maanantai 7. huhtikuuta 2014

Game of Thrones päivä

Tänään on meillä telkkarihetki E:n mentyä nukkumaan. Sieltä tulee nimittäin Game of Thronesin uuden kauden ensimmäinen jakso! Jännää :)

Perjantainen kävely vaunujen ja koirien kanssa sujui oikein hyvin. E:n mielestä oli kivaa katsella koiria ja muutenkin hän oli tosi hyväntuulinen koko matkan. Perillä huoltsikalla E söi lounaan, seurusteli meidän kanssa, sai puhtaan vaipan ja pääsi nukkumaan ulos vaunuihin. Minä palvelin välillä asiakkaita, tein itselleni ruuan ja pilkoin viisi sipulia :) Miten minä ikinä enää opin "kunnon töihin" kun olen niin tottunut tällaiseen perheyritys kulttuuriin? Kesälläkin menin joka päivä vauvan kanssa kaupalle moikkaamaan miestä ja usein syötiin samalla lounas yhdessä. Siellä kaupalla tietysti.

Perjantai-iltana käytiin vielä koko perheen voimin lähistöllä olevassa leikkipaikassa keinumassa. Tuli otettua kivoja kuvia ja E tykkäsi taas kovasti.


Lauantaina lähdin E:n kanssa kauppaan, mutta päätin käydä samalla reissulla ensin puurolla miehen vanha sukulaisnaisen luona. Miehen isä olikin jo siellä niin kuin joka lauantai samaan aikaan. En ole koskaan mennyt sinne ilmoittamatta ja vieläpä ilman miestä, vaikka meillä sellainen avoin kutsu sinne onkin. Olin tosi tyytyväinen itseeni, että oli niin reipas ja menin kuitenkin. Paikalla oli myös tämän vanhan naisen poika ja pojan poika sekä pojan pojan kaksi poikaa :D Nuorempi pojista on kolme vuotias ja hänen juttujaan on aina todella hauska kuunnella. Viimeksi uimassa tavatessamme hän esimerkiksi kertoi meille, että pojilla on aina vaatteet mutta tytöillä ei, vain joskus. Hän sanoi myös, että E on söpö, aivan niin kuin hänen pikkuveljensä :)


Eilen sunnuntaina mentiin jo ennen yhtätoista uimaan. Siellä nähtiin taas tuttuja ja juteltiin niitä näitä. Koitan kehitellä meille tällaista tapaa, että mennään aina sunnuntaisin uimaan. Uimasta hipsittiin taas naapuriin, minnekäs muualle kuin huoltsikalle :P Syötiin kaikki kolme(E:lle omat eväät mukana) ja juteltiin ihmisten kanssa. Työkaveritytöt ihmettelivät kun olin itse tehnyt hedelmäsosetta E:n puuroon. Yleensäkin teen kaikki E:n ruuat itse tai sitten E syö itse käsin sitä samaa mitä mekin. Olen aina ihan kauhuissani kun näistä tytöistä toinen tulee myös tosi usein vapaa-ajallaan töihin oman kolme ja puolivuotiaan tyttärensä kanssa ja tämä lapsi syö siellä niin epäterveellisesti. Aina vaan jätskiä, ranskalaisia, suklaamaitoa ja karkkia ruokalistalla :( Antaisi lapselleen edes hampurilaisen tai paninin, jossa olisi edes vähän kasviksia ja proteiinia mukana kuin jotain tuommosta sokeriroskaa vaan. Minä teen ainakin kaikkeni ettei E totu roskaruokaan ja karkkiin pienestä pitäen. Kyllä niitäkin voi joskus syödä mutta ei tosiaankaan montaa kertaa viikossa.


Minulla piti olla tänään töitä mutta vaihdoinkin sen vuoron torstaille. Ulkona näyttää olevan kaunis ilma ja E:lle tilatut aurinkolasitkin saapuivat postiin juuri sopivasti. Eiköhän me mennä testailemaan niitä tuonne ulos tänään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)