lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuu tiivistettynä

Maaliskuussa ulkoiltiin, kuten tavallista, ostettiin uusi auto ja käytiin Húsavíkissa pääsiäisenvietossa. Ystävän kanssa ulkoiltiin Grótta majakalla ja ikkunalaudalle hommasin pari yrttipuskaa kevättä piristämään. E odotti innoissaan uutta pikkusisarusta ja piirteli perhekuvia, joissa pikkusisarus oli välillä äidin mahassa ja välillä mahan ulkopuolella <3 Lintubongauslistaani sain lisätä pitkästä aikaa uuden lajin kun Reykjavíkin Tjörnin lammella vastaan käveli lyhytnokkahanhi!

Maaliskuun lopulla tapahtui myös surullisia asioita, sillä  Eve lopetettiin kolmekuukautta takaperin alkaneen selkävaivan vuoksi :(


























sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kylmä reissu rannalle

Ei tarvita paljoa, että lapset saa viihtymään ulkona. Tarvitaan hiekkaa ja vettä, vähän kiviä heitettäväksi, lapioita ja kippoja. Muutama vesilintu ihmeteltäväksi ja kaunis auringonpaiste. No okei, siinä on jo aika monta juttua mutta kaikki niin ihanan yksinkertaisia ja äidille jää tehtäväksi lähinnä silmälläpito ja kuvien otto :)











keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Helmikuu tiivistettynä

Helmikuussa sää oli hyvin vaihteleva ja I täytti kaksi. Käytiin lasten kanssa sisätiloissa sijaitsevissa viihdytyspaikoissa ja odotettiin jo kovasti kevättä. Kukkia sain ison kimpun ystävän- ja islantilaisen naistenpäivän johdosta. Rakenneultrassakin kävin ja kaikki oli hienosti. Oltiin päätetty jättää sukupuoli tällä kertaa kysymättä ja se päätös piti :) I:stä tuli hetkessä iso poika kun hän siirtyi pinnsängystä kerrossänkyyn E:n kanssa ja kun yhtenä päivänä aivan kuun lopussa kahden vuoden ja kolmen viikon isässä päätti lopettaa vaippailun ja siirtyä suoraan pöntölle :)















keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammikuu tiivistettynä

Ensimmäisenä päivänä vuotta 2018 saatiin kutsu anopille syömään ja tarjolla olikin mm. herkullista lammaspaistia sekä karamellisoituja perunoita. Ulkona oli ajoittain todella jäistä ja pieni miehemme kaatuili minkä kerkesi :/ Loppiaisen tienoilla Eve yllättäen sairastui ja syyksi löytyi niskan ja selän spondyloosi. Kipukohtaukset pysyivät aisoissa vahvoilla kipulääkkeillä. Raskausrintamalla pahoinvointi alkoi hellittää.

Tammikuu oli muitakin makuelämyksiä täynnä. Miehen kanssa käytiin juhlistamassa syntymäpäivääni etelä-amerikkalaisessa Burro nimisessä ravintolassa ja otettiin viiden ruokalajin menu. Naudanfilettä chimichurri kastikkeella, juustotikkuja tulisen kastikkeen kanssa, hummeri- ja ankkatortillat sekä chilillä höystettyä kermaviilijäätelöä jälkiruuaksi. Nam! Kotona juhlistimme synttäreitäni kakun sijaan thaimaalaisella ruualla ja riisiin tökkäsin kynttilän kun lasten mielestä syntymäpäivänä täytyy tietenkin puhaltaa kynttilä :D Töissä tarjoiltiin vielä yhtenä päivänä Þorrablót ruokaa, mm. lampaanpäätä ja haita.

Sitten mentiin suomeen viikoksi ja siellä saatiin tietenkin mm. herkullisia makkaroita ja turun sinappia :D Jostakin nappasimme jonkun vatsappöpön mukaamme ja se kävi läpi koko perheen yksitellen. Myös vanhempani. Eli se loma meni vähän sairastaessa ja kotosalla mutta käytiin sentään picknick risteilyllä. Lasten eka laivamatka <3 I nukkui päiväunet hytissä ja voi kun se näyttää jotenkin ihan pieneltä vauvelilta tuolla kuvassa alempana.