perjantai 29. toukokuuta 2009

Ananaskirsikka

Jokos olis taas perjantaihedelmäpäivä? :) Ostin maanantaina parvekeiltaa varten noita ananaskirsikoita rasiallisen enkä muista maistaneeni niitä aikaisemmin. Rasia ei ollut kovin kallis, ehkä pari euroa ja siinä oli varmaan vajaa 20 kappaletta niitä. Me syötiin niitä ihan vaan sellaisenaan ja tykättiin erikoisesta voimakkaasta mausta. Hyvin voisi kuvitella puolittavansa niitä joskus vaikka salaattiin tai hedelmäsalaattiin.

Tänään siis neljän jälkeen lähdetään sinne mökille. Mies jää valitetavasti kotiin koirien takia mutta se ei ole onneksi niin ulkoilmaihminen että pahastuisi. Harmittaa vaan kun se jää paitsi kaikista herkuista, joita eilen itku silmässä ostin ja maksoin :) No siis en oikeesti edes ostanut mitenkään tajuttomasti ja kuljin järki kädessä siellä kaupassa. Tiedän vaan että on pepusta olla jossain mökillä ja loppuu ruuat/juomat kesken. Itseasiassa mulla ei edes ole vielä kaikki ruuat kasassa kun päätin ostaa vihannekset vasta tänään.

Ananaskirsikan marjalla on tuollaiset hauskat lehdet ympärillään. Otin yhdestä huonokuntoisesta siemeniä talteen ja kylvin jo eilen huvikseni pari :)

Saksanpähkinä näyttää jo tältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)