Työ/työkkäri juttuja

Olen ollut työttömänä jotakuinkin syyskuusta 2012 aina tähän päivää asti.. Siinä välissä olen kuitenkin mm. saattanut opintoni päätökseen ja valmistunut iktyonomiksi, saanut lapsen ja alkanut odottamaan toista ja tehnyt osa-aikatyötä huoltoasemalla. Virallisesti olen kuitenkin ollut päätoimisesti työtön tai äitiyslomalla. Jo kolme vuotta! Tänä aikana olen ollut enemmän tai vähemmän ahkera hakemaan työtä, huonolla menestyksellä. Olen kerran, KERRAN päässyt työhaastatteluun asti ja tämänkin tilaisuuden sain suhteiden avulla. Kyseinen haastattelu oli ei niin kauan aikaa sitten ja työ olisi ollut ulkoilu- ja urheiluvaateliikkeen myyjänä toimimista. Eli jotain, mistä minulla on jo jonkin verran kokemusta täällä Islannissa. Asiakkaat tuossa liikkeessä ovat suurimmaksi osaksi turisteja, ihan niin kuin meidän kaupassa Húsavíkissa. Kaiken kukkuraksi minua haastatellut myymäläpäällikkö oli puoliksi suomenruotsalainen :D Voiko parempaa mäihää käydä?? Olin kuulemma juuri oikean ikäinenkin ja mies ihmetteli kovasti miksi en ole aikaisemmin päässyt haastatteluun. No niin minäkin... Heillä oli tarvetta koko- ja osapäivätyöntekijöille ja sanoin että minulle kelpaa kumpi vaan. Haastattelu oli perjantaina ja mies lupasi ilmoitella alkuviikosta että saanko töitä vai en.

Noh, arvasitte jo varmaan ettei mitään yhteydenottoa koskaan kuulunut. Viikon kääntyessä loppupuolelle kertoi oma mieheni, että oli kuullut työkaveriltaan, jonka vaimo on tässä kyseisessä yrityksessä töisä, että tämä mymäläpäällikkö ei ole enää töissä siellä. Siis häh? Niin että mies oli iloisesti haastatellut minua viimeisenä tekonaan kyseisessä firmassa ja jättänyt sanallakaan mainitsematta minulle siitä, että hän ei muuten näistä asioista enää päätä. Se on se uusi myymäläpäällikkö, joka varmasti haluaa itse haastatella tulevat työntekijänsä ja hänellä saattaa olla aivan eri näkemykset minun soveltuvuudestani kyseiseen hommaan. Mutta ei kai mulle kenenkään tarvitse sellaista asiaa kertoa.

En masentunut tästä koska minusta tuntui, että haastattelu meni todella hyvin ja sain varmuutta siitä, että minunkin kielitaidoillani voisi saada työtä. Raskauskaan ei ainakaan heti ollut iso NO NO tälle haastattelijalle (mutta olisiko mikään ollut kun hän ei siitä enää päättäisi?). Sinänsä masentavaa, että en ole koskaan päässyt haastatteluun omin avuin ja tämäkin suhteilla hommattu haastattelu meni sitten näin. Noh. Semmosta se on.

Työkkäri päätti kuitenkin ilahduttaa minua tarjoamalla mahdollisuutta osallistua (pakko osallistua tai tuet loppuu) itsensäkehittämiskurssille. Kurssin nimi on suomennettuna jotakuinkin näin "Ole oma itsesi-muokkaa oma kohtalosi". Kaikki tietysti islanniksi ja olen ainut ulkomaalainen kurssilla. Meitä on siellä kahdeksan kurssilaista. Olen ainakin toisiksi vanhin, jos en ihan vanhin. Uskokaa tai älkää mutta tunnen olevani myös ihan siellä kärkipäässä osaamisen ja koulutuksen osalta :D Uskomattomista kyvyistäni ja kypsästä iästäni varmaan johtuu, että loistin kuin taivaan enkeli kun piti kertoa jotain itsestään muille ryhmäläisille. Islanniksi, tietysti. Mikähän siinä on että ikä ja elämänkokemus tuo varmuutta? Toki jännitti, tunsin sydämeni hakkaavan rinnassa vimmatusti ja huomasin ajattelevani adrenaliinin vaikutusta sikiöön mutta itse ulosanti oli tosi hyvää :P Vaikka olenkin niin erinomainen huomasin kuitenkin saaneeni kurssilta joitain hyviä ideoita työnhakua ja ihan elämääkin koskien. Tätä hauskuutta on vielä seitsemän kertaa jäljellä!