perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kesä tuli!

Hyvää kesää toivotti mies tänään kun treffasimme kaupungilla. Islantilaisten mukaan eilen oli kesän ensimmäinen päivä. Aika hyvin osui nappiin ainakin suomalaisen ilmaston kanssa, sillä eilen se alkoikin oikeastaan 14 asteen "helteellä" ja tänään saman verran. Muuten kivaa mutta tukkoisena on jotenkin tuskaisaa olla lämpimässä ja auringon paisteessa. Kylmä viima tuntuis paljon paremmalta :) Menin tänään kouluun kokeeseen ja kalankuljetuslupa luennolle. Tunnustan, eilen en siis mennyt kouluun vaan päätin antaa vielä yhden päivän flunssalle aikaa asettua. Ja se auttoi ainakin sen verran että nukuin viime yön paljon paremmin kuin edelliset ja muutenkin tänään oli asteen parempi päivä. Eksyttiin torille ja ostin kilon intialaisia viinirypäleitä ja litran espanjalaisia mansikoita. En taas muistanut että oon allerginen niille mönjille, mitä ulkomaisiin hedelmiin/marjoihin laitetaan ja kurkku veti ihan tukkoon. Samoin korvia alko vietävästi kutittamaan ja kuulostin siltä kuin olisin käynyt kymmenellä Maija Vilkkumaan keikalla peräkkäin. Eli siis Maijan keikoilla lauletaan mukana kovaa ja korkealta vaikka ääni loppuu jo ennen puolta väliä :D Mutta kyllä se siitä sitten tokeni.

Ystäväni A yllätti yllätysvierailulla, mikä oli oikein mukava yllätys. Ei meillä paljoa vieraita käykkään :) Tämä ilta menee varmaan pelatessa tai vaihtoehtoisesti nukkuessa. Mulla oli varmaan jotain sanottavaakin tässä mutta tämän kirjoittamisessa meni noin kolme tuntia ja unohdin jo kauan sitten mitä oli mielessä...

Keittiön ikkunasta puoli kuudelta tänä aamuna. Joku jo oli pirteänä koiria ulkoiluttamassa.


Käsittely alkaa sujumaan mutta tyttö ei selkeesti tykkää mistää silittelystä tai taputtelusta. Hän kääntyy erittäin ärhäkästi tunkeilevaa sormea kohti :) Noh jatkellaan taputtelua ja saa luvan tottua siihen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)