keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Arki ihan sekaisin

Hassua kun meillä kaikilla maailman ihmisillä on nyt jokin tällainen yhdistävä tekijä eli se korona. Meidän arkea haittaavat ihan samanlaiset rajoitukset kuin kotisuomessa tai vaikkapa Argentinassa asuvia. Kaikki miettivät tällä hetkellä samoja juttuja ja toivovat samaa asiaa eli tämän hässäkän loppumista. Itse en ole kovin huolissani kyseisen taudin saamisesta mutta minua huolettaa tämän maan terveydenhuollon kyky hoitaa niitä ihmisiä, jotka apua tarvitsevat ja tulevat tarvitsemaan. Islannissa on todella monta tartuntaa asukaslukua kohden mutta tietääkseni vasta kolme tehohoidossa. Yksi australialaisturisti kuoli missäpäs muualla kuin Húsavíkissa mutta hänen kuolinsyytään selvitellään vielä. Hänellä kuitenkin oli korona mutta hän oikeastaan kuoli sairaalaan sisään kävellessään että vähän omituista ja kielii ehkä jostain muustakin kuin pelkästä koronasta.

Meidän arki meni kyllä jo sekaisin aikaisemmin koska täällä oli pitkään kestänyt lakko, joka vaikutti paljon päiväkotien henkilöstöön ja sitä kautta meihin. Pieni miehemme sai olla päivähoidossa vain kaksi tai kolme päivää viikossa ja silloinkin vain kahteentoista asti. tätä jatkui siis useita viikkoja ja joka viikko oli erilainen. sitten lakko vihdoin loppui ja saatiin yksi viikko olla rauhassa kunnes voimaan astuivat nämä koronarajoitukset. Tällä viikolla I saa olla hoidossa kahtena päivänä ja E koulussa kahtena päivänä mutta nämä päivät eivät tietenkään ole samat vaan menevät ristiin. M saa sentään vielä olla normaalisti perhepäivähoidossa. No mutta. Ehkäpä tämä tästä vielä taas iloksi muuttuu :D Minähän olen vanhainkodissa töissä että en oikein voi kotiinkaan jäädä kun jonkun ne vanhuksetkin pitää hoitaa.

Kuvia uuden kodin ikkunoista ja pihalta.








1 kommentti:

  1. Me eletään nyt kotikaranteenissa, kun tultiin sunnuntaina Baltian matkalta.
    Meidän arkeen ei muuten kauheasti vaikuttanut muutoin kuin, että mies on kotona etätöissä. Lapsi on innoissaan, kun ei tarvitse mennä päiväkotiin.

    Mukava lukea vähän miten erimaissa on toimittu.

    Saa nähdä tuleeko tänne ulkonaliikkumiskieltoa, kun ei kaikki ota tätä tosissaan. Näinhän on ainakin Espanjassa ja siellä saa autossakin olla vain yksi ihminen eli kuski.

    Appiukkokin (yli 70v.) käy joka päivä kaupassa vaikka ikäihmiset ei saisi liikkua.

    Tsemppiä sinne! <3

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    VastaaPoista

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)