sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Turisteilua ja arkeenpaluu hetkeksi

Maanantaina heräiltiin taas aikaisin, vaikka nukkumaan olikin menty vähän turhan myöhään. Lapset ne ei niin kellonajoista välitä... Päätin antaa E:n olla poissa päiväkodista ja vietiin hänet myös anopille, missä I jo olikin yökyläilynsä jäljiltä. Sitten lähdettiin A:n ja M:n kanssa pienelle roadtripille maaseudulle.  Ajettiin Hvalfjörður vuonon ympäri mitä kauneimmassa auringonpaisteessa ja pysähdeltiin muutamaan paikkaan kuvailemaan. M nukkui ensin autossa mutta heräsi sitten ja pääsi kantorepussa kurkkimaan maisemia. Lopuksi ajettiin Borgarnesiin ja käytiin syömässä The Settlement Centerin herkullisessa kasvisruokabuffetissa. Suosittelen lihansyöjillekin tätä lounasbuffettia, jos Borgarnesissa liikutte. Ravintola on siisti ja yksi senistä on hauskasti kallioseinämä. Ravintolan yhteydessä on jonkinlainen myymälä ja museo islannin asuttamisesta. Ruuan jälkeen käytiin vähän kävelemässä ja sulattelemassa ruokaa Borgarnesin puistossa ja kiivettiinpä kirkollekin. Sitten ajettiin kotiin Hvalfjörðurin ali kulkevan tunnelin kautta. Tuo tunneli on hiljattain tullut ilmaiseksi, sillä tietullit ovat nyt maksaneet sen rakentamisesta aiheutuneet kulut eikä tietulleja näinollen enää peritä. Mies haki lapset anopilta töidensä jälkeen ja iltaruuaksi oli herkullisia A:n tuomia suomalaisia makkaroita ja ranskalaisia slurps :P

Tiistaina isommat lapset menivät päiväkotiin ja me A:n ja M:n kanssa vielä viimeiselle ulkoilmaseikailulle Geldinganesiin tähän meidän lähelle. Tarkoituksena oli bongata lintuja ja joitakin lajeja nähtiinkin mutta iso osa on kuitenkin vielä jossain etelän lomilla. Ilma oli pilvinen ja tuuli melkoinen mutta M kulki kantorepussa koko matkan melko tyytyväisenä. Ihan loppumatkasta jopa nukahti repun kyydissä. Pienoisen jäätymisen jälkeen (en osaa pukea itse, vaikka lapsella oli lämmin :D) mentiin lounaalle meidän lähileipomoon ja sitten vielä kauppaan ostamaan ruokia ja juomia A:n viimeistä islanti-iltaa varten. Sitten kotiin ja loppupäivän ohjelmanumeroita olivat vain isompien lasten haku päiväkodista sekä kotona lorvailu :)

Keskiviikkona M heräsi taas viittä vaille kuusi enkä olisi siis edes tarvinut herätyskelloa soittamaan 6:20... Meidän piti lähteä viemään A:ta lentokentälle ja vähän tylsäähän se oli taas sanoa heipat pitkäksi aikaa :/ M oli jotenkin onnistunut saamaan silmätulehduksen ja käytiinkin sitten aamupäivällä lentokenttäreissun jälkeen terveyskeskuksessa ja apteekissa hakemassa lääkkeet siihen. M ei ollut innoissaan lääkkeen annosta mutta lääke auttoi rähmimiseen todella nopeasti. Iltapäivällä haettiin sitten E ja I hoidosta ja he leikkivät hetken aikaa ulkona tässä meidän talossa asuvien tyttöjen kanssa. Annoin lapsille välipalaleivät ulos ja jouduin sitten antamaan niille toisillekin :D Pitää ensi kerralla sanoa että leipä on loppu tai jotain. Sitten skypeteltiin pitkästä aikaa isovanhempieni kanssa. Ensin koitettiin omia vanhempiani mutta kun he eivät vastanneet niin I vaati että soitetaan isovaarille ja niin sitten tehtiin :) Minusta on hellyyttävää että I, joka on nähnyt heidät livenä kerran ja silloinkin nelikuukautisena, haluaa pitää yhteyttä siihenkin suuntaan. Loppuilta meni ihan rattoisasti kotosalla ja käytiin vielä pienellä kävelyllä juuri ennen nukkumaanmenoa. Meillä on tällä hetkellä projektina opettaa E ajamaan ilman apupyöriä. Hiljaa hyvää tulee? Lasten mentyä nukkumaan hain meille vielä huoltsikalta sellaiset isot "pyörremyrsky" jätskit ja nukahdin lopulta telkkarin ääreen.

