sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Aurinkoa, vappu ja maatilaretki

Tämä viikko vähän jotenkin karkasi. Piti pitkin viikkoa kirjoitella mitä on tehty mutta aloitin homman vasta perjantaina. Ainakin on oltu ulkona ja nautittu hyvistä säistä :) Maanantaina kirppistelin M:n kanssa Reykjavíkin ainoalla lastenkirppiksellä tarkoituksena löytää lapsille halpoja kesäkenkiä pihaleikkeihin. Sellaisia, joiden pilalle menosta ei tarvitse välittää :D En tietenkään halua että lapset pilaavat kenkänsä mutta kiva ettei ole maksanut kengistä paljon jos (ja kun) näin kummiskin käy. Löydettiinkin kolmet sekä yksi buff ja lapset olivat iloisia uusista kengistään :)

Tiistaina käväistiin M:n kanssa ainakin kaupassa ja apteekissa ja sitten ulkoiltiin isojen kanssa päiväkodin jälkeen. Keskiviikkona oli sitten vapaa kaikilla vapunpäivän takia, vaikka vappu sinänsä ei ole täällä sellainen juttu. Päätettiin hienosti mennä koko perhe kävellen ja lapset pyöräillen uimaan mutta uimahallihan oli tietysti kiinni :D Leikittiin sitten vähän aikaa läheisen koulun pihalla ja palattiin sitten kotiin.

Torstaian oli M:n kymmenenkuukautisneuvola ja tyttö oli laihtunut! Viimeksi oli tullut kahdessa kuukaudessa 2 kiloa painoa ja nyt kahdessa kuukaudessa laihtunut puoli kiloa... Todella omituista. Siis tuollainen vaihtelu. On meillä muillakin lapsilla notkahtanut paino siinä vähän ennen vuoden ikää mutta että tuollaisesta lihomisesta laihtumiseen. Torstaina saatiin vielä hauskasti pääsiäiskortti "vähän" pääsiäisen jälkeen :D Ja lapset sattumalta askartelivat kotona ja halusivat liimata höyheniä taideteoksiinsa. Jonkinlainen jälkipääsiäinen siis.

Perjantai olikin sitten tärkeä päivä, sillä ostin minulle ja lapsille lentoliput Suomeen! Mennäänkin jo aika pian ja ollaan melkein kolme viikkoa. Tarkoitus olisi kovasti nähdä sukulaisia ja kavereita mutta saa nyt nähdä että mihin kaikkeen kyetään. Muuta en nyt perjantaista oikeen muistakaan hehe.

Lauantaina olikin sitten ohjelmaa, sillä jo heti aamusta lähdettiin koko perhe päiväkodin vanhempainyhdistyksen jokavuotiselle maatilaretkelle. Paikka oli kolmatta vuotta peräkkäin sama ihana Bjarteyjarsandur Hvalfjörður vuonon rannalla. Siellä on lampola ja päästiin taas silittelemään ja pitämään sylissä ihan vastasyntyneitä karitsoja mutta ehkä se paras anti on ihana ranta, josta löytyy mm. isoja valaan luita. Kotimatkalla pienet ottivat päiväunia ja minä juoksin kauppaan ostamaan lahjaa E:n kaverille. Sitten kotiin valmistautumaan taas jälleen kerran yksille kaverisynttäreille. Oli minun vuoroni viedä mutta näille synttäreille ei vanhempia tarvittu ja kun olin jo keskustaan asti ajanut päätin sitten jäädä viettämään aikaa itsekseni keskustassa kierrellen. Sain kivoja kuvia keväisestä Reykjavíkista ja niitä tulen laittamaan toiseen postaukseen. Kotiin kun päästiin oli anoppi tullut käymään ja jakoi tuliaisia Ameriiiiikan matkaltaan. Lapset saivat kivoja vaatteita ja äiti oli tyytyväinen :) Ei lelun lelua!

Sunnuntaina olikin sitten sellainen aika rauhallinen kotipäivä. Ainut sellainen juttu oli kävely/pyöräilyretki uimaan ja tällä kertaa se oli jopa auki :D Uimassa oli mukavaa mutta kotimatka yhtä kriisiä tuon kolmevuotiaan kanssa. Siitä ehkäpä jossain omassa postauksessa myös...


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)