Kotieläinpuistossa

Maailman ahkerin bloggaaja täällä taas hei vaan :D Taas on tämäkin kuukausi kohta vierähtänyt. Oli pääsiäistä, oli enterorokkoa ja oli syntymäpäiviä. Karvalähtöä ja kasvien kevääseen heräilyä. Myös islantilaisten kesän ensimmäinen päivä oli huhtikuussa. Sinäkin päivänä sateli vähän lunta, niin kuin tänäänkin. mutta lumi onneksi sulaa heti pois.

Maaliskuun lopussa kävin lasten kanssa Reykjavíkin "eläintarhassa", joka on kotieläinpuisto muutamalla villilajilla höystettynä. Muut vierailijat pystyi laskemaan yhden käden sormilla, joten rauhassa saatiin olla. Meillä oli eväitä ja kylmästä ilmasta huolimatta nautittiin ne ulkosalla. Yleensä siellä pääsee sisätiloihin evästämään mutta nyt oli joku remppa käynnissä. Kiva reissu kaikesta kylmyydestään huolimatta.

 Tarhasta löytyvät kaikki tavalliset kotieläimet.

 Vakituisiin "villilajeihin" kuuluvat porojen lisäksi naali, minkki ja hylje.

 Kesällä tähän hyljealtaalle pitää oikein ahtautua, jos haluaa jotain nähdä.

Sairastelua ja kotoilua

I pieni mieheni on ollut jo kymmenen päivää jonkun mahapöpön vallassa :( Sillä on ollut koko sen ajan ripuli ja sitten se on satunnaisesti oksennellut. Viimeviikolla I oli melkein neljä päivää kotona mutta tänään hän meni uudestaan hoitoon ja pärjäsi joten kuten. Hankalaa kun pojalla ei ole ollut ollenkaan kuumetta eikä ole mitenkään nuutunut tai sellainen mutta ei selvästikään ihan kunnossakaan. Anoppi ja käly ovat just nyt tietysti Floridassa lomailemassa niin ei  voi anopillekaan laittaa toista hoitoon. Ikävää mutta töissäkin pitäisi joskus käydä huoh. Tässä on vielä sekin kun I on aika kevyt ja neuvolassa ovat huolissaan sen kasvusta niin tällaiset taudit ei kyllä ollenkaan auta asiaa. Torstaina käytiin neuvolassa mittaamassa ja punnitsemassa ja painoa oli vajaa 14 kuukautisella 8,75 kg. Tyyppi on kyllä niin ihana ja käppäilee jo hienosti ympäriinsä täällä kotona. Ulkonakin harjotellaan kävelyä kengät jalassa melkein päivittäin. Melkein jo totuin olemaan kotona viimeviikolla kun hengailtiin I:n kanssa kahdestaan täällä ja puuhesteltiin kaikkea. Lompakko vaan tykkää huonoa kun ei tästä kotonahengailusta makseta.

 Osteltiin vähän astioita meille joululahjaksi :D Nämä obvat Indiskasta ja ei niin "hienot" ehkä mutta käsintehdyt ja meidän näköiset.

 Liila orkidea kasvattelee keikiä (poikanen vanhassa kukkavanassa) ja uutta kukkavanaa. Samoin mun valkoinen orkidea :o

 Kurkistus terassin ovelta ikkunasta sisään :D

Yhtenä lämpimänä päivänä pesin ikkunoita, jotta koirat ja lapset voisivat ne pian taas lähmiä likaisiksi. Tuo lattiaan asti oleva ikkuna ei pysynyt päivääkään ilman sormenjälkiä.

