lauantai 26. marraskuuta 2016

Töitä ja sairastamista

(Kamalaa... Aloin kirjoittamaan tätä postausta jo sunnuntaina ja nyt näköjään torstaina saan vihdoin sen valmiiksi :D)

Ensimmäinen työläisviikonloppu takana ja ihan yhtä nopeasti se hujahti kuin ne kaikki muutkin. Perjantaina tuntui kyllä ihan hauskalta päästä vapaalle ja etenkin pitää lapset kotona. Töissä on mennyt hyvin enkä ole osannut stressata mitään. Hommahan on lähes tulkoon ihan samaa mitä olen omien lasten kanssa kotona tehnyt. Ihmiset ovat ihan ok, päivän kuluvat nopeasti ja lapset ovat paria poikkausta lukuunottamatta tosi suloisia. Kauhean räkäisiä tosin. Töistä pääsen puoli kahdelta ja olen hyvin kerennyt hakemaan lapset kahteen mennessä, vaikka kahdessa eri paikassa ovatkin.

Viikonloppuna hengailtiin paljon kotona, ulkoiltiin pulkkamäessä ja shoppailtiin E:lle isojen lasten pulkka ja I:lle liian isot sisätossut perhepäivähoitoon :P E:stä oli tosi kivaa laskea pulkalla tai olla vaan kyydissä ja napsia lunta matkan varrella. I oli vähän epäilevämpi pulkkailemisen ihanuutta kohtaan mutta ei kuitenkaan valittanut. Ja se tunne kun on päässyt sisälle pirtsakan talviulkoilun päätteeksi ja vielä riisuuduttua kaikista talvitamineista, se se vasta on ihana.

(Tänään torstaina voin kertoa että olen ollut koko viikon enemmän tai vähemmän puolikuntoinen ja maanantaina jopa kuumeisena töissä. Eilen sain anopin hakemaan lapset hoidosta kun mua pyydettiin olemaan kauemmin töissä ja tänään olen I:n kanssa kotona kun pph on vuorostaan kipeä. Huomenna on E:n päiväkoti taas kiinni koulutuspäivän takia ja miehellä on yksi tai kummatkin lapset silloin. Ja illalla olis miehen työpaikan pikkujouluillallinen, mihin ollaan ilmottauduttu ja otetaan I mukaan nukkumaan vaunuihin kun me syödään. Sitä kun ei oikein voi kellekkään jättää vielä hoitoon kun sen mielestä kaikki ihmiset on kamalia :D E menee sitten serkkujen kanssa anopille yöksi. Lauantaina olis sitten vuorossa Ikea ja kuva joulupukin kanssa, jouluvalojen ostoa ja ikkunoihin laittoa ja muuta pikkujoulumaista puuhastelua. Ei tässä ainakaan tylsää tule kellekkään)

P.S. Lopulta julkaisin tämän vasta lauantaina...

Ollaan anopin kanssa askarreltu kynttilöitä ja paketti"kortteja" decoupage-tekniikalla. Keskellä anopin mulle joskus aikaisemmin antama kynttilä ja sivuilla mun nyt askartelemat.
Ja pari puista sydäntä, joihin laitoin tuollaiset kivat vanhanaikaiset kuvat.
E viillettämässä pulkalla päiväkodin pihalla kun menin hakemaan sitä ensimmäisinä lumipäivinä.

1 kommentti:

  1. Upea tämä sinun blogisi! Olen oppinut pitämään Islannista näiden kirjoituksiesi kautta. Ajateltiin miehen kanssa tulla tulla sinne joskus turisteiksi. Tarvitsisit jonkun matkailun edistämispalkinnon:D, emme varmaan ole ainoita sinulta inspiraation saaneita!
    Voimia sinulle ja koko perheelle pikkulasten, töiden ja koirien hoitoon.
    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)