tiistai 3. huhtikuuta 2018

Tungulending

Pääsiäisenä käväistiin Húsavíkin lähellä Tungulending-nimisessä paikassa. Ollaan käyty siellä monesti ja aina taidan ottaa ne samat kuvat mutta siellä on niin kaunista ja ilmakin oli mitä mainioin niin miksipä ei :) Kahvila ei vielä ollut auki mutta yksi ulkomaalainen pariskunta oli vuokrannut koko pienen majatalon käyttöönsä. Omistajakin käväisi paikalla ja vaihdettiin hänen kanssaan nopeasti kuulumiset. Lasten kanssa ihmeteltiin alati pauhaavaa merta, veneen raatoa ja kivettyneitä fossiileja. I:n mielestä kivien paiskominen ympäriinsä oli myös tosi jees :)





















lauantai 31. maaliskuuta 2018

Maaliskuu tiivistettynä

Maaliskuussa ulkoiltiin, kuten tavallista, ostettiin uusi auto ja käytiin Húsavíkissa pääsiäisenvietossa. Ystävän kanssa ulkoiltiin Grótta majakalla ja ikkunalaudalle hommasin pari yrttipuskaa kevättä piristämään. E odotti innoissaan uutta pikkusisarusta ja piirteli perhekuvia, joissa pikkusisarus oli välillä äidin mahassa ja välillä mahan ulkopuolella <3 Lintubongauslistaani sain lisätä pitkästä aikaa uuden lajin kun Reykjavíkin Tjörnin lammella vastaan käveli lyhytnokkahanhi!

Maaliskuun lopulla tapahtui myös surullisia asioita, sillä  Eve lopetettiin kolmekuukautta takaperin alkaneen selkävaivan vuoksi :(


























sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kylmä reissu rannalle

Ei tarvita paljoa, että lapset saa viihtymään ulkona. Tarvitaan hiekkaa ja vettä, vähän kiviä heitettäväksi, lapioita ja kippoja. Muutama vesilintu ihmeteltäväksi ja kaunis auringonpaiste. No okei, siinä on jo aika monta juttua mutta kaikki niin ihanan yksinkertaisia ja äidille jää tehtäväksi lähinnä silmälläpito ja kuvien otto :)