sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kasvihommia

Rakas Mona hiiri kuoli sitten eilen :( Se oli oikeastaan vain ajan kysymys ja tosi kurjaa kun sen piti sairastua silleen. Mutta me muistellaan niitä kivoja hetkiä Islannissa kun se oli meidän ainut vauva. Se on matkustanut autossa 1000 km Islannin päästä päähän ja takaisin. Asunut hotellissa yhden yön ja aiheuttanut paaljon päänvaivaa sinä yönä :) Se lensi lentokoneessa Islannista Suomeen ja matkusti henkilökunnan virheen takia matkatavaralinjalla kun ne oli luulleet ettei siellä häkissä ole mitään eläintä. Se sai itselleen kaksi hiiri kaveria Suomessa mutta päätti alkaa parturoimaan heitä, joten se joutui asumaan yksin sen jälkeen. Mona oli erityinen hiiri eikä me sitä unohdeta koskaan!

Ja sitten iloisempiin asioihin. Menin eilen tädin luo lapsenvahdiksi ja olin siellä yötä. Lueskelin lehtiä ja söin hyvyyksiä koko illan. Kattelin myös harvinaista herkkua eli telkkaria ja sieltä tuli sellanen tositv-sarja jostain saaresta, jossa naiset määrää ja miehet on niitten alaisia. Tyhmää amerikkalaista bullshittiä mutta hirveen koukuttavaa :D Olin ihan että NOOOOUUU kun se jakso päättys ja tajusin etten nää seuraavaa että tietäisin miten siinä käy. Teemalta tuli kans joku ohjelma, missä matkustetaan Hawaijilla lasten kanssa. Ihan kiva idea sinänsä kun kerrotaan mitä lasten kanssa siinä matkahoteessa voi tehdä ja muuta hyödyllistä mutta ei taida suuntautua hawaijille mun tulevan perheen matkat... Vois tehdä jonkun "Lapsiperhe Euroopassa" sarjan, missä aina joku perhe olis matkalla jossain päin Eurooppaa ja kertois lapsiperheen näkökulmasta millaista siellä on matkailla. Aamulla herättiin jo ennen kahdeksaa ja mentiin yhdeksäksi porukalla kannustamaan mun pientä serkkua nappulaliigan turnaukseen. Se oli hauskaa ja jotenkin niin suloista kun pikkuset pelaa :) Sen matsin jälkeen täti heitti mut ja pari tuolia kotiin ja pääsin käsiksi kasveihin. Mun oli siis tänään tarkoitus jakaa anopinkieli osiin kun se ei oikein enää sopinut ruukkuunsa. Innostuin siinä sitten vähän ja tein muitakin kasvijuttuja ja siivoilin. Eilen jo alottelin chilien kanssa ja laitoin ne kevätkuntoon.

Indi avusti kasvihommissa ja katsoi että kaikki hoituu kunnolla. Eritisen huolissaan se oli kun mamma alkoi muuttelemaan olkkarin järjestystä mutta huokaisi helpotuksesta kun mamma siirsi ne huonekalut takaisin paikoilleen. Tuo palmu kasvoi jotenkin ihan vinossa, joten se sai isomman ruukun ja asentokorjausta :)

Tätä isokirjopeippiä saa olla koko ajan leikkaamassa. Nytkin otin tosi reilusti pois ja odottelen että lehdet muuttuis "normaalin" värisiksi taas kesäksi. Talvella sen lehdet haalistuu.

Tältä chililtä leikkasin vaan muutaman huonokuntoisen lehden pois.

Tämä taas menettin puolet oksistaan ja sai tukikepin.

Nämä kaikki anopinkielet asui ennen tuossa ruskeassa ruukussa!
Kaktukset pääsi uusiin ruukkuihin ja tuon mehikasvin asentoa korjattiin hieman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)