lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kesäkuu tiivistettynä

Kesäkuussa ilma oli yhtä kamala kuin toukokuussa mutta ilman lumisateita kuitenkin. Kasvattelin mahaa ja jäin äitiyslomalle viikoilla 37+1. Siihen asti olin nostellut 10 kg+ lapsia päivät pitkät töissä ja kotona ilman sen suurempia ongelmia. Iltaisin varsinkin vaivasivat levottomat jalat ja nopeasti käveleminen aiheutti jonkinverran liitoskipuja mutta muuten olin todella hyvässä kunnossa. Yhtenä yönä vähän ennen äitiysloman alkua olin nukkunut todella huonosti ja tulin töihin tosi väsyneenä ja pomo lähetti kotiin lepäilemään siksi päiväksi :) Muuten olin todella vähän sairaana tai muutenkaan poissa koko raskauden ajan enkä kertaakaan mistään raskaudesta johtuvista syistä. Olen todella onnekas kyllä sen suhteen, että raskaudet on menneet mulla näin hyvin.

Kesäkuun alussa oli E:n päiväkodin vanhempainyhdistyksen järjestämä vuotuinen maatilaretki. Kohteemme oli sama kuin edellisenäkin vuonna eli Hvalfjörður vuonon pohjukassa sijaitseva lammastila, jossa joitain muitakin eläimiä ja mahdollisuus grillata omia hodareita(islantilaisten vakieväs) sekä käydä rannalla kävelemässä. Rannalla on valaan luita ja ollaan nyt kahtena vuotena otettu kuva meidän lapsista niiden päällä istumassa :) Ihania kuvia ja ihana perinne, joka toivottavasti jatkuisi. Kesäkuussa pidettiin myös E:n päiväkodin kesä- ja kansallispäivänjuhla, johon vanhemmat pääsivät myös osallistumaan. Minä se ison mahani kanssa kävelin juhlaparaatit ja lammastilat ihan reippaasti vielä läpi :)

Tässä kuussa juhlittiin myös rakkaan esikoisemme E:n viisivuotispäiviä perheen kera. Taisi jäädä viimeiseksi kerraksi, kun pelkät perhesynttärit riittävät, sillä päiväkotikaverit ovat jo aloittaneet kaverisynttäreiden pidon oikein urakalla. E on valehtelematta ollut ainakin kymmenen lapsen synttäreillä ja yhdetkään eivät ole olleet kotisynttärit. Vähän lisää paineita siitä, minkälaiset synttärit meidän hänelle sitten pitäisi oikein seuraavaksi pitää :S Minusta tuonikäiset voisivat vallan hyvin juhlia ihan vaan perheen ja suvun kesken ja kutsua pari kaveria mutta sääntönä on, että pitää kutsua päiväkotiryhmästä joko kaikki, kaikki saman sukupuolen edustajat tai ei ketään. E:n ryhmässä oli viimevuonna 16 tyttöä ja 6 poikaa :D Muistaakseni kaikki näistä kaverisynttäresitä ovat olleet sellaisia, että kaikki on kutsuttu. Useammin kuin kerran on kaksi tai jopa kolme lasta pitäneet yhteissynttärit. Ihan järkevää ja kustannustehokasta varmaankin mutta tällaiselle semisti erakoituneelle ulkomaalaiselle vähän ahdistava ajatus :'D Pitää pohtia asiaa.

Kesäkuu oli siis kovin tapahtumarikas eikä sovi unohtaa jalkapallon MM-kisoja, joihin Islantikin osallistui. MM-huuma oli käsin kosketeltava, vaikka loppuikin sitten melko lyhyeen. Lapset menivät hoitoon maajoukkuepaidoissa ja hoidossa maalattiin lippuja kasvoihin yms.


