Pikainen iltajäätyminen Geldinganesissä

No tarkoitushan oli mennä kuvaamaan lintuja, sillä niitä siellä näin monenlaisia ihan läheltä kun E:n ja koirien kanssa käppäilimme siellä perjantaiaamuna heitettyämme ensin isännän töihin.Nyt ei kuitenkaan näkynyt niitä lajeja ja nekin jotka näin pysyttelivät liian kaukana. Lisäksi kävi kylmä tuuli ja olin ihan liian kevyesti pukeutunut. Aurinkokin meni pian piiloon.

Geldinganes on tavallaan saari mutta sinne johtaa kapea kannas, johon on myöhemmin tehty myös autotie.

Ottelin kannaksella kävellessäni muutaman kuvan maisemista.

Tämän parempia lintukuvia ei tällä kertaa tullut: tiiran maha.

Aika lähellä kannasta on veneen raato.

Tässä näkyy kannas hyvin. Paikka on todella suosittu koiranulkoilutusalue ja melkein kaikilla on koirat vapaina. Tämä kyseinen koira juoksi luokseni ja haukkui siinä vieressä kun kuvasin.

Voihan koirat

Koetan tässä äkkiä keksiä minne saisin Even kahdeksi ja puoleksi viikoksi hoitoon. Olen varannut liput Suomeen minulle ja E:lle ja alunperin meinasin ottaa Even mukaan ja jättää sen vanhemmille Suomeen. Elämä nyt olisi vain paljon helpompaa ja tilavampaa pelkän Indin kanssa. Eve kun on jonkin sortin kaheli ja vieläpä aika hermoheikko sekä tosi voimakaskin. Ei siis mikään ihannekoira pienessä kaupunkiasunnossa pikkulapsen kanssa. Mutta sitten kävi ilmi että Even matka yhteen suuntaan maksaisi kaksi kaksi kertaa sen mitä minun matkani edestakaisin! Ja rabiesrokotuskin piti antaa ja se on jo liian myöhäistä kun se pitää olla annettuna vähintään 21 vrk ennen matkaa. Joten se vähän niin kuin tyssäsi siihen. Minnekään vieraaseen paikkaan en sitä haluaisi antaa ja samalla kokonaan luopua. Siispä se nyt ainakin toistaiseksi jää meille. Mutta mies ei haluaisi hoitaa kumpaakin koiraa kun minä olen poissa eikä meillä ole ketään tuttua, joka pystyisi ottamaan Even hoitoon. Enkä edes haluaisi luopua Evestä. En vain voi tarjota kahdelle isolle koiralle kovin hyviä puitteita tällä hetkellä ja se tekee minutkin ärtyisäksi.

Olen lisäksi aika yksin tässä lapsen ja koirien hoidossa. Mies on töissä ja minä hoidan E:n yksinäni ja siinä samalla koirat jotenkin vasemmalla kädellä. E roikkuu kantorepussa selässäni kun mennään koirien kanssa ulos :D Yleensä E viihtyy kyllä repussa hyvin mutta ei me mitään megalenkkejä tehdäkään. Usein joudutaan kuitenkin palaamaan samaa reittiä takaisin kun yhtäkkiä huomaan E:n heittäneen kengät ja lapaset jonnekin reitin varrelle. Kylmällä ilmalla on myös tylsää jos E tekee niin sillä joudun ottamaan E:n pois selästäni jos minun tarvitsee pukea hänelle esimerkiksi pipo uudestaan. Siinä on aina oma hommansa saada lapsi hyvin sinne selkään takaisin ja samalla pitää koirat paikoillaan.

Mutta en minä halua miestä mistään syyttää. Töissä on käytävä ja minä ne koirat olen aikoinani riesakseni hankkinut. Ja niistä tykkään kaikesta riesasta huolimatta :) Kai se mies niitä kummiskin jaksaa pari viikkoa hoitaa ja kai se Eve meille jää elämänsä loppuun asti. Onhan niillä ainakin nykyään innokas taputtelija, joka tykkää myös kaivella vähän niiden hampaita ja tökkiä silmiä... Niin ja heittää kaikkea roinaa koiraportin yli koirien "iloksi".

