Terveisiä monivuotisesta sodasta!

Mitä mainiointa maanantaita! Täällä on ollut kylmiä pakkaspäiviä mutta aurinko on silti näyttäytynyt ja paljastanut kamalan karvahelvetin, jota myös meidän kodiksi kutsutaan. Niinpä olen viettänyt lukuisia hetkiä tehoimuroiden ja koiria harjaten. Käyn loppumatonta sotaa vihollista vastaan, jota en voi voittaa. Hetken päästä täällä on taas ihan yhtä karvaista mutta lohduttaudun sillä että kummastakin koirasta alkaa kohta olla kaikki mahdolliset karvat lähteneet. Eve varsinkin on tällä hetkellä sellaisen kapisen rotan näköinen että melkeen hävettää. Jopa miehen sisko kysyi että miksi se on noin laiha eikä hän yleensä kiinnitä koiriin mitään huomiota. Koirahan ei ole sen laihempi kuin yleensäkään mutta ihmiset luulee niin koska karvat eivät ole paikallaan antamassa muhkeampaa vaikutelmaa. Ei Evellä ole muutenkaan kovin muhkeaa karvapeitettä täkäläisiin näyttelylinjaisiin huskyihin verrattuna. Suomessakin joku kerran koirapuistossa totesi Evestä että "Ai tuolta husky näyttää kun se on trimmattu." Toinen mieleen jäänyt lausahdus samaisessa puistossa oli "Miksi se on noin laiha? Ai niin, kun sillä on nälkä." Koira ei ole kyllä mitenkään aliravittu mutta vaan tosi hoikka ja hyvä niin.

Ihmiset muutenkin usein olettaa huskyjen olevan paljon isompia ja raskaampia kuin ne onkaan. Evekin on tosi iso nartuksi. Varsinkin kilpalijaisissa huskyissa esiintyy tosi kevyitä narttuja. Meilläkin oli yksi koira jota me kutsuttiin taskuraketiksi :D Se oli nopea ja ahkera tekemään töitä mutta tosi kevyt ja sellaineen kainaloon kopattaavaa mallia hehe. Laitanpa kuvan siitä tähän.

Felice pikku söpöliini. Mitähän sillekin mahtaa nykyään kuulua...

Löysin noita Felicen kuvia etsiessäni tällaisenkin vanhan kuvan jostakin entisestä elämästä. Siellä istun minä jonakin toukokuun päivänä katselemassa meidän koiria rekikoiraharrastajien viikonloppuleirillä. Näitä juttuja on välillä kyllä ikävä. Noista koirista on enää vain kaksi meillä, ihan kauimmaiset Anu ja Boris. Tämä on otettu varmaan vuonna 2006.