Odottamatonta reippailua

Olen ollut hyvin laiska lenkkeilemään siitä asti kun Indi toukokuun alussa sai jonkun kipukohtauksen, jota eläinlääkäri epäili nivelrikon aiheuttamaksi. Nivelrikko ei parane mutta sitä voidaan helpottaa joko tarvittaessa tai joka päivä annettavilla kipulääkkeillä. Indi sai silloin jonkun kipupiikin ja lisäksi seitsemän päivän kipulääkekuurin. Tuon kuurin jälkeen se on ollut täysin oma itsensä eikä ole näyttänyt mitään kipuun, jäykkyyteen tai muuhunkaan nivelrikko-oireiluun viittavaa. Ei sillä ollut mitään vikana sitä ennenkään ja olenkin alkanut epäilemään, että sillä oli varmaankin jokin lihasjumi- tai tulehdus jossakin, joka hoitui sitten niillä kipulääkkeillä ja levolla pois. Siltä ei otettu mitän röntgenkuvia nivelistä vaan eläinlääkäri päätteli oireiden ja luultavasti Indin korkean iän perusteella kyseessä olleen nivelrikko. No oli tai ei, olen osittain sen takia ja osittain ihan oman laiskuuteni takia ollut ihan älyttömän laiska lenkkeilemään niiden kanssa.

Yöllä ja aamulla oli taas tuulista ja sateista (kukkapurkit jälleen pyörineet pitkin patiota...) mutta koirat on tietysti ulkoilutettava säässä kuin säässä. Emme katsokaas itse harrasta joidenkin täkäläisten harrastamaa omalla patiolla koiran kusettamista. Laittauduin säänmukaisiin varusteisiin, astuin hurttien kanssa ulos, läimäytin oven kiinni ja tajusin sillä sekunnilla ettei minulla ollut avaimia mukana. Ai vitsit kun kiva juttu. Eikä tietenkään puhelinta kun olen niin huono pitämään sitä mukanani. Yksi vaihtoehto olisi ollut mennä koputtelemaan joko E:n tarhan ovelle tai E:n vanhan perhepäivähoitajan ovelle puhelimen toivossa mutta ylpeyteni ei sallinut :D Siispä lähdettiin kävelemään kohti miehen työpaikkaa, jonne on meiltä 5,7 km. Olin kyllä suunnitellut käveleväni sinne joku päivä mutta se oli ennen Indin kipuhommia ja omaa laiskistumistani. Ja kevyestihän se matka taittui meiltä kaikilta. Ilmakin oli ihan sidettävä hyvien varusteiden vuoksi. Minulla on hienot punaiset nokialaiset saappaat ja ihan uusi punainen 66 Northin sadetakki ja valtavan hieno nepalilaispipo, joka hylkii vettä aivan erinomaisesti. Siinä on päällä villaa ja sisällä fleecevuori.

Miehen työpaikalle saapuessani sain ihailua ja ihmetystä osakseni, sillä islantilaiset eivät ole kovin ahkeria kävelijöitä, kun puhutaan kaupungissa paikasta toiseen liikkumisesta. Sitten laitettiin koirat autoon ja käytiin miehen kanssa aikaisella lounaalla Metrossa. Mies ei oikein perusta siitä paikasta mutta ehdotti sitä itse koska "you seem to like it for some reason". Se on tosi rakkautta se :D Näinkin viime yönä unta että mies sai minusta tarpeekseen ja jätti minut. Lounaan jälkeen mies vei meidät kotiin ja mulla oli vielä pari tuntia aikaa huilailla ennen E:n hakemista.

 Tässä meidän reitti, jos jotakuta kiinnostaa :) Viimeinen satametriä ei jostain syystä tullut mukaan tähän kuvakaappaukseen. Tuo Geirsnef on koiranulkoilutusalue, missä koirat saavat juosta vapaina mutta sitä ei ole aidattu niin, etteikö sieltä pääsisi pois, jos koira niin päättäisi. Siellä on myös pieni koira-aitaus karkaamaan taipuvaisille koirille, mutta en itse käytä sitä koskaan koska tuolla on aina ihan hirveästi muita koiria. Jos ei aitauksessa niin aitauksen ulkopuolella ja Indi ei tule kaikkien kanssa toimeen. Me käydään sellaisessa koira-aitauksessa, jossa ei melkeen koskaan ole muita. Mutta viimeksi oli kiva ulkomaalaisnaisen sekarotuisen pyöristä intoilevan rescuekoiransa kanssa.

 Indille ei mene jakeluun, että tämä matto on koiravapaata aluetta, joten laitan siihen aina tuollaiset esteet kun E on poissa ja koirat tässä mun kanssa. Silti se vaan yrittää.

 Tämä matto oli kivan näköinen kun se ostettiin mutta ihan hirveän huono hinta-laatusuhteeltaan ja joutaa vaihtoon kun vauva nro. 2 on "sisäsiisti" :)