2021 ja tuleva elämänmuutos

Jaahas. Siis mihin tämä vuosi on vilahtanut?? Anteeksi nyt vaan mutta mä kyllä ihan vähän aikaa sitten tänne jotain kirjoitin :'D Minä en vaan ole sellainen super energinen joka paikkaan kerkeävä ja jaksava supermama vaan koetan jotenkin saada tehtyä sen mitä täytyy ja muu saa jäädä. Jospa se tästä kun älyäisi vain jättää tuon lisääntymisen vähemmälle ja nauttia kasvavista lapsista ja kokonaisista yöunista aina silloin tällöin. No ehkäpä tämä herra N nyt oli se viimeinen ja neljä ihanaa tervettä lasta olisi enemmän kuin tarpeeksi hehe. 

Mitäs tänä vuonna on tapahtunut sen jälkeen kun tammikuun lopulla viimeksi kirjoittelin. Hmmm. No kärsin jonkinasteisesta synnytyksen jälkeisestä masennuuksesta, joka kyllä alkoi jo raskauden aikana, piti pientä taukoa siinä vauvan syntymän tienoilla ja pärähti vielä pahemmin päälle siinä synnytyshormonien ja jouluhulinoiden laannuttua. En kyllä syytä pelkkää raskautta siitä vaan siihen johti kyllä aika monta asiaa ja vain kai sellainen yleinen kuormittuminen myös. Kaipa se on aika yleistäkin että korona-ajan raskaudet ja vauva-ajat ovat aika yksinäistä ja osittain raskasta aikaa. 

Herra N on ollut tietenkin aivan ihana pikku söpöläinen niin kuin nuo vanhemmatkin mutta hänpä ei mitään tutteja huolinutkaan ja kun viimeiset kaksi olivat sellaisia tuttihulluja niin tämä äiti oli vähän peukalo keskellä kämmentä. Kylläpä on helppoa muuten kun vauva huolii tutin ja sen avulla saa vauvan rauhoittumaan esimerkiksi päiväunille. N:n kanssa nuo unihommat ovat olleet todella hankalia ja tuntuu että tässä on ollut joku E-deja vu nyt käynnissä koska E ei huolinut myöskään tuttia, minkä takia nukuttamiset olivat aina aika hankalia ja he myös syntyivät aivan samalla kellonlyömällä.

Hoidonaloittamisessa N on taas seurannut veljensä I:n jalanjälkiä ja aloittanut meidän "omalla" ihanalla tutulla tädillä jo 9 kk:n isässä. Tai no 9,5 koska hän oli siinä alussa niin paljon kipeänä ettei aloituksesta oikein tullut mitään. Muutenkin kaikki mahdolliset pöpöt ovat meitä kiusanneet tänä syksynä ja etenkin korvatulehdukset pikkumiestä että huhhuh. Kolme antibioottikuuria kuukaudessa on aika paljon alle vuoden ikäiselle! N on hoidossa 8-14, E koulussa 8:30-13:40 ja I ja M päiväkodissa 7:30-14:30. Itse olen taas töissä 8-13 ja haen siitä sitten töiden jälkeen kaiken jälkikasvun ja kotona ollaan siinä kolmen aikoihin. Mies on töissä viiteen ja tulee siitä sitten kotiin kun pääsee. Ja minä olen töissä myös joka toinen viikonloppu. 

Olen vanhainkodissa tai hoitokodissa töissä ja paikka on sama missä olin myös ennen äitiyslomaa. En muista olenko koskaan sanonut missä olen nykyään töissä. Teen tavallaan aika lailla lähihoitajan hommia mutta ilman mitään alan koulutusta. Työ tekijäänsä kuitenkin opettaa ja meillä on aina joka vuorossa sairaanhoitaja vähän katsomassa meidän kouluttamattomien perään. Meillä on paljon kaiken maailman opiskelijoita ja ulkomaalaisia töissä ja kummasti ne hommat hoituu ilman kaiken maailman pätevyyksiä. Mutta minä olen vähän sellainen että kaipaan sellaista teoriapohjaa tuekseni ja niinpä olen hakenut ja alustavasti päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi. En viitsinyt lähihoitajaksi lähteä koska pelkään työn olevan liian fyysistä pidemmän päälle. Muuten pidän kyllä siitä työstä.

