Kulttuurishokista

Kylläpäs nyt tulee mieleen kaikenlaista kirjoitettavaa. Johtuu varmaan työn alkamisen lähestymisen stressaamisesta. Siis mä onnistun stressaamaan töistä ihan tajuttoman paljon oli mun työ miten vähäpätöinen ja vittumainen tahansa. Mutta kuitenkin asiaan... Mä luen paljon blogeja, joita kirjoittaa ulkomailla asuvat suomalaiset eri-ikäiset naiset, joilla lähes kaikilla on ulkomaalainen puoliso. Jotkut on asuneet kotimaissaan hyvin hyvin kauan, vuosikymmeniä ja ovat lähestulkoon kuin sen maan natiiveja. Ovat ehkä kasvattaneet lapset aikuisuuteen asti uudessa kotimaassaan ja hallitsevat kielen. Sitten on sellaisia blogin pitäjiä, jotka ovat viettäneet uudessa maassa hetken aikaa, ehkä vuoden tai pari. Näistä äskettäin ulkomaille muuttaneiden blogeista saa aina välillä lukea valitusta esimerkiksi kyseisen maan ja sen asukkaiden huonoista puolista ja asioimisen vaikeudesta. Olen myös itse miettinyt paljon omaa ulkomailla asumistani ja sinne takaisin muuttamista. Olen ajatellut lähteä seuraavalla kerralla ihan eri asenteella liikkeelle koska tilannekin tulee olemaan eri. Seuraavalla kerralla en ole käymässä vaan jäämässä määrittelemättömäksi ajanjaksoksi.

Minä inhosin työtäni Islannissa mutta en kyllä vaihtaisi sitä kokemusta mihinkään. Se oli viikonlopputyö mutta viitateen aikaisempaan stressijuttuun se vainosi mua päivät ja yöt mielessä :) Jaksoin enkä valittanut koska tiesin olevani siellä vain hetken aikaa. Sitten pääsin Suomeen ihaniin tuttuihin kesätöihin raksalle ja olin noin viikon tyytyväinen. Sitten aloin riitaantumaan joidenkin työkavereiden kanssa. Ulkomailla paskan duunin teki osittain kivaksi parhaat työkaverit, mitä mulla koskaan on ollut. Noh seuraavalla kerralla hankin sellaisen työn missä viihdyn ja mulle ollaan reiluja, koska en ole ihan heti lähdössä mihinkään.

Mulla ei ollut ulkomailla kavereita, nehän jäi Suomeen! Tietenkin mulla oli kaverikaipuu mutta haikailin vain niiden Suomessa asuvien perään enkä tehnyt oikein mitään löytääkseni uusia. Oli työkaverit, joiden kanssa en kuitenkaan tehnyt mitään vapaa-ajalla vaikka mua pyydettiinkin mukaan. Ei mulla kotonakaan mitään kamalaa ollut mutta yksin oli tylsää lähteä kahville tai shoppailemaan ja Suomeen on kallista soittaa puolen tunnin puheluita :P Olihan meillä tuttuja siellä ja sukulaisiakin mutta ne oli miehen enkä koskaan tehnyt mitään heidän kanssa yksinäni. Tai no anoppikokelas kyllä hengas mun kanssa kahdestaan :) Kerran näin kaupassa suomalaisiakin, vaihto-opiskelijoita, ja kerroin heille missä oon viikonloppuiltaisin töissä jos heitä kiinnostais mutta eivät tulleet.

Ensimmäisen kuukauden Islannissa mä istuin meidän hotellikämpässä lukien ja leffakanavaa tuijottaen. Sitten keksin että voisin alkaa käydä kaupassa päivällä ettei aina miehen täytyis lähteä mun kanssa töiden jälkeen. Aloin käymään lenkillä ja muutenkin tutkimaan ympäristöäni. Mutta mitä kaikkea sitä oikeasti olis voinut tehdä päivät pitkät jos olis hankkinut jonkun kaverin ja vaan kierrellyt paikkoja? Omaa saamattomuutta vaan kaikki sopeutumattomuus sanon minä ja ensi kerralla en anna sen tapahtua. Opettelen kielen, opiskelen ja hankin hyvän työpaikan ja paljon uusia kavereita vanhojen lisäksi :)

Lihamureketta ja perunaa tänään :) Lautanen on pientä kokoa, en syö ihan niin hirveästi kuin miltä näyttää.

Isokirjopeipin lehti.

Chilit leikkasin ankaralla kädellä.