P.S. Eve on tässä asunnossa oppinut, että koiraportin yli voikin hypätä. Niinpä se loikkaa sieltä muutaman kerran päivässä yli aina vaan palautuakseen takaisin.

Kuvituksena vähän loppukesän luontoa Húsavíkista.

Meri- vai selkälokki?

Minusta isompia lokkilajeja on vaikea tunnistaa toisistaan. Osaako joku auttaa? Onko meidän naapurin patiolla ruokaa kytännyt lokki merilokki vai selkälokki?

Eilen meillä kävi vieraita. Miehen sisko perheineen kävi kahvilla ja oli mukavaa. Siitä on ikuisuus kun mun luona on joku käynyt kahvilla. Vaikka täällä onkin kaikki edelleen ihan hujan hajan. Tarjottiin ihan vaan kaupasta ostettuja kahvi-suklaakakkua ja suklaamuffinsseja sekä eilen aamulla "omasta" pihasta poimittuja punasia ja mustia viinimarjoja. Marjat oli menestys eikä muitakaan tarjottiavia niin kauheesti jäänyt kun meitä oli yhteensä seitsemän kahvittelemassa, plus E. Meillä on tuoleja vain neljälle mutta sentään lasit, lautaset ja lusikat riitti kaikille :D

Serkkujen kanssa on aina niin paljon hauskempaa kuin äidin ja iskän kanssa. Luulen, että E:n olis hyvä päästä jo tarhaan tai perhepäivähoitoon leikkimään muiden lasten kanssa.

Kissankulma ja pation alivuokralaiset

Kissankulma, Kissala, Kissamäki tai vaikka Kissavainen. Mikä tahansa noista sopisi tämän meidän
uuden kotilähiön nimeksi. Niitä on kaikkialla! Joka paikassa ja niiden määrä on huikea. Ne tulevat kaikissa väreissä, turkinlaaduissa ja luonteenpiirteissä, omaa varjoaan säikähtävistä aina hullunrohkeiksi kamikazemirreiksi asti. Ison ja aidatun, mutta liian matala-aitaisen pation sekä kahden kissalahtaajan omistajana toivoisin tietenkin ettei näin olisi. Olisi kivaa että koirat voisivat kulkea sisään ja ulos oman mielensä mukaan mutta nyt ne joutuvat olemaan patiolla kiinni ellei joku ole siellä niiden kanssa. Kävelylenkeillä saa myöskin pitää varansa ja hihnat tiukasti käsissä ettei satu onnettomuuksia. Puskissa lymyävät viirusilmät kun ei aina tajua pitää turvallista etäisyyttä koiriin. Onhan ne kissat kivojakin ja E:n kanssa niitä moikkaillaan kun ulkona niihin törmätään. Tänäänkin oli aamulla kolme kappaletta kissoja samaan aikaan samassa paikassa meitä moikkaamassa.
 

Kissoista huolimatta Kissankulma vaikuttaa ihan asumiskelpoiselta. Palveluja löytyy tosi hyvin läheltä isoja kauppoja ja terveyskeskusta myöden. Ruokapaikkoja, apteekkeja, hammaslääkäriä, pianokoulua, lentäjäkoulua.... you name it, Kissankulma has it :P Täällä on myös loistavat kevyenliikenteenväylät, joita pitkin on kiva käppäillä koirien ja lapsen kanssa. Kävelyteitä menee ristiin rastiin joka suuntaan ettei tarvitse joka päivä samaa reittiä valita. Talotkin on ihan sulosia pienkerrostaloja ja rivitaloja. Tämä meidänkin on kaksikerroksinen kerrostalo. Lapsille löytyy leikkipaikkoja joka talon pihasta ja päiväkoteja ja kouluja on monia. Vehreääkin täällä on ja viinimarjapensaita kasvaa paljon, mustia ja punaisia molempia. Minusta on kivaa kun saa poimia aina välillä muutaman marjan suuhun ja E:kin tykkää niistä, punaisista.

Ainut asia mikä mua vähän täällä kammoksuttaa on ihmiset :D Hirveästi perheellisiä ja musta jotenkin tuntuu ahdistavalta että meidänkin pitää nyt sitten sopia sellaiseen lähiövanhempi muottiin. En halua olla oikeestaan missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa. Erakko mikä erakko.

