torstai 11. syyskuuta 2014

Turha eläinlääkärikäynti

Me oltiin siis ajateltu että otan Even mukaani kun menen Suomeen ja jätän sen vanhempien luo asumaan. Herättiin tähän ajatukseen vähän liian myöhään koska en ollut tajunnut että Suomeen vietäessä tarvitsee olla rabiesrokotus voimassa (täällä ei rokoteta rabiesta vastaan) ja sen täytyy olla ainakin 21 vuorokautta vanha kun koira saapuu maahan. Toinen ongelma muodostui Even viemisen kalleudesta, sillä matka maksaisi lento ja eläinlääkärikulut yhteenlaskettuna noin 800 €. Even kokoiselle koiralle tarkoitettu lentohäkki on niin suuri, ettei sitä voi laskea ylimääräiseksi matkalaukuksi, jonka hinta olisi vain vajaa 40 € vaan koira häkkeineen täytyisi lähettää rahtina. Tämä taas maksaa maltaita eli n. 667 €! Olen jo maksanut vajaa 4000 € koirien tuomisesta Islantiin ja minusta tämä rahanmeno saa nyt riittää näiden koirien kohdalta. Siispä Eve jää tänne meille niin kuin jo aikaisemmassa postauksessa sanoinkin.

Mutta oltiin keretty jo hosumaan ja mies oli tilannut Evelle rabiesrokotuksen yhdelle eläinlääkäriasemalle. Rokotus täytyy tosiaan tilata ja siinä kestä muutama päivä eikä näin ollen olisi keretty antamaan sitä tarpeeksi ajoissa ennen matkaa. Suomessa rabiesrokotuksia on varmaan varastossa eläinlääkäreillä kun se on niin tavallinen rokote. Noh, mies sai vissiin maanantaina puhelun että rokote on saapunut ja voin mennä otattamaan sen koiralle milloin vain. Mies sanoi jo puhelimessa että suunnitelmat ovat muuttuneet eikä koira lähde nyt ulkomaille mutta tullaan silti ottamaan rokote. Päätettiin siis kuitenkin antaa se rokote sillä se on voimassa kaksi vuotta jos Eve vaikka myöhemmin päätettäisiinkin lähettää Suomeen ja kun oltiin se jo tilattu niin ajateltiin että joudutaan varmaan maksamaan se joka tapauksessa. 

Tiistaina menin sitten E:n ja Even kanssa sinne lääkäriin. Täytyy sanoa että Eve käyttäytyi hienosti vaikka odotustilassa oli pieniä koiria. Ensin sain jonkun lappusen täytettäväkseni ja allekirjoitettavaksi enkä oikeen lukenut kaikkea mitä siinä islanniksi luki sillä en tajunnut että tässä voisi olla joku ongelma. Ihmettelin vain sitä kun siihen piti laittaa että milloin koira viedään ulos maasta ja kun en halunnut laittaa siihen mitään niin vastaanoton naisella oli joku ongelma siitä. Sanoin että onko se joku ongelma jos koira ei lähdekään pois maasta ja vastaanoton naisilla näytti olevan vähän eriävät käsitykset asiasta. 

Noh sitten päästiin itse eläinlääkärin puheille ja siellä sitten selvisi että rokotetta ei ilmeisesti saa antaa koiralle ellei se ole menossa ulos maasta koska Islannissa ei ole rabiesta ja rokotteessa on sitä ja se voi koiran kautta levitä muihin rokottamattomiin eläimiin. Tai näin ainakin ymmärsin asia. Ja jos Eve rokotettaisiin niin se pitäisi pitää erossa muista koirista yhden kuukauden ajan ja kerätä sen ulosteet huolellisesti talteen (Entäs jos sillä on maha sekaisin ja kakka on sellasta veden sekaista ripulia?? Milläs sitä sitten pussiin keräät jostakin pusikosta hmmm). Koska en voi laittaa Indiä mihinkään muualle enkä alkaisi rokottamaan sitäkin turhan takia niin päätettiin vaan ettei rokoteta Eveäkään ollenkaan.

En onneksi joutunut maksamaan rokotteesta koska he pystyisivät kyllä antamaan sen jollekin toiselle koiralle mutta maksoin tietysti käynnistä ja paperityöstä. Heidän täytyi ilmoittaa Islannin eviralle ettei Evelle annettukaan sitä rokotetta. Tunsin oloni vuoroin hölmöksi ja vuoroin ärsyyntyneeksi siellä lekurin pakeilla. Hölmöksi tuttuun suomalaiseen tapaan että voi voi kun en nyt ollut selvillä tällaisestakaan asiasta ja olen nyt sitten turhaan vaivannut näitä tärkeitä ihmisiä täällä ja ärsyyntyneeksi koska kaikki on niin hemmetin vaikeaa tämän maan kanssa ja miksi ei kukaan ollut sitten sanonut miehelle mitään puhelimessa kun hän oli kuitenkin sanonut ettei Eve lähdekään ulos maasta. Argh! Lääkärinainen ei myöskään ollut mikään sympaattinen tapaus ja sekin ärsytti. Mistä minä olisin voinut tietää tämmösestä??? Tutkin tietenkin vain että mitä Suomeen vietäessä tarvitsee Suomen ja EU:n lakien mukaan tehdä enkä että mitä ongelmia jostakin rokottamisesta voisi täällä päässä tulla, huoh.

Kaikista tämä ei ole ehkä niin ärsyttävä ja suuri juttu kuin minusta mutta kun olen joutunut niin monta kertaa ärsyyntymään näistä koiriin liittyvistä vaikeuksista mitä Islantiin muutossa ja asumisessa on tullut vastaan niin tällaiset vain vahvistavat aikaisempaa ärsytystä. Mutta olen silti iloinen että molemmat olen tänne raahannut ja että Eve jää :)

Ja koska täällä sataa sataa sataa ja sataa, laitan mieltä lämmittämään kuvia kauniin kesäkotimme Húsavíkin elokuisesta illasta kera jännien pilvien.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)