Ja koska täällä ei saa opintotukea enkä koe jaksavani tehdä töitä opiskelun ja perheen ohessa niin päätin hakea ammattikorkeakouluun siellä koti Suomessa :) Kyllä! Yksitoista vuotta Islannissa tulee täyteen tammikuun 10. ja minä meinaan raahata perheeni kania myöten sinne Suomeen kokeilemaan että minkälaista se elämä siellä Suomessa on tällaisena lapsiperheenä. Meinataan myydä asunto ja pari autoa, päästä eroon suuresta osasta omaisuuttamme ja hypätä vähän syvään veteen ja katsoa että kannatteleeko hyvinvointivaltion kelluke meitä vähän aikaa. Tavoitteena on ostaa jotain omaa kattoa pään päälle mutta ensi alkuun on varmasti tyydyttävä johonkin väliaikaiseen ratkaisuun.

Fiilikset ovat todella sekavat tällä hetkellä. Innostus ja pelko vuorottelevat mielessä ja niin monesta asiasta ja ihmisestä luopuminen on aika katkeransuloista. Tänään juuri katselin isomman poikani iloa kaverinsa kanssa jalkapalloharjoituksen päätteeksi ja surkuttelin mielessäni miten kamalaa on kun erotan lapsen ystävistään ja raahaan jonnekin toiseen maahan aivan tuntemattomien keskelle. Mutta pakko vain uskoa että jos on saanut ystäviä täällä niin voi saada ystäviä myös siellä ja lapset ovat vielä pieniä ja sopeutuvat. Minäkin muutin todella monta kertaa lapsena ja minulla on hyviä ystäviä :)

Meillä oli tosi kiva Halloween täällä. Onkohan se tapa rantautunut enemmänkin Suomeen tämän minun poissaoloni aikana? Meidän naapurustossa oli esimerkiksi yhteinen kahden tunnin "karkki tai kepponen" tempaus, jolloin lapset kiersivät taloja, jotka olivat ennalta laittaneet osoitteensa Facebookissa olleeseen listaan. Yhteen porraskäytävään oli tehty oikea kummitustalo ja se oli ihan oikeasti vähän pelottavaa :D

Vauveli

Meidän neljäs vauveli tuli siis maailmaan tuossa joulukuun puolivälin tienoilla vähän lasketun ajan jälkeen. Mulla on kaikki menneet yli niin ei tämäkään ylimeno minään yllätyksenä tullut. Sillä lailla yllätyin vähäsen että luulin tämänkin synnytyksen alun olevan sellainen kuin kolmosen mutta tämä alkoikin samaan tyyliin kuin kaksi ensimmäistä. Sillä lailla, eräänä päivänä. Kolmonen teki tuloaan useamman päivän ennen kuin väsyin siihen ja lähdin sairaalaan näytille ja viiden tunnin päästä lapsi olikin syntynyt. Kolme muuta ovat alkaneet yhtenä päivänä ilman mitään ennakkoilmoituksia ja kauheissa tuskissa sitten yön tunteina ollaan sairaalaan lähdetty ja lapsi on tullut sitten joskus :D 

Mulla on olleet ainakin nuo kaksi viimeisintä avosuisessa tarjonnassa synnytyksessä ja kumpaakin on vähän autettu imukupilla mutta mitään välilihan leikkauksia ei olla tarvittu ja nyt en edes revennyt yhtään tai ainakaan niin että olisi jotain pitänyt ommella. Vauveli oli vähän jo väsähtänyt siihen synnytystouhuun niin siksikin hänet piti saada tulemaan lopulta aika nopeasti ulos. Mutta sai jo hyvät pisteet viiden minuutin ikäisenä ja muutenkin kaikki niin kuin pitääkin. Hän oli neljä kiloa ja 51 cm eli hyvin samaa luokkaa mitä kaksi edellistä. E oli meidän pieni sintti ollen 3370 g muistaakseni. Hauskaa tässä oli että E ja tämä uusi tulokas N ovat syntyneet ihan samalla kellon lyömällä eli 11:22 :)

Vauvahommat ovat alkaneet tuttuun tapaan ja aika rutiinillahan tämä jo menee. Toki heistä tulee aina hyvinkin omia persooniaan mutta minusta tämä alku tuntuu aina tosi tutulta ja aivan kuin neljättä kertaa hoitaisin samaa vauvaa :D Mutta ei meillä ole tainnut ennen olla ihan näin hyvin lihovaa tapausta. Kuudessa viikossa tullut 1,5 kg painoa ja 5 cm pituutta!

