lauantai 18. heinäkuuta 2020

Kesä ja kasvavat lapset

Kesä on jo puolivälissä mutta ei tunnu siltä, että olisi jotenkin tullut hirveästi nautittua siitä. Sellaisia tarpeeksi lämpimiä päiviä on ollut joitakin ja loput sitten sellaista tyypilistä islantilaista kesäsäätä. Vähäsen käväistiin Húsavíkissa kesän alussa ja nyt mies on lasten kanssa vestmannasaarilla mutta muuten ollaan oltu kotosalla. Korona ei ole oikeastaan vaikuttanut meidän elämänmenoon enää yhtään jostain toukokuun puolesta välistä lähtien mutta tietysti meidän alkukesän suomireissu peruuntui. Uusi yritys on tuossa elokuun puolella ja senpä takia en ole lomaillutkaan vielä yhtään kun säästän lomia sinne elokuulle. Tarkoituksena on lentää Köpenhaminan kautta Helsinkiin enkä odota tuota reissua kovin innokkaasti kun matkusta yksin lasten kanssa ja vielä nämä koronahärdellit siihen päälle. Pitää vakavasti harkita Suomeen muuttoa, jos tämä lentomatkustaminen tulee jatkossakin olemaan noin hankalaa.

Synttäreitä meillä on ollut kahdet tässä kesällä kun E täytti seitsemän ja M kaksi. Tuntuu aina vähän hurjalta kun vanhin täyttää vuosia mutta pienempien vanheneminen jotenkin vaan kuuluu asiaan. E:llä on jo yksi kouluvuosi takana mutta nyt kesällä pitäisi harjoitella kovasti lukemista täällä kotosalla. Lukeminen ei koululaista oikein innosta ja vanhemmilta tuntuu liian usein unohtuvan se luetuttaminen. Mutta lohduttautudun sillä etten itsekään osannut vielä kouluun mennessä lukea ja olin sentään jo seitsemän ja puolivuotias. E kyllä osaa lukea mutta hitaasti ja koettaa kovasti arvailla sanoja ettei joutuisi ihan oikeasti lukemaan niitä. Mutta eiköhän se siitä. Enenmmän E on luova ja innostunut niin kuvataiteesta kuin musiikistakin, joissa on molemmissa mielestäni melko hyvä. E oli kuvataidekoulun ryhmässä nuorin mutta opettaja sanoi hänen pärjänneen oikein hyvin ja ettei häntä oikeen tarvitse mitenkään opettaa kun hän vaan alkaa itse heti tekemään omatoimisesti.

Pikku M onkin melkoinen E kakkonen mitä tulee noihin lahjakkuuksiin. M laulaa, piirtää ja erityisesti maalaa innokkaasti ja puhuukin jo aika paljon kummallakin kielellä. Kolme-nelisanaiset lauseet vilisevät jo hänen puheessaan kovasti. Lempilauluja ovat mm. "Uuulalala beibi beibi" eli Alexian Uh la la la ja "Ian barbi gööl" eli Aquan Barbie girl sekä "In joo heed" eli the Cranberries Zombie.






 
Niin ja kesäkuussa meille tuli tällainen karvalapsi Loppa. Kun meillä ei ollutkaan vielä tarpeeksi tehtävää ja hoidettavaa öhöm. Minä ja lapset sitä eniten varmaan haluttiin mutta tuon miehen se on kiertänyt pikkutassunsa ympärille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)