Roskarannalla vanhusten kanssa

Olin Indin synttäriviikonloppuna itse kipeänä mutta sitä seuraavana viikonloppuna vein eläkeläiset ja E:n "roskarannalle" vähän juoksentelemaan ja tonkimaan rannan aarteita. Roskaranta on aivan vanhan teollisuusalueen vieressä, jossa alunperin toimi Marshall-avulla viisikymmentäluvulla perustettu suuri lannoitetehdas. Pian tätä aluetta aletaan muuttamaan asuntoalueeksi ja jännä nähdä miltä siellä näyttää vaikka kymmenen vuoden päästä. Ennen teollisuusaluetta alueella oli satoja vuosia asutusta ja kirkko 1180-luvulta lähtien mutta teollisuusalueen rakentamisen aikoihin ei kirkon olemassa olosta ilmoittanut muu kuin rakentamisen yhteydessä löydetty hautausmaa luineen. Kaikkea sitä on tuokin niemi kohta tuhatvuotisen historiansa aikana kerennyt näkemään. Ei niin hehkeä ranta siis mutta siellä ei ainakaan yleensä tarvitse törmätä muihin. Oli melko koleaa ja harmaata mutta ainakin nuo kolme viihtyivät :)

Toisella puolella Geldinganes eli Ruunaniemi :)

Tässä näkyy vähän Geldinganesin vanhaa louhosta ja sinne vievä tie.

Läjä korppeja.

Synnytyskertomus

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D

I:n synnytys alkoi aivan samaan tapaan kuin E:nkin. E syntyi viikoilla 40+3 ja I 40+4 :) Kummallakin kerralla olin synnytystä edeltävänä päivänä alkanut saamaan päivän mittaan satunnaisia napakoita supistuksia ja arvelin jotakin tapahtuvan lähiaikoina. Kummallakin kerralla supistukset jotenkin huomaamattomasti voimistuivat ja säännöllistyivät iltaa kohden ja kummallakin kerralla yritin mennä yöunille nukahtamisessa kuitenkaan onnistumatta. Supistukset olivat jo sen verran voimakkaita. Nousin siis ylös ja sanoin miehelle että ehkä kannattaisi soittaa äidilleen ja sanoa että soitto saattaa tänä yönä tulla. Siinä sitten otin sallitun määrän paratabsia, täytin limpsapullon kuumalla vedellä ja kävelin ympäri kämppää pulloa alaselän puolelle hieroen. Supistukset kovenivat ja päätettiinkin jo puolen yön aikaan soittaa anoppi paikalle. Soitimme myös synnärille, josta käskettiin tietenkin olla kotona niin kauan kuin voidaan. Sitä en käsitä kun minähän soitan aina synnärille kun en enää kestä olla kotona :D No joka tapauksessa anoppi tuli ja me lähdettiin sairaalaan. Matkalla roikuin polvillani etupenkin selkänojaan nojaten ja hengittelin supistuksia läpi. Koko illan oli myös yrittänyt liikutella lantiota ja auttaa vauvaa laskeutumaan, samoin autossa.

Sairaalaan päästyämme noin klo. 01.00 siirryimme hidasta vauhtia synnytysosastolle. Supistukset olivat vielä joten kuten kestettävissä mutta vaativat keskittymistä. Meidät vastaanottaneet kätilö ja opiskelija tekivät kummatkin sisätutkimuksen ja olin 5 cm auki, ihan niin kuin viimeksikin sairaalaan saapuessa. Nyt kaikki oli vain käynyt vähän nopeammin. Minun liikkumistani kehuttiin kun tein kaikkia kummia liikkeitä siellä käytävässä :D Siirryttiin synnytyssaliin ja sain luvan mennä ammeeseen. Kaikki vaatteet pois vaan ja ammeeseen. Aluksi ammeessa oli ihanaa ja kuvittelin voivani synnyttääkin siellä. Jossain vaiheessa supistuskivut ja paineentunne alkoivat olla kuitenkin liikaa ja kuumakin tuli. Päätettiin ottaa mut ylös ja tarkastaa tilanne. Olisinkohan ollut 7 cm vasta tuolloin auki. Kello oli puoli kolme ja kysyin kätilöltä että milloinohan hän uskoo että vauva voisi syntyä ja hän sanoi sen tulevan varmasti kolmeen mennessä. Ajattelin että no joo, jospa kestäisin sitten ilman epiduraalia sen aikaa mutta kivut vaan yltyivät ja olivat jo tosi kamalia. Yritin käydä vessassa mutta tunsin vain kamalaa paineentunnetta ja konttasin lattialla kun supistukset tulivat. Tuntui että oli pakko mennä lattialle. Kellon lähestyessä kolmea olin jo ihan valmis ottamaan epiduraalin eikä vauvaa vielä näkynyt eikä kuulunut. Huomattiin, että vauva on tulossa kasvotarjonnassa eikä raivotarjonnassa, mikä olisi ihanteellisin vaihtoehto mahtumisen kannalta. Sain sen epiduraalin ja olin onnellinen :D Olin jo 8 cm auki ja tunsin ponnistamisen tarvetta mutta ponnistaa ei saanut. Minulle sanottiin että suurin osa kasvot edellä tulevista vauvoista kääntyy kyllä oikein jossain vaiheessa ja että meidän pitää vaan odottaa ja katsoa. Vaihdettiin asentoja, koitettiin sellasita että makaan sängyllä ja mun alta menee leveä huivi, kätilö seisoo hajareisin mun päällä ja "sheikkaa" mua sen huivin kanssa että vauvan asento muuttuisi :D Ei mitään vaikutusta. Vauvan päätä koitetaan kääntää sisäkautta. Saan oksitosiinia voimistuttamaan sopustuksia. Vauva ei etene. Vauva on saanut jotenkin jumiutettua kohdunkaulan reunan päänsä ja jonkun? väliin niin että se on turvonnut eikä pysty aukeamaan tarvittavia kahta senttiä.

