torstai 28. elokuuta 2008

Uudet tuulet puhaltelevat

Enpäs olekkaan taas pitkään aikaan kirjoitellut mitään. Islannista paluun jälkeen on tuntunut ettei oikein ole enää mitään kerrottavaa kenellekkään. Mitään valokuviakaan ei ole tullut otettua. Mutta toisaalta taas onhan mulle tapahtunut kaikenlaista jännää. Meillä on uusi kämppä nyt Turussa, mukava ja tilava kaksio meille ja elukoille. Ei ole liian kaukana keskustasta ja edullinenkin vaikkei tämä sitten mikään kovin hienokaan ole. Ihan kelpo koti meille ainakin tähän hätään. Täällä on hyvät ulkoilumaastot koiria ajatellen eikä koirapuistoonkaan ole ihan mahdoton matka. Koiratkin on sopeutuneet todella hienosti taas kaupunki- ja sisäelämään talven ulkona olon jälkeen. Jopa Eve on oppinut kulkemaan nätisti hihnassa! Karvaa vaan lähtee ihan julmetusti. Ahkera omistaja sitten siivoilee niiden perästä :D Meillä on sellainen sääntö tässä uudessä kämpässä että koirat eivät saa mennä makkariin eikä keittiöön eivätkä saa hyppiä sängyille tai sohvalle. Keittiössä asuu meidän hiiret parissa häkissä ja eteisen käytävässä kaksi jäljellä olevaa gerbiiliä. Kauhean vähän mulla on nyt noita jyrsijöitä mutta ajattelin hetken aikaa pitää taukoa mistään uusista eläinhankinnoista, ja ihan tosissaan tällä kertaa :)

Tällä viikolla mä aloitin myös opiskelun. Kivaa olla piiitkästä aikaa taas opiskelija. Opiskelen Turun Ammattikorkeassa iktyonomiksi. Olen ajatellut panostaa tuohon kouluun niin hyvin kuin voin, motivaatiota löytyy tällä hetkellä. Ihmisetkin ovat olleet mukavia ja ajattelin ihan uusia kavereitakin sieltä löytää. Ei sillä että vanhoissa mitään vikaa olisi ;) on vaan kivaa saada vähän uusiakin ystäviä.
Viime viikonloppuna meillä oli tuparit/kouluun pääsemis/töiden loppumis juhlat. Ehkä vähän vielä juhlittiin sitäkin että mies sai töitä! Ihmisiä tuli mukavasti ja kaikki tuntuivat viihtyvän eli emännän toive täyttyi :) Ruokaa olis voinut tehdä enemmän mutta ei ne vieraat silti tainneet nälkään kuolla. Me oltiin tylsä isäntäpari eikä lähdetty baariin mukaan mutta aamulla ei kyllä kaduttanut... Koirat olivat myös mukana mutta kun alkoi olemaan paljon ihmisiä ja melua niin Indi alkoi hermostumaan ja se pääsi sitten häkin turvaan katselemaan maailmaa. Muutaman kerran sen piti haukkua kun oli kova meteli eikä mammaa näkynyt missään mutta sitten mamma tuli kertomaan että me ihmiset vaan pidetään hauskaa vaikka "haukutaankin" niin paljon :)

Mä ajattelin nyt jatkaa kirjottelemista epäsäännöllisen säännöllisesti vaikkei kai tässä mitään ihmeellistä olekkaan. Jos vaikka syksymmällä innostuis valokuvailemaan jotain. Mä olen todella syksyihminen ja se on ihanaa kun iltaisin sataa oikeen kunnolla ja parvekkeen ovi on auki ja kynttilät palaa. Ehkä viinilasi ja filtti ympärillä ja kiinnostavia keskusteluja kullan kanssa :) Niin ja koirien kanssa pitkä lenkki tehty aikaisemmin päivällä ja illalla ne nukkuu tyytyväisinä jaloissa...

Parvekkeelta otettu kuva. Kämpästä vois sitten laittaa kun on hankittu lissää huonekaluja.

Kotikokki jauhelihakastikkeen kimpussa.


William's Afrodite hiiri, joka hankittiin Monalle kaveriksi. Mona kyllä alkoi myöhemmin parturoimaan uusia kamujaan että se asustelee taas yksin ja Williamsin tytöt asuu yhdessä.

William's Amanda, joka päätettiin varata Afroditea haettaessa )


Indi pörriäinen

Eve prinsessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)