Ja tässä näit alivuokralaisia :) Kuvia on viisi ja kaksi viimeisintä ei ehkä sovi hämähäkkikammoisille. Tai eipä taida nuo muutkaan oikeen sopia :D

Kuulumisia

Hei vaan! Tulin justiinsa lähiympäristön tutkimusajelulta. Köröteltiin E:n kanssa jotain pikkuista soratietä, joka kulki meren rannassa aallonmurtajaa mukaillen.  E nukahti, mikä olikin vähän taka-ajatuksena, ja kannoin rohisevan pikkuihmisen sisään jatkamaan uniaan. Sillä on streptokokki raukalla :( En tiiä miten kauan sillä on se mahtanut olla sillä se on ollut tosi itkuinen viimeaikoina ja itse olen aina laittanut sen väsymyksen/ikäkauden piikkiin. Mutta sitten huomasin että E alkoi lämpöilemään ja kun mitään flunssaoireita ei ilmaantunut kiikutin hänet eilen aamulla meidän alueen terveyskeskukseen. Tulipahan sekin sitten heti aluksi tutuksi. Vaikutti siistiltä paikalta ja ainakin pienen lapsen kanssa pääsi vajaan kymmenen minuutin odottelulla lääkärin pakeille ilman varattua aikaa.

 Lääkäri oli tosi tympeä vanhempi mies ja ei edes sanonut meille mitään kun saatiin mennä huoneeseen,  teki vain kädellä sellaisen tylyn liikkeen että te, liikkukaa tuonne. Olin ihan että no jopas on hevoslääkäri, ei ainakaan osaa yhtään toimia ihmisten kanssa. Mutta sitten kävi ilmi että hän on ollut lääkärinä Húsavíkissa monta vuotta ja tunsi mun appivanhemmat ja kappas alkoi juttu luistamaan ja vähän hymyäkin irtoamaan. Sanoi ettei ollut varma oonko puheeni perusteella suomalainen vai fäärsaarelainen :D Lääkäri määräsi E:lle sitten penisiliiniä, jota E inhoaa. En ole varmaan saanut puoliakaan aiotusta annostuksesta E:n mahaan asti. Mutta en yhtään ihmettele sillä se maistuu tosi pahalta. Huolestuttaa vaan miten E:n paranemisen käy jos en saa annettua tarpeeksi lääkettä. Kuume oli eilen välillä yli neljänkymmenen :S

Mutta muuten täällä menee ihan jees. Päästiin muuttamaan tänne meidän asuntoon vasta maanantaina koska saatiin vasta silloin meidän uusi patja. Sekin oli aika mystinen juttu kun kotiinkuljetusmiehet väittivät että se patja on toimitettu meille jo viimeviikolla mutta ei me kyllä mitään patjaa oltu saatu! Lopuksi uusi? patja saapui puoli kymmeneltä illalta, mikä oli kyllä aika myöhäinen ajankohta mun mielestä.  Patja on siis ihan uusi ja on sillä aika luksusta nukkua. Vanha patja oli kuin mikäkin kuoppa, jonka reunoilla me sitten koitettiin nukkua E:n pyöriessä keskellä. Nyt ei tartte enää tasapainoilla reunoilla kun patja on suora ja kakskymmentä senttiä vanhaa leveämpi.  E menee myös nykyään joka ilta omaan sänkyyn (tai omalle patjalle kun sen sänky on vieläkin kokoamatta) nukkumaan mutta siirtyy (minä otan sen) meidän väliin aina jossain vaiheessa yötä. 

