torstai 10. huhtikuuta 2014

Pikku ninja

Harmaata ja kylmää päivää! Mukavaahan se on, että on joskus näitäkin. Sitäpaitsi minulla on töitä kolmesta kahdeksaan niin kivempi se on olla sisällä töissä huonolla ilmalla kuin kauniilla. Tulee ehkä vielä mukavan rauhallista kun ihmisiä ei tee mieli lähteä jätskille :)

Muina päivinä on ollut kyllä hyvät ilmat. Tiistaina kävin E:n kanssa meille uudessa leikkipuistossa ja siellä oli meidän ilahdukseksi vauvakeinu :) E piti uusia aurinkolasejaan koko reissun ajan päässään eikä tuntunut olevan niistä kovin vaivaantunut. Myöhemmin samana päivänä käytiin vihdoin viemässä ne kuvat teetettäviksi ja kysyttiin myös perhekuvauksesta ja sen hinnasta. Ei oltu ihan tyytyväisiä täkäläisen kuvaajan perhekuvauspakettiin, sillä häneltä ei olisi saanut mitään kuvia sähköisenä, vain tavallisen albumin. Ehkäpä Akureyrista löytyisi joku parempi paketti. Ajateltiin, että olisi kiva ottaa kuvat kun E täyttää vuoden. Sitten käytiin vielä apteekissa ostamassa lasten aurinkorasvaa. Kyllä me nyt ollaan varauduttu kavalan kevätauringon varalta.

Kevätpäivä Skjálfandin lahdella. Isolla laivalla saapui Norjasta neljäkymmentä valmiiksirakennettua hotellihuonetta Mývatnille rakennettavaa hotellia varten.
 Keskiviikkona käväistiin taas mammaklubissa ja E, joka edellisenä päivänä oppi nousemaan tukea vasten seisomaan, istui tiukasti peppu maassa ja leikki muiden leluilla. Eräskin äiti kysyi E:n ikää ja kertoi ajatelleensa E:n olevan nuorempi. No varmaan kun E vaikuttaa siltä ettei osaa vielä oikeen mitään muuta kuin istua :D Täällä kotona mennäänkin jo kovaa ylös ja eteenpäin. Mamman pieni vauveli täyttää tässä kuussa jo kymmenen kuukautta, iiiik!

Eilen oli myös leffapäivä uusimman Hobitin parissa. Tykkäsin, vaikka aika paljon siinä on semmosia juttuja, mitä en ainakaan muista kirjasta lukeneeni. Tänään ei tehty mitään kovin ihmeellistä. Ollaan nyt siis jo päästy tämän päivän iltaan tässä välillä. Menin sinne töihin ja tulin kotiin juuri, kun mies oli saanut tytön nukkumaan. Ja siis minähän olin ihan että voi ei! Rakas lapsi jäi ilman iltaimetystä ja on nyt varmaan ihan murheen murtamana unten mailla. "Onneksi" hän juo sitten senkin edestä pitkin yötä... Kyllä, meillä imetetään edelleenkin yöllä ja kyllä, tiedän että siitä pääsisi ihan helposti eroon ja että olen kävelevä tutti yms. yms. jne. Ei se asia vaan haittaa minua suuresti ja oletan sen loppuvan viimeistään kun koko imetys loppuu.

The gray ninja likes milk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)