 Kesäkuussa ilmoitin maailmalle(facebookille...), että tiedossa oli perheenlisäystä.
 I vähän lampaita ruokkimassa :)









 Kyllä se aurinkokin joskus näyttäytyi ja tuulensuojaisella terassilla tarkeni XD
 Täällä kiertelee tällainen "nukkeauto", joka esittää lapsille esityksiä joka kesä ihan ilmatteeksi. Meidän perhepäivähoitaja käy lasten kanssa ulkona tässä aidatussa leikkipuistossa ja täällä se nukkeautokin pysähtyy. Alueen perhepäivähoitajat ja päiväkodit kävelevät silloin tuonne joak suunnalta katsomaan esitystä. Mulla oli menossa tuolloin mammaloman ensimmäinen päivä ja olin juuri hakenut I:n ja tullut katsomaan hänen kanssaan esitystä tarkoituksena sitten esityksen loputtua napata E mukaan tuolta väkijoukosta. Paikalla oli hauskasti E:n päiväkoti ja mun työpäiväkoti :D
 Tässä taas kuva päiväkodin kesä- ja kansallispäivän juhlista, missä oli uuden "mutakeittiön" avajaiset.

 E:n synttäritukka.
 

 Meillä kukittiin juhannuksena.

 Kun vielä oli paljon kasveja.... En tiedä mitä kävi mutta meille pesiytyi joku pienen pieni valkoinen otus, joita oli miljoonittain ikkunalaudalla ja ruukkujen alla/sisällä. En päässyt niistä eroon enkä sietänyt niitä ikkunalaudoilla, joten suurin osa kasveista päätyi roskiin :(
 Ennen hoitoonlähtöä MM-tohinoissa :)

torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokuu tiivistettynä

Toukokuussa satoi vielä viikon lunta ja kaikkina muina kuukauden päivinä vettä. Satoi kolme kertaa niin paljon kuin toukokuissa keskimäärin on satanut. Ilma oli siis aika hirveä. Märkä ja kylmä. Sain kolme(plus yksi vauveli) ihanaa ystävää tänne vierailulle Suomesta ja tietenkin ilma oli mitä kauhein koko sen viikonlopun. Vähän kuitenkin päästiin näkemään ja kokemaan. Ihanaa mutta raskasta varsinkin kun mahakin oli jo tuossa vaiheessa melko suuri kun laskettuun aikaan oli enää puolitoista kuukautta. Yritettiin kuitenkin ulkoilla paljon ja nauttia vielä ajasta ennen uutta vauvaa. Oma vointi oli ihan hyvä viikkoihin nähden ja töissäkin olin edelleen.

 Äitin piti piirtää kaikenlaisia ajoneuvoja pihan laatoitukseen.
 
 E:n päiväkotiryhmän ikkunassa oli tällainen infotaulu korpista ja mua niin nauratti kun siellä oli ravinnon kohdalla kuva gerbiilistä :'D Kai sillä tarkoitettiin että se syö jyrsijöitä mutta olis nyt voinut ehkä vähän enemmän kotimaisen jyrsijölajin sinne kuvaan valita heheh.
 E:n kuva raskaasta äidistä :D

 Lumesta ja sateesta huolimatta linnut pesivät ja poikaset kuoriutuivat.
 Suomikoulun kanssa käytiin kotieläin- ja perhepuistossa retkellä.

 Kotipihalla "nauttimassa" keväästä.
 Suomiystävien kanssa käytiin maistelemassa islantilaisia erikoisuuksia valaasta ruokkiin ja kaikkea siltä väliltä.

 Seljalandsfoss
 Skogafoss


 Kevät kaikesta huolimatta saapui.
 Oltiin jo ihan väsyneitä ilmoihin.

 Reykjavíkissa avasi ovensa ihan ensimmäinen lastenvaatekirppis ja tein vähän löytöjä :)
 Äiti harjoittele hiustenlaittoa :P

tiistai 22. toukokuuta 2018

Toukokuinen rantareissu

Vaikka joka päivä toukokuussa on satanutkin niin paistoi se aurinko myös välillä. Eräänä päivänä päätin viedä lapset heti hoidon jälkeen rannalle ja otettiin ihan evästäkin mukaan. Pari tuntia viihdyttiin ihanassa auringossa, vaikka tuulisilla paikoilla tosi kylmä olikin. Suojaisissa paikoissa taas jo aika lämmintäkin. On ne rantareissut yleensä vaan niin ihania. Useammin pitäisi jaksaa mennä ja kun tämäkin paikka on ihan "kivenheiton" päässä meiltä.





 Rannnalta löytyi silmätön rasvakala.


 Evästauko.