Lopetin yöimetyksenkin viimeviikolla! Lopetin sen koska E halusi juoda jo niin monta kertaa yössä että se alkoi käymään mahdottomaksi meidän kummankin unien kannalta. E herää kyllä vieläkin miljoona kertaa yössä vaikka itse imetyksen lopettaminen ei ollut niin vaikeaa E:llekään(imetän edelleen päivisin). Nyt E tietenkin herää sairastelun vuoksi mutta muutenkin. Kai mä joskus vielä saan uneni takasin. Muistelen lämmöllä E:n pikkuvauva-aikaa kun normaali yössä herättiin vain kaksi kertaa imemään ja se oli siinä. Ei sitä silloin osannut arvostaa :)

Mutta takaisin muuttamiseen. Uuden patjan lisäksi ollaan ostettu käytetyt sänky, mikro ja jääkaappipakastin. Tarvitaan vielä ainakin sohva ja hyllykköjä että tästä saa kunnolla asuttavan. On meillä sentään keittiönpöytä ja pinnasänky omasta takaa. Keittiön tuolit ostettiin uutena Ikeasta mutta niistä maksoi appi ja miehen isoäiti puolet. En ole saanut isoa osaa tavaroista purettua koska niille ei ole vielä omaa paikkaa missään.  Mutta näen jo että tästä tulee koti :) Aluksi en ollut oikein vakuuttunut mutta nyt kun meidän omat tavarat on täällä kaikista meidän entisistä kodeista niin eihän tästä voi tulla muuta kuin koti. 

Naapureihin olen jo vähän tutustunut. Siihen huskytyttöön (joka ei kyllä asu meidän yläpuolella) jonka mies tapasi taloyhtiönkokouksessa, seinänaapuriperheeseen ja huskytytön seinänaapuriperheeseen. Näillä kahdella perheellä on kummallakin melkein E:n ikäinen tyttö. Lisäksi mies on tehnyt "tuttavuutta" yhteen pariskuntaan, jonka labradori juoksenteli tuossa sujetulla yhteispihalla paskomassa. Mies otti koirasta kuvia kännykällään kun se kakkasi ja huusi sen omistajille että ettekö aio korjata sen jälkiä. Minä olin ihan nolona asiasta mutta onhan se hyvä että joku uskaltaa ääneen sanoa mitä kaikki ajattelevat. Sillä pariskunnalla on myös kissa ja kolme kissanpentua sekä kaksi pientä ihmislasta ja patiolla kuulemma paljon koirankakkaa. 

Mutta jos tämä nyt riittäis tällä kertaa :) Kuvituksena muutama kuva miehen serkun häistä, joissa kerkesimme piipahtaa reilu viikko sitten lauanataina. Häät olivat viikinkitalossa Ingólfsskálissa vaikka morsian olikin Bosniasta kotoisin. Kivat häät ja ensimmäiset tipattomat häät mulle. Olin kuskina ja olin ihan hämmentynyt kun yöllä takaisin ajaessa olikin ihan pimeää ja piti käyttää pitkiä valoja ja kaikkea :D E oli anopin hoivissa sen illan. Vähän tekee kyllä pahaa antaa muiden hoitaa E:tä mutta kai siihenkin on pakko totutella.

Iso S

Ai piti kirjoittaa jostain turhanpäiväisistä jutuista mutta sitten luin yhdestä seuraamastani blogista ikäviä syöpäuutisia ja meni omat asiat taas tärkeysjärjestykseen. Ei tee mieli valittaa kyllä mistään kun saa olla suhteellisen terve ja kaikki läheisetkin ovat ainakin tällä hetkellä kunnossa. Vaikka kaikki me kuollaankin joskus niin soisi sen tapahtuvan vasta vanhana pitkän hyvän elämän päätteeksi.

Pitäis muistaa olla kiitollinen katosta päänpäällä, ruuasta pöydässä ja elää tätä päivää eikä huomista. Kaikkialla sitä hetkessä elämistä toitotetaan mutta ei sitä voi varmaan liikaa korostaa. Varsinkin kun nykyään tuntuu että noita syöpädiagnooseja pulpahtelee esiin sieltä sun täältä.

Elämän ehtoo tulee lupaa kysymättä niin kuin jokainen päiväkin päättyy aikanaan.

Seuraavaksi voi taas siirtyä kevyempiin aiheisiin.