Kätilön ja opiskelijan vuoro vaihtuu. Ulkona on jo kirkasta. Uusi kätilö koittaa vauvan päätä sisäkautta, opiskelija koittaa vauvan päätä. Hakevat osastonlääkärin, joka koittaa vauvan päätä, hakevat erikoislääkärin, joka koittaa vauvan päätä myös. Ultrataan. Päätetään odottaa ja käsketään mut polvilleen istumaan sängylle, lisää oksitosiinia ja hengittelen lopen uupuneena supistuksia läpi. Mulle on noussut kuume mutta vauvalla kaikki erinomaisesti. Alan olemaan jo liian väsynyt ja mietin etten kyllä jaksa alkaa ponnistamaan, vaikka lupa tulisikin. Aikaisemmin olin kovasti odottanut lupaa ponnistamiseen. Ai niin tässä vaiheessa on annettu jo monta kertaa epiduraalia mutta tunnen kuitenkin ponnistustarvetta. Jalat eivät kanna ollenkaan ja minut täytyy auttaa vessaan.

Loppujen lopuksi päätetään että tehdään keisarinleikkaus koska vauva ei vaan etene enkä minä voi alkaa ponnistamaan, jos kohdunkaula ei pääse avautumaan kokonaan. tässä vaiheessa olin tosi helpottunut että pääsen keisarinleikkaukseen mutta mies oli jotenkin liikuttavan huolissaan musta. Mies tulee mukaan leikkaussaliin ja siellä oli varmaan kymmenen ihmistä, jotka kaikki tervehtivät ja kertoivat nimensä mutta eihän ne nyt jääneet mieleen :D Oma kätilöni tuli myös mukaan. Kirurgilla oli tietysti opiskelija mukana leikkaamassa. Oli hassua, että en tuntenut mahassa mitään mutta pystyin silti heiluttelemaan varpaitani. Itse mahan avaus ja vauvan ulosotto ei tuntunut missään enkä edes huomannut kun minua oltiin jo alettu leikkaamaan. I saatiin ulos ja annettin heti miehelle. Itseäni alkoi ahdistamaan ja tuntui etten saa hengitettyä kunnolla. Puudutus varmaan sai aikaan sellaisen oudon tunteen keuhkojen alueella ja minä ahdistustaustaisena ja lopen uupuneena tunsin sen erittäin ikävänä.

