sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kotipäivä, nuhaa ja A tuli kylään!

Alkuviikosta on ollut melkoinen talvi täällä. I kyselee että äiti onko nyt apríl ja sanon että joo nyt on huhtikuu mutta ei kyllä ulkona siltä näytä :D

Maanantaina alkoi taas arki ja isot menivät hoitoon. Meillä oli M:n kanssa kotona ihan rauhallista mutta sen verran ahkeroitiin että aloitettiin sälekaihtimien pölyjen pyyhinnät sekä ikkunoidenpesu. Meillä on sellaiset raivostuttavat tummat puiset sälekaihtimet, jotka ovat tässä huoneen puolella ja pölyttyvät siis koko ajan. Ikkunat ovat vain kaksinkertaiset eikä niitä voi avata niin sälekaihtimia ei voi laittaa sinne väliin. Tumman värin vuoksi pöly näkyy niistä varsinkin auringossa TODELLA hyvin. Silti en yleensä jaksa niistä välittää mutta nyt oli vieras tulossa ihan Suomesta asti ja sekös jos mikä on hyvä syy siivota vähän paremmin :P

Siivoilujen jälkeen haettiin lapset ja E:n kaveri S tuli meille kylään. Sitten tytöt menivät S:lle ja tulivat taas meille. Ihme härdelli, mikä ei kyllä johtunut tytöistä itsestään... Iltaruuaksi tein jauhelihakeittoa, joka ei kyllä oikein uponnut lapsiin. Kumma juttu.

Maanantain ja tiistain välinen yö oli aika kaamea. M on aika räkäinen eikä saanut kunnolla nukuttua tukkoisen nenänsä kanssa ja hänelle nousi kuumekin. En tiedä liittyikö se nuhaisuuteen vai ensimmäisen hampaan tuloon mutta olipahan kuitenkin. I taas heräsi itkeskelemään kuulemma korvakipua ja annoin hänelle särkylääkettä. E taas näki jotain unia ja heräsi ja oli kuulemma peloissaan :S En siis todellakaan nukkunut hyvin. Päätin että pidän I:n kotona varmuuden vuoksi ja annoin E:nkin sitten pitää vapaapäivän samalla. I vaikutti kuitenkin aivan hyvävointiselta eikä hänelle noussut kuumetta eikä mitään ja leikit ja muut onnistuivat ongelmitta. Päivä meni ihan kivasti paria pientä äidin hermostumista lukuunottamatta :D Käytiin ulkona lumessa ja auringonpaisteessa, silittelin monia monia lasten helmitöitä valmiiksi, vaihdoin jopa aikuisten petivaatteet ja illalla tilattiin pizzat. Tiistaisin kun on sellainen tarjouspäivä Domino's pizzeriassa eikä äiti jaksanut kokata. Lasten mentyä nukkumaan urakoin vielä ne pirun sälekaihtimat ja sisäikkunat loppuun. Nyt enää tarvitsee pestä ikkunat ulkoa.
 
Seuraava yö meni vähän paremmin ja vain M aiheutti päänvaivaa. En oikein tiedä mikä sillä on... En ole huomannut kuumetta mutta se ensimmäinen hammas on juuri tulossa tai tullut ikenen läpi ja räkää vuotaa :/ Isot lapset menivät hoitoon ja pääsin taas vähän huushollaamaan rauhassa. Tällä kertaa lasten petivaatteet vaihtoon ja vähän yleistä pölyjen pyyhintää yms. Puolilta päivin mentiin moikkaamaan S:ää ja hänen vauvaansa K:ta leipomolle. Loppupäivä meni siinä sitten melko tavallisesti muistelisin.

Torstaina oli sitten viimeinen siivouspäivä ennen A:n tuloa ja sainkin siivottua ainakin ne mitä halusinkin. Ikkunat tuli pestyä ulkoa ja lattia imuroitua ja pestyä, joten saa ainakin hetken taas hengähtää suuremmista siivoustöistä ja keskittyä kivempiin juttuihin. Illalla miehen veli tuli yllätyskäynnille ja pelattiin yhdessä miehelle joululahjaksi ostamaani peliä.

