tiistai 4. marraskuuta 2014

Sisustustarrat

Ostettiin E:n tulevaan huoneeseen tuollaiset lintuoksa-tarrat  kun E oli vielä ihan pieni. Ne maksoivat Söstrene Grene kaupassa alle viisi euroa, mikä oli minusta aika halpa hinta. Huonetta E ei ole vielä saanut enkä tiedä milloin mahtaa sellaisen saada mutta laitettiin ne tarrat kuminkin viikonloppuna E:n leikkinurkkauksen seinään ja sängyn päätyyn. Alunperin piti lattaa kaikki tarrat yhteen paikkaan mutta en jotenkin osannut sommitella niitä mitenkään kivasti niin päädyttiin sitten tällaiseen ratkaisuun. Mutta tykkään niistä kovasti ja ne antaa E:n nurkkaukselle enemmän sellaista "E:n oma nurkkaus" tunnelmaa :) Vielä haluan ostaa jonkun kivan maton tuohon missä nyt on vain petauspatja. Muualla E:llä ei olekaan tavaraa... paitsi kirjat ovat yhdessä hyllyssä ja tuossa matolla on myös kaksi sellaista ajettavaa kulkupeliä, joita tuossa ei nyt siis näy. Ja sitten E:llä on oma pieni nojatuoli :) Melkein kaikki E:n kamat on kyllä joltakin perittyjä. Aika vähän sillä on ns. omia leluja.


 Tuon taulun yläpuolella on vielä toinen saman sarjan taulu mutta se ei ole minusta kovin nätti :D E on kuitenkin saanut ne isoisoäidiltään niin piti laittaa seinälle. Pinnis, patjoineen, reunasuojuksineen, petivaatteineen päivineen on kaikki perittyjä. Jopa tuo lammaskin, josta voi laittaa kuulumaan erilaisia ääniä kun lapsi menee nukkumaan. Yleensä laitan aaltojen äänen päälle ja käytän sitä myös jos E nukkuu aamuyöstä levottomasti ja heräilee usein. Se pitää ääntä vartin verran ja lopettaa sitten itsekseen.

Piti vielä sanoa että meillä mennään jo aika hienosti iltaisin nukkumaan ilman suurempia nukutushässäköitä. Nyt riittää että tehdään tavalliset iltapuuhat, sanotaan ihmisille ja eläimille hyvät yöt, mennään sänkyyn pupun kanssa, laitetaan lammas päälle, pusutetaan vielä vähän otsaa ja jätetään sinne niin että makuuhuoneen ovi on auki. Sitten voin siivoilla tai touhuta jotakin muuta ja käyn makuuhuoneessa vain jos sieltä alkaa kuulumaan hermostumisen ääniä. Ininät ovat selvästi vähentymään päin ja eilenkin taisin käydä siellä vain kerran laittamassa tytön takaisin makuulle pupu ja peitto kainalossa. Välillä kun alkaa hermostuttaa jos peitto ei suostu menemään niin kuin hänen lyhyytensä toivoo tai muuten vain ei osaa itse löytää hyvää asentoa. Tämä on tosi suuri asia mulle koska minulla on nyt paljon enemmän aikaa tehdä iltajuttuja kun ei tarvitse maata itse sängyssä ja odottaa turhautuneena että toinen nukahtaisi tai nukahdan itse.

1 kommentti:

  1. Teillä on kyl kotona niin ihanan lämmin tunnelma :) Nuo lintutarratkin on just passelisti. Ja tosi hienoa että E on alkanut tehdä yhteistyötä Nukkumatin kanssa :D

    VastaaPoista

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)