Kalaisin terveisin, Reykjavíkista

Kuvissa esiintyvä nieriä on kyllä kuvattu Húsavíkin puiston läpi kulkevan joen poukamassa. Mutta me ollaan nyt sitte Reykjavíklaisia :) Perjantaina ajelin E:n ja koirien kanssa tänne ja ihan hyvin meni matka. Pysähdeltiin muutaman kerran syömään, ulkoiluttamaan koiria ja jaloittelemaan pieniä levottomia jalkoja. Välillä oli vähän tylsistymiskiukkua mutta siitäkin selvittiin yleensä laulamalla ja jos ei niin sitten pysähdyttiin hetkeksi.

Meillä oli auto täynnä tavaraa ja matkan ainoalle tunnelille tultaessa päätti "tunnelimaksusetä" olla hauska ja sanoi mulle että sulla on kyllä niin paljon tavaraa että täytyy maksaa lisämaksu. Olin ihan ymmyrkäisenä hämmästyksestä ja mietin jo että miten paljon mahdan joutuakaan maksamaan kun setä sanoikin että vitsi vitsi :D

Eilen me sitten saatiin avaimet uuteen kotiin ja minäkin pääsin näkemään sen ekaa kertaa. Ja voi kun se oli pieni! Paljon pienempi kuin kiinteistövälittäjän ottamat kuvat antoivat ymmärtää. Mutta kyllä me sinne mahdutaan eikä tarkoitus olekaan asua siellä montaa vuotta. Tavattiin myös iso liuta muita asukkaita sillä alkamassa oli taloyhtiön kokous, johon mieskin otti osaa. Siellä kokouksessa kävi ilmi, että talon toisella puolella (talo on U:n mallinen ja kaksikerroksinen) asuu joku tyttö kahden koiran kanssa ja nuo koirat ovat usein vapaana itsekseen ja paskovat tietenkin minne sattuu. Ilmeisesti toiset asukkaat ovat yrittäneet vaikka mitä että omistaja saataisiin vastuuseen mutta mikään ei ole vielä toiminut. Tytön isä on kai ihan pimeä tyyppi ja uhkailee kaikkia, jotka yrittävät häiritä hänen tyttärensä koiranpitoa. Koirat ovat roduiltaan rotweiler! ja bordercollie. Minä en kyllä ala sietämään mitään irtijuoksevia koiria jos ne tulevat lähellekään mun kiinniolevia koiria tai E:tä. Meidän yläpuolella asuu yksi kiva tyttö kahden huskyn kanssa ja vieressä jotakin hulttiopoikia koirien kanssa. Antavat koirien kakata patiollensa...

Eli ihanaa yhteisöasumista tiedossa :D Seuraava ostos taitaa olla omakotitalo ilman naapureita.

Viimeisiä päiviä

Kääk! Perjantaina mun pitäis ajaa E:n, koirien ja täyteen ahdatun auton kanssa Reykjavíkiin ja sitä ennen olla vielä pakannut meidän kamat pahvilaatikoihin siistiksi kasaksi lavan päälle. Sitten pitäis käydä mammaklubissa viimeistä kertaa ja miehen isoäitiä katsomassa ja ja ja niin edelleen. Mies kävi täällä viikonloppuna olemassa ja ei sitä oikeen saatu mitään hyödyllistä aikaiseksi. Hengattiin vaan E:n ja miehen siskon perheen kanssa, joka siis vieläkin on täällä. Huomenna ne onneks jo lähtee :D Käytiin uimassa, kävelyllä ja katsomassa Æðarfoss putouksia, missä missä myös grillattiin hodareita ja vaahtokarkkeja. Oli tosi mukavaa mutta siellä oli ihan hirveästi lasinsiruja :( Miten ihmiset onkin niin tyhmiä.

Putouksilla.

 Käytiin kävelyllä uuden uutukaisella lammella.

 Jonne olikin jo muuttanut tyytyväisiä asukkaita.

 Yhden talon nimi ja rakennusvuosi.

 Uuden lammen läpi juokseva pikkujoki.

 Kylän puiston siltaan kiinnitettyjä "rakkauslukkoja".

 Pienet jalat halusivat tietenkin kävellä itse. Ja vähän isompia pieniä apukäsiä oli ja on ollut sitten koko ajan tarjolla ihan kolmin kappalein.

 Puiston kukkasia.

 Búðará joki.

 Sorsalammella oli tavallisten sorsien lisäksi haapananaaraita.