lauantai 20. kesäkuuta 2009

Utsjokikuvia

Juhannus tuli ja meni ja vieläpä ihan rauhallisissa merkeissä. Eilen käytiin Nuorgamissa kaupassa ja alkossa ja sen jälkeen Ailikas tunturin huipulla, mistä löytyi vielä luntakin. Illalla sitten grillattiin ja saunottiin mutta ei tullut vedettyä mitään övereitä ja mä olin nukkumassa jo yhden aikoihin. Nyt on huomannut että tarvitsee ottaa omaa aikaa täällä ollessa kun helposti sitä vaan ajattelee että pitää hengata mmuiden kanssa tai jää jostain paitsi mutta mielenterveyden takia on hyä olla välillä ihan yksin :) Väki on vähentynyt tiistain ja keskiviikon ruuhkapäivistä ja nyt täällä on meitä enää kolme aikuista ja kaksi lasta kun Norjalaiset lähtivät pois aamulla. En ole sillä lailla päässyt vielä kunnolla työn makuun mutta eiköhän se asia korjaannu ensi viikolla. Kotiin on ikävä varsinkin iltaisin mutta ei voi mitään.






Kamera vedessä.







Juhannusaaton perinteinen lumirieha :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)