maanantai 31. toukokuuta 2010

Ah työstressi!

Ois kuulkaa aika leppoisaa vaan olla ja nautiskella elämästä! Lupaan itselleni että kun olen valmistunut niin pidän loman. Kuukauden tai kaksi, aivan hyvällä omalla tunnolla. Vaikka mitä töitä tarjottaisiin niin ensin pidän sen loman :) Me ei eletä työtä varten vaan työ on välttämätön pahe, jotta saa sukulaisten hyväksynnän ja vähän rahhaa taskun pohjalle että saa ruokaa ja tilpehööriä. Opiskelu taas on kivaa ja sitä vois tehdä sillai rauhalliseen tahtiin vaikka läpi elämän. No sitähän se elämä onkin, oppimista vaikka ei koulussa olisikaan. Deep!

No niin ja sitten arkisempiin ajatuksiin. Eilen tuli käytyä A:n kanssa kasvienkeruu retkellä täällä meillä päin. Hän kun opiskelee noita kasvijuttuja ja tarvitsi kasveja kasviota varten. Ensin syötiin vähän pullaa ja mehua ja sitten lähdettiin moninaisten varusteiden kanssa ulos :) Meni siinä melkein kolmisen tuntia kun palloiltiin pusikoissa, rämmittiin pelloilla ja kuljeskeltiin metsissä. Oli aika tuulinen ja puolipilvinen sää mutta silti naama kuumotteli illalla siihen malliin että aurinkoa oli saanut. Bongattiin eläimiäkin, joista osa päätyi ihan kuviin asti :) Oli niin rauhallista, vehreää ja elämää kuhisevaa että! Tätä alkukesän vehreyttä jään kaipaamaan Suomesta. Harmiteltiin ettei oltu otettu eväitä mukaan mutta ehkä seuraavalla retkellä. Monet kasvit eivät vielä ole parhaimmillaan eikä viitsitty ottaa niitä vielä. Nähtiin sieniäkin mutta kun en tunne sieniä niin en yhtään tiedä oliko syötäviä. Kasvaako keväisin syötäviä sieniä?


kaaliperhonen











Pikkunen heinäsirkka.





Maata pitkin kasvava pihlaja.






Rusakonpoikanen pelästyi meitä.





suo-orvokki





Täällä ei enää asunut ketään.




Tämä meni äkkiä taloonsa piiloon.



Nuijapäitä oli ojissa paljon.

Kyy, joka luikerteli pian pakoon meitä.


Linnunmunan palanen.









Haapoja ja kieloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)