Yksi harrastuksistani on pyykinpesu :D Ehkä sitä ei kaikki ajattelisi harrastuksena mutta minusta se on oikeastaan ihan kivaa hommaa ja etenkin se, kun saa viikkailla ja lajitella puhtaat ja kuivat vaatteet pinoihin. Terapeuttista! Etenkin on kiva noita pikku pikku vaatteita hipelöidä heh. E:nkin vaatteet on vielä melko pieniä ja kyllä ne muutkin pyykit on ihan mukavia. Olemme päässeet nyt sellaisiin pyykkimääriin, että pyykin lajittelukin kannattaa ennen koneeseen viskaamista. Aikaisemmin pesin vähän mitä sattuu yhdessä koneellisessa. Mies ei kestä kun teen niin hehe. Olen minä muutaman vaatekappaleen värjäyttänyt vahingossa ja yhden hameen kutistanut mutta yleisesti ottaen on mennyt ilman katastrofeja. Mutta nyt on pyykit kasaantuneet muutaman päivän kun pesuaine loppuu ja tämä alkaa käydä jo melko sietämättömäksi. Onneksi näkyy valoa tunnelin päässä kun saan tänään lisää pesuainetta ja pääsen pesemään näitä joka nurkkaan kertyneitä ihania kakkaisia, puklaisia ja pissaisia tekstiilejäni. Fiksuna ihmisenä olen myös päättänyt, että melkein neliviikkoisen vauvan ohella on hyvä alkaa opettaa E:tä yökuivaksi :P
Muina juttuina pitää vielä sanoa että E oli todella kovassa kuumeessa tässä pari päivää ja taas kotona sen kolme päivää. Tuntuu että se tulee aina kipeäksi sunnuntaisin ja pääsee takaisin hoitoon torstaisin. Tuli kyllä vähän huono omatunto kun meillä oli sunnuntaina aika paljon ohjelmaa kun käytiin anopilla vohvelikahveilla ja sieltä suoraan Ikeaan, jossa myös syötiin ja tultiin vasta E:n nukkumaanmenon aikaan kotiin. Raahattiin siis lapsia sinne tänne eikä huomattu että E on tulossa kipeäksi. Ihmettelin kyllä miten se oli tavanomaista tottelevaisempi ja tyytyi istumaan kärryissä ilman suurta protestointia ja sanoinkin miehelle että se on varmaan kipeä kun on noin kiltisti. Ja sitten se olikin raukka jo ihan kuumeessa kun olin itse menossa nukkumaan :( Mutta olipahan raskasta pitää sitä kotona sen jälkeen kun pahin kuumepäivä oli ohi. Sillä oli niin tylsää ja äidin olisi pitnt koko ajan leikkiä sen kanssa.
Onneksi on noita vaatteita sen verran, että kestetään muutaman päivän pesulakko. Ja kun ei meillä tarvitse pukeutua vain vaaleansiniseen :)
Anopin ikkunasta räpsäisin kännykällä kuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)