maanantai 19. syyskuuta 2016

Fossvallarétt við Lækjarbotna

Käväistiin eilen lammaserotuksessa tai "réttir"issä, niin kuin täällä sanotaan. Tämä réttir on lähinnä Reykjavíkia ja meiltä kesti ehkä 20 minuuttia ajaa tuonne. Ei kovin suuri mutta ihan tarpeeksi iso tapahtuma mun ja lasten ensimmäiseksi réttiriksi. Syksyisin kerätään kesän vapaana laiduntaneet lampaat kasaan ja réttirissä sitten erotellaan lampaat oikeille omistajille. Suurin osa keväällä syntyneistä karitsoista menee erotuksen jälkeen teuraaksi ja emolampaat viedään viettämään talvea kotimaatilalle. Me saavuttiin paikalle oikeastaan vähän myöhässä mutta ei meillä sinänsä ollut mitään väliä kun emme itse erotteluun osallistuneet. Monen muun tapaan oltin vain katselemassa ja taputtelemassa lampaita. Muutamassa pohjoisen vuonossa pidetään myös hevoserotuksia ja sellainenkin olisi joskus kiva päästä näkemään. Vielä hauskempaa olisi auttaa itse erottelussa mutta meillä ei täällä etelässä ole ketään lampaita omistavia tuttuja. Itä-Islannissa olisi ainakin miehen serkku, jolla on maatila ja lampaita. Paikalla oli paljon lapsia, aikuisia, ulkomaalaisia ja koiria. Even hoitanut eläinlääkäri ja yksi naapuri bongattiin myös. I nukkui koko toimituksen ajan melkoisesta mää'innästä huolimatta mutta E pääsi tekemään tuttavuutta lampaiden kanssa ja oli tosi rohkea. Lampaat ovat tuolla tosi pelokkaita ja väistävät ihmistä jos suinkin mahtuvat. Eivät pure eivätkä puske. Koiratkin olivat ihan älyttömän pitkäpinnaisia ja selvästi kaikki lapsiin ja hälinään tottuneita. Lapset kiipeilivät aidoilla ja juoksentelivat siellä täällä aikuisten tehdessä hommia.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)