Isommat sisarukset ovat ottaneet hänet ihan hyvin vastaan eikä mitään suurempaa mustasukkaisuusongelmaa ole esiintynyt. Toki on tylsää kun pikkuveljen kanssa ei voi leikkiä ja se nukkuu aina vaan ja silloin siihen ei saa koskea ja sillon kun se on hereillä niin se itkee ilmavaivojaan tai syö. Mutta onneksi hän on jo alkanut vähän hymyilemään meille ja katselemaan enemmän ympärilleen niin että se hereilläolokin alkaa olemaan ihan kivaa. Kun vielä se vatsa siitä asettuu ja oppii toimimaan kunnolla niin meillä ei ole mitään hätää. Innolla jo odotan sitä aikaa kun hän saa alkaa istumaan tässä meidän kanssa pöydän ääressä ja olemaan enemmän osana porukkaa. Mutta täytyy koittaa muistaa nauttia tästäkin ajasta kun hän on edelleen tuollainen pieni vauvanpötkylä. Tätä aikaa kun ei valitettavasti takaisin saa.

Joulu ja uusivuosi

Hei vaan hei vuosi 2021! Omituisia lukuja eletään. Viime vuoden rekisteröi jotenkin vain "koronavuotena" eikä niinkään numeroina. Mutta niin se vaan on että tämmösellä vuosikymmenellä sitä nyt vaan elellään. Joulu tuli ja meni sitten yllättävän nopeasti ja meidän vauvelikin on jo ihan kokonaisen kuukauden vanha

Vauvasta huolimatta sain ihan kivasti tehtyä jouluruokia ja siivouksesta tehtyä ne "pakolliset". Tein laatikoista lantun ja porkkanan, karjalanpiirakoita ja munavoita, jauhelihapasteijoita ja hedelmä- ja taatelikuivakakut. Sitten ostin kylmä- ja lämminsavukalaa, salamia ja pari juustoa ja siinä olivat meidän (mun) jouluherkut. Itse aattona meillä oli riisipuuroa, mikä on ollutkin perinteenä kummankin lapsuudenkodeissa. Jonkinlaisena välipalana syötiin pasteijoita ja karjalanpiirakoita ja varsinainen jouluateria syötiin sitten illalla kälyn luona. Miehen perhe syö aina omasta mielestäni tosi myöhään jouluruuan ja vasta sitten avataan lahjat. Kello on yleensä jotain lähemmäs kahdeksaa kun lahjat on avattu. Muutenkin Islannissa syödään illallinen vähän myöhemmin eikä sitten ehkä mitään iltapalaa. Meidän aamuvirkut tontut tietenkin alkaa normaalisti jo väsymään siihen aikaan mutta kotiin me tultiin aattona vasta puoli kymmenen aikaan. Hyvin jaksoivat valvoa ja pysyä hyvällä tuulella koko pitkän jännityksentäyteisen päivän. 

Meille jouluaatto oli ensimmäinen kyläily vauvelin kanssa ja tuntui että oli jotenkin tosi hankalaa päästä lähtemään mutta sitten kaikki menikin tosi hyvin ja vauva nukkui pitkän aikaa tyytyväisenä istuimessaan niin että sain itse jopa syötyä rauhassa. Ja ihanaa aina saada vaan ilmaantua valmiiseen pöytään ja varsinkin tänä vuonna tuon pienen miehen ollessa vielä noin tuore tapaus.

Uusi vuosi vietettiin ensimmäistä kertaa ihan vaan täällä kotosalla oman perheen kesken. Syötiin tortilloja jo vähän aikasemmin ja sitten pimeän tultua lähdettiin koko perheen kanssa ulos katsomana raketteja ja ampumaan meidän omat (melko säälittävät :D) raketit. E sai jonkun pikkuvauvakohtauksen ja oli muka peloissaan, M oli oikeasti peloissaan ja pikku N nukkui sikeästi vaunuissa kaikesta paukkeesta huolimatta. Ainoastaan I oli tällä kertaa rohkeana ja super innoissaan raketeista. Kotiin tultua lapset saivat ostamani juhlavat päähineet ja sitten skoolattiin kaikki alkoholittomalla kuoharilla. Tosi hyvää olikin täytyy sanoa. Lopuksi vielä sipsejä ja piirretty elokuva ja siinäpä se. Me aikuiset katseltiin telkkarista perinteinen uuden vuoden sketsiohjelma lasten jo mentyä nukkumaan. Ohjelma loppuu aina puoli kahdeltatoista, jonka jälkeen ihmiset lähtevät ulos ja "räjäyttävät" taivaan puolen yön aikaan. Tai siltä se aina tuntuu. Nyt oli mielenkiintoista olla kerrankin siinä rakettien tasalla eikä maanrajassa. Otin parvekkeella muutaman minuutin videon siinä rakettien räjähdellessä ympärilläni ja täytyy sanoa että aina se on yhtä vaikuttava kokemus vuosi vuoden jälkeen.

Muut eivät niin välittäneet mutta minä söin noita jouluruokia monta päivää :D

Valkoista joulua ei tänä vuonna saatu.

 

Hyvää alkavaa vuotta teille kaikille!