lauantai 18. lokakuuta 2014

Semmonen lauantai

Hyvää iltaa! Olen justiinsa menossa nukkumaan mutta ajattelin vielä vähän kirjoitella ennen sitä. Tänään on ollutkin erikoinen päivä, sillä olen ollut todella sosiaalinen. Kahdeksitoista olin sopinut lounaskahvittelut yhden kiinalaisen Akureyrin aikaisen koulukaverin kanssa ja tämä oli eka kerta sitten... no niin pitkään aikaan etten edes osaa sanoa, kun kävin treffaamassa jotakin kaveria kahvilassa. Täällä Islannissa siis. Toivottavasti jaksan pitää yllä tätä uudelleen syttynyttä kaveruutta että pääsen joskus toistekin ihmisten ilmoille ihan vaan aikuisessa seurassa.

Kahvilta lähdettyäni kuulin että anoppi ja käly perheineen olivat tulossa meille kahville! Ööö. Okeeei. No äkkiä kauppaan ostamaan ruuat illallista varten ja samalla jotakin tarjottavaa kahvittelijoille. Sitten pikasuursiivous kotona, koirien pikapissatus ja taas seurustelua.

Kun näistä vieraista päästiin olikin miehen aika lähteä hakemaan kaveriansa meille koska oltiin kutsuttu hänet ja tyttöystävänsä meille syömään jo alkuviikosta. Kaverin tyttöystävä ei kuitenkaan yllättäen päässytkään mukaan. Mies otti E:n mukaansa ja minä jäin valmistelemaan ruokaa ja tiskaamaan kahvittelujen jälkiä. Onneksi oltiin päädytty tortilloihin ruokaa valitessa eikä mihinkään monimutkaiseen ja aikaa vaativaan kun eihän mulla olisi ollut sellaiseen ollenkaan aikaan kun tuli yllätysvieraita.

Aika raska mutta mukava päivä. Illan kruunasi vielä pitkä kävelylenkki koirien kanssa lokakuun pimeässä illassa.

Tämä kuva on otettu Suomessa minun ja E:n yhteistyönä. Minä pidin kameraa ja E sai painaa nappia. Ihan kiva otos :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)