torstai 11. joulukuuta 2008

Ajatuksia

Tänään on taas vähän aikaa hengähtää ja istua koneella. Tuntuu että viime blogauksesta olis ikuisuus mutta eihän siitä olekkaan... Totuin vaan tuohon teksti/päivä tahtiin niin nopeasti. Huomiseks ei ole mitään ihmeellisiä koulujuttuja ja sitten onkin viikonloppu. Pikkuveli koittaa päästä musta eroon kun se haluaisi pitää jotkut bileet täällä huomenna illalla mutta minäpäs olen ilkeä enkä lähde mihinkään. Itseasiassa pelottaa vähän jäädäkkin mutta koitan pysyä näkymättömissä. Olis kuulemma ihan eri asia jos mä olisin isoveli enkä sisko... Sit voisin hengailla niiden kanssa! Omituista...

On ollut aika ajatuksia herättävää tämä viikko kaikin puolin. Ja raskas, on sellainen olo että teen kaikkea vähän puoliteholla kun on jo kiire toiseen paikkaa. Ja autolla ajamiseen kuluu hirvittävästi aikaa päivittäin. Kohta se helpottaa kun sunnuntaina jo pääsee takaisin omaan kotiin :) oikeen tekee hyvää ajatella tuota oma koti sanayhdistelmää mmmm. Niin olen muun muassa huomannut että toi meidän kämppä on siis koti vaikka välillä se tuntuu niin epäkodikkaalta ja kolkolta. Siellä on kaikki tutut tavarat ja ne on siellä missä pitääkin ja asiat tehdään just niin kuin me itse halutaan. Se on luksusta! Ja siellä on kulta, jota jo on ikävä vaikka se lähtee maanantaina vielä toiseen maahan kahdeksi viikoksi :/ Toinen juttu on että ainakin tällä hetkellä mä olen aika kaupunkilainen ja mukavuudenhaluinen. Asuminen keskellä ei mitään ja kauhean iso koiralauma ei sittenkään ehkä ole se mun juttu vaikka joskus tuntui siltä. Tää yks viikkokin on jo aika rankka koettelemus jotenkin. Kolmas juttu on että en edelleenkään ole ottamassa uutta koiranpentua ja mun omat koirat on sittenkin aika helppoja tapauksia :) Neljäntenä että en sittenkään vieläkään osaa olla kaikkien kanssa toimeen tuleva ja mukava. Mutta toisaalta tarviiko sitä?

Ei jaksais millään odottaa tän kuun 29. päivää!! Silloin on mun joulu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)