sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Loistokarilla

Suomivierailulla pääsin nauttimaan parhaasta seurasta Turun kauniissa saaristossa, kun kävimme tyttöporukalla Ukkopekan illallisristeilyllä. Ystäväni A oli saanut ilmaisliput neljälle ja sehän oli sitten kuin meille tehty :) Ilma oli ihan hyvä vaikkakin vain yksi meistä oli kunnolla pukeutunut kylmää merituulta vastaan. Se en ollut minä :P Onneksi laivalta sai lainaksi kunnon maihinnousutakkeja, jotka eivät olleet ihan viimeisintä muotia mutta pitivät hyvin lämpimänä. Ukkopekka on vanha höyrylaiva, joka tekee illallisristeilyja Loistokarin pienelle saarelle. Saarelle valitaan joka kesä emäntä ja isäntä, jotka asuvat saarella ja valmistavat mm. savukalaa. Itse illallinen syödäänkin Loistokarilla ja lisäksi on mahdollista tanssahdella haitarimusiikin tahtiin. Ruoka oli todella hyvää ja kalapainotteista. Vedin lämminsavukalaa koko vuoden edestä, sillä täältä sitä ei saa. Ruoka sujahti todella sujuvasti alas valkoviinin saattelemana, sillä tuolloin en (onneksi) vielä ollut tietoinen pullasta uunissani :P

Matkalla Loistokarille saimme alkupalalautasen, josta tietenkin unohdin ottaa kuvan.



Loistokari näkyy pienen purjeveneen takana.

Loistokari







NAM NAM!






Takaisin ihanan Aurajoen rannalla :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)