halistenkoski on ihan lähellä ylioppilaskylää, jos joku mahdollinen uusi kalastusta harrastava opiskelija miettii mihin muuttaisi täällä Turussa :) Airisto-Velkuan kalastusalueen toimisto on myös Halisten koskella ja sieltä saa vuokrata kanootteja kesäisin. On siellä kahvilakin ja sieltä lähtee kiva kävelyreireitti, jonka varrella on jotain rautakautisia muinaisjuttuja esiteltynä :) Kirjoitinkin vähän niistä muinaisjutuista viime keväänä.




Jouduttiin olemaan melko kauan aikaa yksin siellä puistossa ja yhteensä siellä kävi vain kolme koiraa. Pienten puolella taas oli ihan tungosta. Mietittiin mistä se mahtaa johtua kun vielä pari vuotta sitten kun kävin ahkerammin oli isojen puolella aina arki-iltaisin porukkaa ja pienten puolella vain viikonloppuisin. Ehkä pienet on vaan yleistyneet niin paljon? Moni isomman koiran omistaja myös käveli vain puiston ohi.



Eve haikaili pienten puolelle.




Jostain syystä rannanlla oli paljon näitä simpukan kuoria... Oliskos joku eläin ollut asialla?











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)