Sitten päästiin kaikki kolme yhdessä heräämöön ja olisin saanut vauvan heti rinnalle mutten halunnut kun en muutenkaan oikein pystynyt omasta mielestäni hengittämään, saatika sitten vauva siinä rinnan päällä painamassa. Halusin paljon vettä mutta sain vain pieniä hörppyjä lääkelasista. Sitten hengenahdistus alkoi helpottaa ja päätin koettaa imetystä. Imetys sujui hyvin mutta nukahtelin koko ajan ja pelkäsin pudottavani vauvan. Onneksi mies oli siinä katsomassa vieressä. Olin niin tajuttoman väsynyt.

Heräämöstä meidät kärrättiin omaan huoneeseemme synnyttäneiden osastolla ja siellä oltiin seuraavat kaksi yötä. Mies meni tosin kotiin öiksi kun meillä oli koirat kotona. Leikkaushaava teki kipeää ja yhtenä yönä soitin kelloa kolme kertaa eikä kukaan tullut kun napissa oli jotain vikaa mutta me selvittiin :) Kaksi viikkoa siinä meni ainakin ennen kuin alkoi tuntea itsensä edes jotenkin ihmiseksi. Mutta on tuo äidin pieni mies kyllä kaiken sen hien arvoinen :)

Grímsstaðavör

 "The old fishing sheds in Grímsstaðavör, by the street Ægissíða in the West part of Reykjavík are the only remaining monument in Reykjavík to the old rowboat fisheries which were the basis of the Icelandic fishing industry until the 20th century. The sheds are located by one of the few remaining natural harbours which made Reykjavík one of the most important centres of fishing in South-West Iceland.

While Grímsstaðavör does not look like much today, a few ramshackle shacks, it was a major fishing centre. As many as 16 different boats were operated from Grímsstaðavör at the same time. The fish was processed at the site and locals walked to the sheds to buy fresh fish directly from the fishermen."

Oheinen teksti on lainattu täältä ja sieltä voi käydä lukemassa vähän lisää aiheesta.

Itse olen monesti halunnut käydä kurkkimassa että mitä ihmeen vajanrötisköjä nämä oikeen ovat kun ohi ollaan ajettu ja reilu viikko sitten kun ajeltiin nukkuvat lapset takapenkillä pyysin miestä pysähtymään ja kävin vähän kuvaamssa ja kurkkimassa. Kesällä tämä paikka on kyllä vähän viehättävämpi ja ehkä silloin käydään hereillä olevien lasten kanssa tutkimassa näitä :)

Maan mainio maaliskuu

Lumi tuli lumi meni :) Kyllä sitä pikkusen on paikoin jäljellä mutta aika vähän. Nyt on taas sadellut vettä ja ollut melko keväistä. Pitäisköhän sitä ottaa jo jouluvalot pois ikkunoista :D Onhan se jo niin valoisaakin ettei niitä oikein edes näe kuin vasta myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Jopsa sitten vaikka viikonloppuna. Nyt keskityn tästä taudista paranemiseen. Olen ollut viisi päivää kuumeessa ja tänään heräsin ilman kuumetta wuhuu! Saa nähdä pysyykö kuume pois kokonaan vai palaako se taas myöhemmin illalla. Kurkkukipu on myös vaivannut ja yksi imusolmuke kaulassa ihan turvonnut. Lääkäri meinasi, että luultavasti mulla on jokin adenovirus jylläämässä ja sielle ei nyt mitään voi. Tuntuu tylsältä ja jotenkin huijaamiselta laittaa lapset hoitoon ja olla pois töistä mutta pakko se on vaan kun en mä muuten saa huilattua ja parannuttua tästä. Lapset on mulla sitten taas ainakin muutaman tunnin kun mies on vielä töissä ja se on ihan tarpeeksi raskasta tämmöselle puolikuntoiselle.

Maaliskuu on myös Indulipindulin syntymäpäivä kuukausi ja Indi viettikin viikonloppuna kuusitoistavuotispäiväänsä. Kuusitoista vuotta! Se on aika pitkä aika. Mihin aika meni? Miten kauan Indi meinaa vielä elää? Kysymyksiä, joihin ei taida saada vastauksia. Tällä hetkellä ukkeli tuntuu voivan aivan mainiosti. Syksyllä ja alkutalvesta vaivannut etujalan ontuminen on loppunut sekin.

