Voi itku!

Voi itkujen itku :( Nyt se sitten tapahtui, se mikä tietysti oli odotettavissa mutta jonka olin työntänyt taka-alalle mielessäni. Olenhan pitänyt Eveä vapaana päivittäin nyt talvella tuossa lähipellolla ja päivien pidentyessä ja kevään lähestyessä ovat muutkin pellon asukit heränneet kätköistään. Esimerkiksi fasaanit! Näin ollen olen ihan itse maksimoinut sen mahdollisuuden että joku päivä vielä tulisi käymään niin kuin tänään kävi... Oltiin ihan juuri menossa takaisin sisälle ja viemässä kakkapussia roskikseen kun fasaaniparvi lensi matalalla meidän ylitse ja laskeutui läheisten puskien taakse. Eve lähti salamana sinnepäin. Tiesin heti että tästä ei seuraa mitään hyvää, toivoin vain että linnut pysähtyisivät siihen eivätkä veisi koiraa esimerkiksi ihan vieressä olevalle autotielle. Juoksin Indin kanssa paikalle niin kovaa kuin pystyin tietysti kiljuen ihan hulluna Evelle jos se vaikka pysähtyisi... Ei muuten tehnyt hyvää flunssalle. No kun pääsin sinne näin sen raahaavan jotain suussaan mutta pysähtyi ja jätti linnun hankeen. Mutta lintu oli ihan elossa! Olin ihan hermorauniona siinä että mitä nyt? Lintu ei vuotanut verta mistään mutta siltä puuttui aimo annos sulkia pyrstöstä. Ajattelin että ehkä koira sai siitä otteen vain sulista ja päästi irti kun tulin riehumaan paikalle. Lintu alkoi liikkumaankin poispäin hetken päästä. Jalat näyttivät toimivan ainakin, se niin kuin liukui hankea pitkin ja työnteli jaloilla. En yhtään tiedä miten ne liikkuvat syvässä lumessa yleensä...? Aika shokissa se lintu varmaan oli mutta toivon nyt vaan että se selvisi pelkällä säikähdyksellä tällä kertaa. En oikein voinut alkaa siinä mitään tekemään joten lähdin kotiin koirien kanssa ja soitin iskälle asiasta. Minähän en pidä tuota minään kamalana asiana sinänsä, maailman luonnollisin juttu kuitenkin. Mutta täällä kaupunkiolosuhteissa sitä hysterisoituu vaikka mistä ettei nyt vaan pidettäisi huonona kansalaisena ja koiranomistajana kun en ole kouluttanut koirastani yhteiskuntakelvollista ja pidän sitä vastuuttomasti vapaana että se pääsee viattomien luontokappaleiden kimppuun. Tätä koko hommaa ei olisi tapahtunut jos en olisi kuuliaisena kansalaisena pysähtynyt poimimaan koirankakkaa pussiin ja joutunut kävelemään ylimääräisen matkan viemään sitä siihen ainoaan roskikseen lähettyvillä. Muuten olisimme olleet jo sisällä onnellisina syömässä aamiaista...

Tää on näitä päiviä jolloin haluaisi vajota maan alle. Oma vika, oma vika!!! Mä tulen märehtimään tätä asiaa vielä vaikka kuin kauan. Enkä uskalla lenkkeillä tossa pellolla kuukausiin... Aaaah! Kertokaa mulle että näitä sattuu kun on koira ja kukaan ei nähnyt ja kaikki on hyvin...