Perjantaina vein lapset aamulla päiväkotiin ja lähdin siitä sitten M:n kanssa hakemaan A:ta lentokentältä. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen päätettiin käväistä Keflavíkissa aamiaisella ennen  kotimatkaa ja kuvailtiin ja ajeltiin kaupungissa myös hieman. Ilma oli todella kaunis eikä alkuviikon talvesta oikein ollut enää jälkeäkään. Keflavíkista lähdettiin kotiin hetkeksi hengähtämään ennen kävelyretkeä tässä meidän kulmilla ja lasten hakua. Lapset olivat todella innoissaan A:sta ja päiväkodissa luullaankin nyt että A on meidän joku sukulainen :D Sitten mentiin kotiin välipalalle, jonka jälkeen lähdettiin vielä rannalle nauttimaan upeasta säästä. Rantareissun jälkeen käytiin vielä A:n kanssa kaupassa kahdestaan ja piiiiiitkä päivä alkoi lähenemään loppuaan.

Launataina M päätti herätä kuudelta ja silmät ristissä aloiteltiin päivää. Ohjelmassa oli isommilla lapsilla suomikoulua ja meillä sinä aikana penismuseossa käynti :D Tämä oli minun toinen kertani ja täytyy kyllä sanoa ettei ole ihan hintansa väärti. Sitten mentiin takaisin kotiin lounastamaan ja I päikkäröimään. I:n ja miehen nukkuessa kävimme tyttöjen kesken opettamassa E:tä ajamaan pyörällä ilman apupyöriä ja yhdessä leikkipaikassa hieman leikkimässä. Kotimatkalla M nukahti ja kotiin saapuessa olikin miehen veli saapunut meille kahvivieraaksi ja mies paistelemassa vohveleita nams! Syötiin kaikki yhdessä vohveleita ja sitten mies lähti E:n kanssa viemään veljeään kaupunkiin. Me sitten vietiin vuorostaan I pyöräilemään ja keinumaan. M tykkää kovasti keinua ja innostuu heti kun käännytään keinupaikalla ja näkee ne keinut :) Iltaruuaksi oli itsetehtyä pizzaa ja kaikki olivat tyytyväisiä päivään. Lasten mentyä nukkumaan me naiset lähdettiin vielä aikamoiselle iltakävelylle ja kotiuduttiin kymmeneltä. Kyllä tunsi että oli sinä päivänä kävelty :D

Sunnuntaina mentiin heti aamusta porukalla uimaan. Viime kerrasta olikin jo aikaa. Vietiin lapset aikuisten miesten kiusaksi saunaan pölisemään kun miehet selvästi olisivat vaan halunneet istua hiljaa meditoimassa tai jotain. Löylykiulussa ei ollut vettä mutta täytyyhän sitä nyt heittää edes kerran löylyä saunassa ollessa! Siispä vettä hakemaan ja heittämään kysyttyäni tietenkin ensin lupaa löylyn heittoon. Uimisen jälkeen kotiin lounaalle ja sitten I:n päikkäreiden ajaksi vähän ajelemaan lähiympäristöön. Tavoitteena oli saada E nukahtamaan autoon koska illalla oli tiedossa hänen joululahjansa meiltä vanhemmilta eli kolmetuntinen lasten musikaali "Matilda" ihan oikeassa isossa teatterissa. E ei nukahtanut mutta nähtiin hylkeitä rannalla :D I:n herättyä oli aika lähteä anopille kahville koko porukalla ja siellä olikin sitten meidän kuuden lisäksi anoppi ja miehen veli sekä sisko ja vielä anopinkin veli. Anoppi oli laittanut sellaiset herkut esille että huhhuh! Vatsat pulleina lyllersimme autolle ja kotiin I:n jäädessä yökylään. Tarkoituksena oli jättää vain M A:n hoiviin meidän teatterikäynnin ajaksi.

Matilda oli kyllä tosi hieno mutta kyllä minua vaan alkoi väsyttää se istuminen ja muutenkin. Olisi saanut olla vähän lyhyempi ja vähän aikaisemmin. Viisivuotiaalle on aika myöhäistä mennä vähän ennen yhtätoista nukkumaan sunnuntai-iltana. Mutta esitys oli hänelle mieluinen elämys ja sehän on tärkeintä. A:lla ja M:llä oli ollut kuulemma vähän dramaattista mutta vauva oli nukahtanut hienosti melko oikeaan aikaankin jopa :)

Lumileikkejä tiistaina.


Ennen ja jälkeen kuvat ikkunasta.

 Peli-ilta
 Perjantaina oli jo ihan kevät.

 Läheisen hautausmaan kaunis hautakivi.

2 kommenttia:

  1. Awwww, täällähän oli vaikka mitä! Oli ihana reissu teidän ihanan perheen parissa! -T. Suomivieras A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän tää kommentti olikin :D Kiitos itsellesi! Oot aina tervetullut uudestaan!

      Poista

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)