Torstaina oli pitkästä aikaa sellainen tavallinen päivä tavallisine rytmeineen. Mitä nyt M heräsi taas enne kuutta djaskdjsdha mutta sen aikainen herääminen näyttää nyt olevan osa meidän elämää. Sain hänet onneksi vielä nukahtamana sohvalle mutta itse en enää paljoa unta kerennyt saamaan. Isot lähtivät päiväkotiin ja me M:n kanssa oleiltiin kotona ruokakaupan tyhjennysreissua lukuunottamatta. Saatiin myös imuroitua ja siistittyä vähän terassia. Sitten haettiin ne "isot" ja tehtiin kotimatka pitkän kaavan mukana mitä ihmeellisimpiä roskia, ei kun siis aarteita, keräillen. Kotona välipalaa kaikille ja pian lapset jo lähtivätkin taas ulos kavereiden kanssa leikkimään kevyestä sateesta huolimatta. Asteita taisi olla noin yhdeksän ja jostain syystä kengät olivat lähteneet kaikilta pois ja piti olla sukkasillaan!?! Tämä äiti karjaisi ovelta että KENGÄT JALKAAN :'D Kaikkea sitä...

Perjantai.... Kirjoitan tätä pari päivää perjantaina jälkeen ja voisin ihan yhtä hyvin kirjoittaa vaikka vuoden takaisista jututista koska muistan perjantain yhtä hyvin :'D Mutta onneksi on messenger, koska olen siellä kavereille hölissyt tekemisistäni ja pystyn sieltä lunttaamaan heheh. Perjantaina laitoin siis pääsiäiskoristeita esille ja soittelin terveyskeskukseen silmätulehdusasioissa. Lisäksi kävin läpi vauvanvaatteita laittaen liian pieniä pois ja isompia esille ottaen. Saisi vähän himmata tuo kasvutahti kun tuntuu että koko ajan saa olla etsimässä isompaa päälle pantavaa. Ja tuuli! Koko viikonlopun tuuli kovasti ja se alkoi jo perjantaina. Oli lämmin mutta todella tuulista. Olin tyytyväinen että saatiin suomivieras edellisenä viikonloppuna eikä nyt :S

Lauantaina mentiin taas suomikouluun ja tällä kertaa askarreltiin virpomisoksat ja harjoiteltiin virpomislorua. Kiva kun edes jollain lailla tutustutetaan lapset noihin juttuihin kun täällähän ei virvota eikä noidat kuulu mitenkään pääsiäiseen. M jäi kotiin miehen kanssa ja minä lähdin kahden mustan noitakissan kanssa matkaan :) Iltapäivällä I:n herättyä saivat lapset etsiä yllätysmunat, joihin olin laittanut vähän pääsiäiskarkkeja, uudet sukat ja pienen lelun. Lapset tuntuivat olevan enemmänn innoissaan siitä odottamisesta ja munan etsimisestä kuin itse munan sisällöstä. Sitten menin vielä lasten kanssa ulos tuuleen ja vähän mietin että onko tämä nyt järkevää ja mitähän muutkin ajattelee mutta meillä oli ihan mukavaa tuulesta huolimatta.

Sunnuntaina ei ollut sitten mitään virallista ohjelmaa mutta lapset leikkivät paljon pihalla kavereidensa kanssa. E:lle se oli suuri päivä, sillä hän oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä! Tämä oli kolmas kerta kun harjoiteltiin ja siitä se sitten vaan yhtäkkiä lähti :) Tietenkin pitää vielä paljon harjoitella että taidot karttuvat lisää. Illalla olin mielummin lasten kanssa ulkona kuin sisällä kokkaamassa ja annoin subwayn tätien ja setien tehdä meille iltaleivät :D

Lounaspaikkamme Borgarnesissa.
Pieni vesiputous Hvalfjörðurissä,
Toinen vesiputous samaisessa vuonossa.
Vanha lammaserotusaitaus.
Ystävällinen kissa seuraili meitä Borgarnesin puistossa.

Pilvinen ja tuulinen Geldinganes.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)