lauantai 9. tammikuuta 2010

Kuvassa talvinen Húsavík uudenvuoden kokkopaikalta.
Jaa en sitten vissiin kirjoitellutkaan ihan hirveästi loman aikana. Noh syytän internet ongelmia ja lomailua asiasta :) Eilen illalla päästiin kotiin stressaavan lentorupeaman jälkeen. Matkalaukut tosin jäivät jälkeen ja toivottavasti tulevat tänään... Ihanaa olla kotona taas, vaikka arkinen aherrus häämöttää jo tuskallisen lähellä :/ Koiruudet tulevat varmaan maanantaina takaisin niin päästään normirytmiin kiinni. Ja normikuvausrytmiin koska sain eilen uuden hienon kameran jihuu!! Olen ihan rakastunut siihen jo ensi kuvien perusteella. Mieheltä sen sain synttärilahjaksi. Mulla on synttärit huomenna, mikä tuntuu ihan hassulta. Ne menee varmaan taas ihan ohi niin kuin parina aikaisempanakin vuotena. Se on ihan kivaa että on synttärit alkuvuodesta. Uusi vuosi, uusi ikä ja taas uusi alku. Tämä on vuoden 2010 eka postaus tänne. Viime vuodesta jäi käteen paljon hyvässä ja pahassa. Ennen kaikkea viisastuin varmaan eniten tämän vuoden aikana kuin ikinä ennen mutta se vaati ensin lukemattomia huonoja valintoja ja typeriä tekoja, joista en ole niin kovin ylpeä. Tutustuin omaan maahani paremmin ja näin minkälaista on elää jossain muualla kuin täällä ruuhka Suomessa. Opin paljon uutta omaan alaani liittyen ja nautin joka hetkestä kesätyöni parissa. Tästä alkavasta vuodesta on aika vaikea saada yhtä dramaattista kuin edellisestä ja hyvä niin! Mutta olen varma että uudesta vuodesta tulee tosi hyvä ja onnellinen sekä jännittäväkin. Onhan meillä paljon puuhaa ja suunnittelua tulevan muuton parissa :)

Mutta niin mitäs me tehtiinkään siellä Islannissa? No lomailtiin ja lomailtiin perheen kesken lähinnä. Syötiin ihan hirveästi kaikkea hyvää kotona ja "ulkona". Saatiin aimo annostus vauvaelämää ja minä opin taas paljon lisää uusia sanoja. Uitiin melkein joka päivä ja nukuttiin pitkään. Käytiin kaksi kertaa laskettelemassa Húsavíkissa. Siitä on ehkä kuusi vuotta kun viimeksi laskettelin, joten eka lasku oli sen mukainen :D Mutta sitten toinen lasku meni jo tosi hyvin ja loput siitä eteen päin. Húsavíkissa on semmoinen pieni vuori, jonka rinteeseen on tehty hiihtohissi. Rinne on ihan koulurakennusten vieressä ja mies kertoi että he menivät aina hyppytunneilla ja koulun jälkeen laskettelemaan ja mäestä pystyy laskemaan koulun ovelle asti. Kaikki lapset tuntuvat osaavan lasketella ihan pienestä asti, laudalla ja suksilla. Se oli hassua kun me puettiin laskettelukamppeet päälle kotona, ajettiin 5 minuuttia autolla mäkeen, sukset/lauta jalkaan ja menoksi ja vielä ilmaiseksi. Kun on tottunut että laskettelemaan pitää matkustaa monta monta tuntia ja maksaa itsensä kipeäksi siitä lystistä.

Käytiin me myös ajelemassa Húsavíkin ympäristössä ja Akureyrissä katsastamassa tulevia kotikulmia ja yliopistoa. Mies on asunut Akureyrissä ja näytti mulle kaikkia paikkoja sieltä. Siellä oli muuten ihan mielettömästi lunta! Niin paljon etten tiedä mihin sitä olisi teiltä enää voinut aurata. Se on minusta oikein kiva kaupunki, pieni mutta suuri. Ja kauniilla paikalla vuonon rannassa. Akureyrin reissulla käytiin myös katsomassa Goðafoss vesiputousta. Se oli kaunis ja ankarasti talven otteessa. Siellä oli kylmä ja tuuli ja tuulen mukana lensi koko ajan vettä putouksesta. Oli aika arktinen olotila kun yritin siinä jotain kuvia näpsiä rikkinäisellä kameralla. Piti mennä katsomaan muitakin juttuja mutta talvella pienet syrjäiset tiet on usein kiinni tavallisilta autoilta. Mutta meillä on aikaa kiertää kaikki mahdolliset jutut vaikka kaikkina vuodenaikoina sitten joskus. Nyt ei oltu turistilomalla vaan ennen kaikkea näkemässä sukulaisia :) Lupaan kuvia ihan ihan pian! Mutta ne ei oikeasti ole mitään sen kummempia kamerasta ja pimeydestä johtuen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)