Onnea Indi! 

Talvi tuli sittenkin

Täällä on ollut tosi "huono" talvi tänä vuonna siinä mielessä, että lunta on ollut ihan todella harvoin ja silloinkin melko vähän. Ilmat olivat jo melko keväiset kunnes säänjumalat päättivät hauskuuttaa meitä kaatamalla niskaan oikein kunnon lastin lunta ja kaiken vielä yhden yön aikana. En ollut silmiäni uskoa kun sunnuntaiaamuna katsoin sälekaihtimien raosta ulos. Onneksi oli sunnuntai eikä suurimmalla osalla ihmisistä kiire minnekään koska ulkona olevat autot oli melko hautautuneita ja tiet auraamatta. Täällä toimii tuo auraus hyyyyvin hitaasti nyt on jo tiistai ja vieläkään täällä ei olla aurattu kävelyteitä yhtä lukuunottamatta. En pääse mihinkään vaunujen kanssa ja pulkkakin uppoaa lumeen eikä mahdu kulkemaan niillä kapeilla poluilla, joita kävelyteille on syntynyt. Tänään otin kantorepun mukaan ja kannoin I:n siinä perhepäivähoidosta E:n päiväkotiin ja sieltä kotiin. Aurinko paistoi ja oli kyllä kaikin puolin mahtava sää. Kiva että saatiin mekin nauttia ihan oikeasta talvesta, vaikka ei tätä lunta olisi ihan näin paljon tarvittu :D

Terassimme aamutuimaan.

 Parkkipaikka aamulla. Koiria kun lähdin ulkoiluttamaan oli se melkoista kun jopa mun melko isot koirat ihan ui siellä lumessa. Mentiin sitten umpihangessa niin, että Eve pomppi edellä uraa tehden kuin mikäkin avoimenkentän johtaja (rekikoiratermi), minä perässä ja sitten Indi ja niitä Even tekemiä polkuja kaikki muutkin edelleen tallaa kolme päivää myöhemmin :D

 Meidän pihan pöytäryhmä :)

 Kukaan ei ollut vielä käynyt meidän pihassa, kun mentiin koko perheen voimin lumeen leikkimään.

Ja sitten se oli yksivuotias

Meidän pieni vauvamme on jo yksivuotias! Häntä juhlittiin helmikuun alussa ja on se elämä vaan niin ihanaa kun pikku I on sitä sulostuttamassa. Yksivuotias on jo tosi touhukas mutta ei ihan vielä ole oppinut kävelemään. Ajaa kuitenkin hienosti nalle-puh "autollansa" ympäri kämppää ja kiipesi tänään sohvallekin. Sairastelujen ja seisomaan nousemisen takia paino oli vähän tippunut yksivuotisnevolassa ja sen takia pitää mennä kahden kuukauden päästä ylimääräiselle punnitukselle. En ole kuitenkaan huolissani koska poika syö ihan tarpeeksi kun on terve ja jaksaa touhuta hyvin niin kotona kuin hoidossakin. Katselin E:n neuvolakorttia ja hänelläkin on ollut samanlainen notkahdus painossa ihan samassa iässä. Hyvä siitä tulee ja on tullutkin :)

Synttäreitä juhlittiin ihan pienesti perheen ja lähisuvun kanssa hodareita grillaten ja kakun kanssa kahvitellen. Päätin mennä sieltä mistä aita on matalin ja ostin kakunkin ihan leipomosta :D Oli kuitenkin hyvä juttu koska kämpän siivoamiseen sai kulumaan ihan tarpeeksi aikaa ja stressiä, vaikka mies auttoikin mukavasti.

 Tässä sitä vielä odoteltiin laskettuna päivänä että koskas se tuntematon pikkumies mahtaa syntyä.

Ja sitten hän syntyi ja oli niin pieni ja ihana <3

Ja kasvoi ja kehittyi, täytti vuoden ja oli edelleen pieni ja ihana :)

 Ja kiipeilee kummallisiin paikkoihin kun äidin silmä välttää...